Kanta-Häme

Ilkivalta rautateillä on yleistynyt

Rautateihin ja juniin kohdistuva ilkivalta lisääntyy jatkuvasti. Liikenteen turvallisuuskeskus Trafille raportoitiin viime vuonna yhteensä 302 ilkivaltatapausta, mikä on 87 tapausta enemmän kuin vuonna 2011.

Trafin erityisasiantuntija Kirsi Pajusen mukaan tältä vuodelta on vasta alustavia tilastotietoja.

– Tyypillisiä tapauksia ovat raiteille kasatut kivet, puutavara sekä muut esineet, turvalaitteiden tai opasteiden rikkomiset sekä junan heittäminen jollain, Pajunen sanoo.

Pajusen mukaan vakavia tapauksia on vähän. Tyypillisimpiä vaurioita ovat veturin tai vaunujen lasien rikkoutuminen.

Ei lasten leikkipaikka

Pajunen muistuttaa, että lapsille on tärkeä opettaa junaratojen läheisyydessä vaanivista vaaroista. Liikkuvien junien lisäksi vaaratilanteita voivat aiheuttaa esimerkiksi sähköradan ajolangat.

– Vaunun päälle kiipeäminen on hengenvaarallista. Ajolankaa eli sähköjohdinta ei tarvitse koskettaa, jo liian lähelle meneminen on vaarallista suuren jännitteen vuoksi, Pajunen sanoo.

Kielloista huolimatta jotkut lapset leikkivät junaradoilla etenkin niissä paikoissa, joissa rautatie kulkee kaupungin tai taajaman läpi.

Useimmiten lapset asettelevat kiskoille pieniä esineitä tai yrittävät heittää junia esimerkiksi kivillä tai lumipalloilla. Hämeenlinnalaisen Suvi Kuosmasen mukaan etenkin kouluikäiset pojat myös hyppivät veteen Vanajaveden ylittävältä rautatiesillalta.

Lasten turvallisuutta kannattaa pohtia myös tasoristeysten läheisyydessä. Sairionrannan tasoristeystä käyttävät monet esimerkiksi uimarannalle menevät lapset.

Muutamia vuosia sitten tasoristeyksen korvaajaksi suunniteltiin ali- tai ylikulkua parantamaan turvallisuutta. Ajatus alikulusta hylättiin, sillä sen rakentaminen maastoon olisi tullut todella kalliiksi. Ylikulusta puolestaan luovuttiin, sillä sen ajateltiin pilaavan maiseman Vanajavedelle.

Naudan luu suisti junan raiteilta

VR raportoi kaikki ilkivaltatapaukset poliisille. Junan ikkunan kivellä rikkonut lapsi joutuu korvaamaan vahingon, vaikka kyse olisi ollut vain leikistä.

– Mahdollisia seurauksia ei useinkaan tulla ajatelleeksi, Kirsi Pajunen sanoo.

Pajunen toteaa myös, että usein ilkivallantekijä saattaa itsensä vaaraan. Junaa päin heitetty esine saattaa kimmota takaisin osuen heittäjään. Myös radalle laitettu pieni esine saattaa sinkoutua esimerkiksi viatonta ohikulkijaa kohti huimalla vauhdilla.

Pahimmassa tapauksessa radalle asetettu esine saattaa suistaa junan raiteilta. Jopa suhteellisen pieni este saattaa aiheuttaa vaaratilanteen jos se on oikean mallinen. Pajusen mukaan Suomessa tällaisilta onnettomuuksilta on vältytty, mutta muualla suistumisia on tapahtunut.

– Englannissa nautakarjaa oli jäänyt junan alle. Juna oli lähtenyt kulkemaan naudan reisiluuta pitkin kuin kiskoa ja suistui sitten radalta, Pajunen kertoo. (HäSa)

Päivän lehti

20.1.2020