Kanta-Häme

Ilkka Vekka on okkultismiin mieltynyt maailmanlopun veisaaja

Ilkka Vekka on pitkä mies, jolla on kunnioitettava parta ja tukkaakin keskivertoa perheenisää enemmän. Hän puhuu miellyttävällä äänellä ja hymyilee paljon.

Hämeenlinnassa hänet tunnetaan etupäässä Vekka Liikenteen bussikuskina ja toisena omistajana. Suomalaisissa kulttuuripiireissä hän on puolestaan okkultismiin ja psykedeliaan mieltynyt muusikko ja kuvataitelija.

Päivätyönään Vekka ajaa koulukyytejä ja vastailee Vekka Liikenteen toimistolla puhelimeen ja sähköpostiin.

Päivän vaihtuessa yöksi, vaihtuu bussikuskin työ johonkin aivan muuhun.

Vekka soittaa bassoa ja sanoittaa kappaleita psykedeelistä hardrockia soittavassa Seremonia-yhtyeessä ja tekee elektronista melua taiteilijanimellä Haare. Tällä hetkellä hänen apokalyptiseksi kuvaamansa taidetta on esillä Mäntän kuvataideviikoilla.

Kontrasti on ilmeinen.

– Lennän tutkan alla, ja se on ihan ok, Vekka nauraa.

Jonkin asteinen synkkyys on leimannut Vekan tekemisiä aina. Seremonia laulaa maailmanlopusta, Haare kuulostaa maailmanlopulta ja Vekan kuvataiteessa toistuu sama apokalyptisyys. Raskaaseen ja omituiseen musiikkiin hän ihastui jo varhaisteininä.

– Ääripää on aina vetänyt minua puoleensa. Esimerkiksi kun aloin kuunnella jazzia, siirryin nopeasti freejazzin pariin.

Hän ei kuitenkaan myönnä olevansa synkkä ihminen – ainakaan kokonaan. Kokoontuessaan yhteen Seremonia kyllä esittää kappaleita kuoleman väistämättömyydestä, mutta keskenään he puhuvat ruoasta ja nauravat paljon.

Inspiraatiota sanoituksiin ei kuitenkaan tarvitse etsiä kaukaa. Vekan mukaan riittää, kun lukee päivän lehden.

– Välillä tulee vahvasti sellainen fiilis, että kaikki hajoaa käsiin. Luonto kuolee, ja ihmiset vain ostavat uusia autoja, eivätkä välitä mistään mitään.

Hän ottaa esimerkiksi Mad Max -elokuvista tutun dystopian saastuneesta maailmasta, jossa ihmiset taistelevat puhtaasta juomavedestä aavikoituneessa elinympäristössään.

– Iso osa maailmasta on koko ajan konfliktien repimää, luonnonvarat on tältä vuodelta loppu ja käsittämättömintä on, että kaikki on ollut jo pitkään tiedossa. Tiedeyhteisöt yrittävät sanoa, että tehkää nyt jotain, mutta se menee ihan kuuroille korville.

Mänttään Vekka päätyi kuraattori Anssi 8000:n pyynnöstä. Anssi on hänen vanha luokkakaverinsa Lahden taideinstituutista.

He kuuluivat myös molemmat Kultainen timantti -nimiseen taidekollektiiviin, joka piti kymmenen vuotta sitten useampiakin yhteisnäyttelyitä. Muita kollektiivin taiteilijoita ovat etenkin sarjakuvataiteilijoina tunnetut Ville Pirinen, Marko Turunen ja Petteri Tikkanen, kuvataiteilija Tommi Hämäläinen sekä kulttuurin moniottelija Vilunki 3000. Mäntässä on esillä heidän kaikkien töitä.

– On ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kymmenessä vuodessa on tapahtunut. Kukaan meistä ei ole enää mikään kirkasotsainen nuori poika. Muutkin kuin minä ovat vieneet ilmaisuaan synkempään suuntaan.

Vaikka Vekan siviilielämä eroaa paljon rock’n’rollin maailmasta, ei niiden välille synny juurikaan yhteentörmäyksiä. Taide ja musiikki toimivat vastapainona arjelle.

– Ne ovat minulle purkautumiskeino ja leikkikenttä, jolla voin toimia omilla säännöilläni. Vaikka tietenkin ne asiat ovat koko ajan takaraivossa, etenkin näin pienen pojan isänä.

Vekan kolme vuotta täyttävä poika ei ole vielä päässyt tutustumaan isänsä taiteeseen. Isän musiikistakaan poika ei vielä niin perusta.

– Se ottaa levyn hyllystä ja pyytää, että laita soimaan. Sitten se kuuntelee hetken, ja pyytää, että laita pois. Enemmän mennään vielä lastenlaululinjalla.

Vekan taide ja musiikki maalaavat maailmasta lohduttoman kuvan. Hän ei kuitenkaan pelkää.

– Ennemminkin harmittaa. Mutta ei tässä voi istua nurkassa odottamassa maailmanloppua, kun pitää keittää pojalle puuroa. Häsa

Päivän lehti

1.6.2020