Kanta-Häme

Ilmatieteen laitos antoi pakkasvaroituksen maan etelä- ja keskiosiin, myös Kanta-Hämeeseen

Kuvituskuva: Terho Aalto / HäSa, ark.

Ilmatieteen laitos on antanut purevan pakkasen takia pakkasvaroituksen maan etelä- ja keskiosiin, myös Kanta-Hämeeseen.

Varoituksen mukaan kylmärasitus haittaa toimintaa ulkona, ja monet erilaisia kroonisia sairauksia potevat oireilevat tavallista enemmän.

Arktista ilmamassaa virtaa Suomeen yli viikon ajan ja pakkanen kiristyy, sanoo Ilmatieteen laitos.

Foreca puolestaan kertoo, että sää on kylmenemässä osassa Suomea ja muutakin Eurooppaa. Kylmää ilmaa virtaa etelämmäksi Siperiasta ja Jäämereltä. Kylmää ilmaa valuu länteen aina Atlantille saakka. Kaikkein kylmin ilma jää Euroopan koillisosaan.

Tällä hetkellä Eurooppa jakautuu kahteen osaan, lauhaan etelään ja koleaan pohjoiseen.

Forecan meteorologi Anna Latvalan mukaan Suomi jää tässä säätilanteessa selvästi kylmän puolelle.

– Pilvisyys hillitsee välillä pakkasta, mutta pilvipeite on repaleinen ja ajoittain sää myös selkenee. Jos esimerkiksi etelässä on selkeää, sekä perjantain että lauantain vastaisena yönä voi olla laajalla alueella 15–20 pakkasastetta. Maan keskiosassa pakkaslukemat ovat selkeässä säässä samaa luokkaa, ennustaa Anna Latvala.