Kanta-Häme

Ilkkala aikoo asettua ehdolle seuraavissa kunnallisvaaleissa

Tietovuoto Sambiaan johti kaupunginhallituksen eroon Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto antoi maanantai-iltana potkut kaupunginhallitukselleen – ja valitsi sen jäsenet yhtä lukuun ottamatta sen jälkeen heti uudestaan samaan tehtävään.

Kaupunginhallituksen joutui lopulta jättämään ainoastaan perussuomalaisten Kari Ilkkala, joka samalla myös pidätettiin luottamustehtävistään Sunny Car Centeriin (SCC) liittyvän tietovuototutkinnan vuoksi.

Ensimmäisen kauden valtuutettu on tunnustanut poliisikuulustelussa vuotaneensa kaupunginhallituksessa saamaansa tietoa sambialaiselle verkkolehdelle elokuussa 2014.

Ilkkala ei yllättynytkään potkuistaan.

– Myönnän, että olen tässä asiassa valehdellut ja kannan siitä vastuun, hän toteaa Lännen Medialle.

Toisaalta valtuuston päätös kertoo Ilkkalan mielestä siitä, etteivät hämeenlinnalaispäättäjät ”yksinkertaisesti kestä sitä, että joku saa heidät tuntemaan syyllisyyttä ja itsensä tyhmäksi”.

– On helpompaa seurata katseella ja antaa mennä vaan kuin puuttua asioihin, joista tavallinen ihminenkin tietää, ettei nyt mene ihan oikein. Sitten tuli hätä, kun kuvioihin tuli henkilö, joka ei piittaa siitä, mitä hänestä ajatellaan, vaan on puuttunut asioihin, Ilkkala sanoo.

Sambia-vuoto on vain yksi haara monivaiheisesta SCC-saagasta. Ilkkala aikookin tehdä vielä tutkintapyynnön koko prosessista.

Hän aikoo myös yhä asettua ehdolle seuraavissa kunnallisvaaleissa, jotka pidetään huhtikuussa 2017.

– Jos olosuhteet sallivat, lähden ilman muuta ehdolle. Haluan mittauttaa tämän asian vaikutuksen. Se käsitys ja palaute, joka minulla on, on se, että tavalliset ihmiset ymmärtävät hyvin, mistä tässä on kyse, Ilkkala toteaa.

Hänen tilalleen Hämeenlinnan kaupunginhallitukseen nousee Antero Niemelä.

Taustalla nigerialaishuijaus

Kohu sai alkunsa elokuussa 2014 sambialaisessa verkkolehdessä olleesta väitteestä, jonka mukaan Finanssivalvonta tutkisi Sambian entisen presidentin lesken Regina Chiluban sijoitusaikeita Sunny Car Centeriin.

Hieman myöhemmin selvisi, että todellisuudessa leskirouvalla ei ollut mitään tekemistä SCC:n kanssa, vaan autotalohankkeen isä, toimitusjohtaja Markku Ritaluoma oli joutunut niin sanotun nigerialaishuijauksen kohteeksi. Viranomaiset olivat yrittäneet varoittaa Ritaluomaa, joka siitä huolimatta maksoi lesken nimissä toimineelle huijarille yli 300 000 euroa.

Pian tämän jälkeen Ritaluoma alkoi epäillä, että tieto vuodettiin Sambiaan Hämeenlinnan johtavien poliitikkojen piiristä, sillä hän oli kertonut mahdollisesta sambialaissijoituksesta vain Hämeenlinnan kaupunginhallituksen pöydän ympärillä oleville henkilöille.

Tämän vuoden tammikuussa asia nousi jälleen julkisuuteen, kun hämeenlinnalainen valokuvaaja Markku Wiik kertoi yllättäen tietävänsä, kuka tietovuodon taustalta löytyy. Wiikin mukaan kyseessä oli Ilkkala, jonka asiaan liittyvästä tekstiviestistä Wiikillä oli valokuva.

Aluksi Ilkkala kiisti lähettäneensä kyseistä tekstiviestiä ja katsoi joutuneensa poliittisen ajojahdin kohteeksi. Myöhemmin poliisikuulusteluissa ja valiokunnan kuulemisessa hän kuitenkin myönsi olleensa vuodon takana.

Lulu Ranne sai jatkaa

Kaupunginhallituksen luottamusta pohtinut tilapäinen valiokunta kiinnitti huomiota myös kaupunginhallituksen toisen perussuomalaisen jäsenen Lulu Ranteen toimintaan, jonka menettelytapoja ja esiintymisiä esimerkiksi mediassa valiokunta piti ristiriitaisina.

Osa hämeenlinnalaisvaltuutetuista olisikin jättänyt myös Ranteen ulos uuden kaupunginhallituksen kokoonpanosta, mutta perussuomalaisten, keskustan, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien äänillä tämä valittiin uudelleen kaupunginhallitukseen.

Ranne pitää koko itseensä kohdistunutta prosessia poliittisena pelinä, jossa uusi ja vanha toimintakulttuuri ovat törmänneet toisiinsa perussuomalaisten noustua kaupunginhallitukseen.

– Me ei ehkä toimita niin kuin keskivertovaltuutetut, mutta vilpittömästi olemme pyrkineet asukkaiden etua noudattamaan.

– Kukaan meistä ei ole varmasti toiminut täydellisesti. Mutta kun katsoo esimerkiksi minuun kohdistunutta prosessia, jossa otetaan väkisin tikun nokkaan ja julistetaan syylliseksi ilman yksilöityjä perusteluja, en ole kuullut tällaista tapahtuvan missään muussa kaupungissa, Ranne toteaa.

Hän viittaa julkisuudessa esillä olleeseen riitaansa valtuuston puheenjohtajan Iisakki Kiemungin (sd.) kanssa. Kiemunki sai vastikään sakkotuomion Ranteen elatusapukiistaan liittyvän käräjäoikeusasiakirjan lähettämisestä muille hämeenlinnalaisvaltuutetuille.

Kiemunki pahoitteli toimintaansa maanantai-illan kokouksessa ja tarjoutui jättämään paikkansa valtuuston johdossa, jos myös Ranne luopuu paikastaan kaupunginhallituksessa.

Ranne ei tarttunut tarjoukseen.

Filatov suri päätöksentekokulttuurin puolesta

Hämeenlinnalaispoliitikot korostivat maanantai-iltana käsittelevänsä hyvin poikkeuksellista asiaa. Muun muassa kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) kertoi olevansa surullinen hämeenlinnalaisen päätöksentekokulttuurin vuoksi.

– Politiikassa on kyse toisten ihmisten näkemysten kunnioittamisesta ja arvostuksesta. Joskus tuntuu siltä, että tuon arvostuksen ja kunnioituksen sijaan on tullut nyppinen, näykkiminen ja ilkeily. Enemmistön pitää kunnioittaa vähemmistön näkemyksiä ja vähemmistön enemmistöä. Tämä kulttuuri meiltä on kadonnut. Toivon, että voisimme saada sen takaisin, kun tämä prosessi on ohi, Filatov totesi. LM-HäSa

Päivän lehti

22.1.2020