Kanta-Häme

Ilorannassa pärskyy täydellä tohinalla

Alle kouluikäiset lapset ovat juuri lähtemässä etsimään Ilovili-peikkoa, kun saavumme Ilonrannan täysihoitolaan Hauhon Rukkoilassa.

Päällä on muutenkin täysi tohina: rannassa naisjoukko kirmaa vauhdilla Iso-Roineveden aaltoihin vesijumppaamaan.

Voisiko nimi olla enemmän kohdallaan? Näin kysyy espoolainen Ilkka Terttunen, joka on jo parikymmentä vuotta käynyt lomailemassa hauholaisissa rantamaisemissa.

Ilorannassa on menossa kaikkein vilkkain kesäsesonki. Se tarkoittaa, että vieraita on 70-80.

Perheiden koosta riippuen saattaa väkimäärä nousta vähän korkeammaksikin, kun väki asuu 2-6 hengen majoitustiloissa.

Vieraat tulevat noin 95-prosenttisesti pääkaupunkiseudulta.

– Tosin tälläkin kerralla meillä on yksi vieras, joka tuli kahden vapaapäivänsä ajaksi tänne Tukholmasta saakka, kertoo yrittäjä Leena Haavisto.

”Ylivoimainen paikka”

Päivä on käsittämättömän kaunis, kuin suoraan Suomi-filmistä.

– Tämä on aivan ylivoimainen paikka, kun katsotaan Suomen mittakaavassa, ylistää Ilkka Terttunen, jonka rannassa oleva vesitaso kuuluu lomanviettäjien vakiokalustoon.

Terttusen mielestä viikko lepoa tarkoittaa sitä, ettei tarvitse käydä kaupassa, ei laittaa ruokaa, eikä välttämättä tarvitse tehdä mitään muutakaan.

– Voi olla vaan.

Kerran Terttusen lomaviikolla satoi koko ajan, siis yötä päivää.

– Silloin mietin, että mitä ihmettä voi lasten kanssa tehdä. Silläkin viikolla etsittiin nuorisoa illalla puskista taskulampun valossa, muistelee Ilkka Terttunen.

Jo ensimmäisellä kerralla Terttunen kertoo nauraneensa vedet silmissä kuunnellessaan, miten hauskoja juttuja muilla kesävierailla oli.

Kaikki tuttuja keskenään

Vuosien varrella monista kesävieraista on tullut keskenään hyviä tuttuja. Se on Leena ja Mikko Haaviston mukaan myös yksi Ilorannan salaisuuksista: perinteen jatkuminen.

– Kun kaikki on tuttua, lapset syöksyvät suoraan autosta katsomaan, mitä kuuluu Onerva-vasikalle.

Samat vieraat tulevat vuodesta toiseen, monet joka vuosi samalla viikolla, mikä tuo jatkuvuutta.

Leena Haavisto vahvistaa, että Ilorannassa voi todellakin olla vaan, mutta torstainakin oli jo aamupäivällä käynnissä jos jonkinlaista ohjelmaa.

Vesijumpan lisäksi tarjolla oli lajeja laidasta laitaan ja kaiken ikäisille: tikunryöstöä, tennistä, neljää maalia, ratsastusta ja vaikka mitä.

– Kuntoviikot ovat meillä kaikkein jonotetuimpia. Silloin vieraille on laadittu valmiiksi tiukka aikataulu, minkä suosio on meidänkin mielestämme vähän ihmeellistä täällä maaseudun rauhassa, nauraa Leena Haavisto.

Vieraita polvesta polveen

Leena Haavisto sanoo tuntevansa kaikki vieraat nimeltä.

– Nimien muistaminen on helppoa, kun lapsia tulee perheisiin yleensä lisää yksi kerrallaan.

Kouvolalainen Marketta Linnavuori on käynyt perheineen Ilorannassa jo yli 30 vuotta.

– Olimme kuulleet paikasta tuttaviltamme. Ihastuimme heti ensimmäisellä kerralla. Täällä oli jo silloinkin elämiä, kavereita, iso piha ja ennen kaikkea ranta.

Linnavuoren pojat olivat silloin pieniä, mutta nyt on lomailemassa kolmatta polvea, kun mukana ovat myös lapsenlapset Aida ja Anton Linnavuori.

– Yhteisöllisyys on meidän ykkösjuttujamme, sanoo Leena Haavisto.

Se tuo myös turvallisuutta.

– Jos joku näkee pienen lapsen menossa yksin rantaan, kuka tahansa voi puuttua asiaan.

Joka päivä saunaan

Mikko Haavisto neuvoo tien rantaan viljapellon poikki ja hienojen rautakautisten kalmistokumpujen ohi. Jo kaukaa näkyy, että molemmat rantasaunat ovat lämpiminä tai ainakin lämpiämässä.

– Meillä saunotaan joka päivä ja monet useita kertoja päivässä, monet yölläkin, nauraa Mikko Haavisto.

Savusauna on lämpiämässä illaksi, mutta jatkuvalämmitteinen on jo kuumana. Sinne ei kuitenkaan ole nyt asiaa. Saunassa menee lämmittelemään joukko vetreitä naisia suoraan vesijumpasta. (HäSa)

Päivän lehti

19.1.2020