Kanta-Häme Hämeenlinna

Ilvesreitti testissä: Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt

Lähes kolmen tunnin ja kolmenkymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen kota penkkeineen tarjosi taivaallisen lepohetken ja suojan auringon paisteelta. Autuutta häiritsi ainoastaan hyttysparvien ininä ja pistot raajoissa, mutta matkamuisto se on huonokin matkamuisto. Kuva: Pekka Rautiainen
Lähes kolmen tunnin ja kolmenkymmenen kilometrin pyöräilyn jälkeen kota penkkeineen tarjosi taivaallisen lepohetken ja suojan auringon paisteelta. Autuutta häiritsi ainoastaan hyttysparvien ininä ja pistot raajoissa, mutta matkamuisto se on huonokin matkamuisto. Kuva: Pekka Rautiainen

Ensimmäisen työviikon aikana olen nähnyt kaupungista lähinnä rautatieaseman ja Hämeen Sanomien toimituksen, joten aika reviirin laajennukseen on kypsä. Roudaan maastopyöräni junaan ja päätän lähteä tutustumaan Ilvesreitin Hämeenlinnan osuuteen.

Luksusta, että nykyaikana netistä löytyy jokaiseen tarpeeseen karttoja, jotka voi ladata esimerkiksi Sports Tracker –sovellukseen. Kaltaiseni betoniviidakoiden Tarzankin voi lähteä nauttimaan maastopyöräilystä uppo-oudoissa paikoissa. Ei muuta kuin kohti kännykkäruudulla näkyvää sinistä reittiviivaa.

 

Aamu valkenee Hämeenlinnassa lämpimänä, joten alkuverryttelyksi riittänee kuppi kahvia ja aurinkorasvan levitys. Ensimmäinen välietappini on Katiskosken laavu reitin puolivälissä. Enää täytyy päättää kumpaan suuntaan reitin kierrän. Luotettavan tuntuisten asiantuntijaneuvojen ohjaamina päädyn suunnitelmaan, jossa fillaroin Hattelmalanharjun luonnonsuojelualueen läpi kohti Luolajaa ja Moreenin yritysalueen poikki kohti laavua.

Näpyttelen Google Mapsiin osoitteen, joka on luonnonsuojelualueen lipeillä ja lähden matkaan. Helppoa kuin heinänteko! Sanoinko jo, että ruojalle kiitos sovelluksista.

Kääntyessäni Vanajantieltä Paasikiventielle tajuan tehneeni virheen. Olisi pitänyt ottaa kuulokkeet mukaan. Sen sijaan, että kuuntelisin neiti Googlen ohjeita, joudun vahtaamaan koko ajan kännykkää, jotta tiedän, milloin kääntyä ja minne.

Se mikä on suora siirtymä näytöllä, voi nähtävästi olla umpikuja luonnossa. Kartanlukuvirheen takia en ennätä fiilistelemään harjua. Mieleen muistuu löytämäni yhden tähden arvio alueesta. “Eksyin ja löysin itseni Ahvenistolta.” Silloin nauratti, ei enää. Itse eksyin ennen harjua.

Kirosanojen sinkoillessa korvieni välissä näpytän uutta osoitetta Mapsiin. Pyörän eturengas kohti Rengontietä, josko siellä lykästäisi ja pääsisin maastopyöräilyn makuun.

Virallinen reittiopaste! Vihdoin voin sujauttaa puhelimen taskuun ja nauttia pyöräilystä. Aikaa on tosin kulunut jo sen verran, että kilautan kuvaajalle ja siirrän treffejä kodalla tunnilla eteenpäin. Hyvästi asfaltti ja tervehdys hiekkapohjainen alamäki, nyt lähtee.

Muutaman silmänräpäytyksen jälkeen joudun taas kaivamaan puhelimen taskusta. Tässä kohtaa minulle valkenee, että koko reitti ei taida olla kokomatkaltaan Ilvesreittiä, vaan jonkun randomiinin henkilökohtainen pyörälenkki. Painokelvottomat kiitokset suuntaan ajatuksissani kollegalle, joka tämän reitin minulle etsi.

Erinäisten yritysten ja erehdysten jälkeen löydän Sanjantielle. Tie näyttää aavistuksen epämääräiseltä ja jatkuu vielä epämääräisempänä polkuna. Ainakin olen reitillä, joten jatkan luottavaisena matkaa ilman puhelimeen vilkuilua.

 

Ensimmäisen kerran matkanteossa on mieltä. Polku on ajettava, mutta tarjoaa sopivasti haastetta ja kaivattua vaihtelua pyörätiehen.

Ilo loppuu jälleen lyhyeen, kun polku päättyy hakkuuaukiolle. Nyt on huumori koetuksella. Tovin harhailtuani metsässä näen peltopläntin ja maatalon. Sieltä kait pääsee tielle, jos koirat eivät raatele tai isäntä ammu varoittamatta.

Ei ampunut talon isäntä, vaan vastasi hivenen hölmistyneenä pellolta saapuneen matkamiehen tervehdykseen. Häveten ja korvat luimussa liukenin pikaisesti paikalta tietä kohti. Nyt rupeaa tämä sekoilu riittämään. Soitan toimitukseen ja pyydän ohjeet sinne, mistä pääsen viralliselle reitille.

– Taipaleentien ja Itäportintien risteyksestä vähän matkaa eteenpäin. Oikealla puolella pitäisi olla reitti.

Vartin siirtymä, ei paha.

Ilvesreitin opasteet ovat lenkkeilijälle harvinainen ilonlähde. Kuva: Pekka Rautiainen
Ilvesreitin opasteet ovat lenkkeilijälle harvinainen ilonlähde. Kuva: Pekka Rautiainen

Epäonnekseni Taipaleentie on suljettu risteyksestä eteenpäin. Uhkaileivat räjäytyksillä ja kielloilla jatkaa tästä eteenpäin. En välitä, vaan lähden etenemään katse tiivisti tien oikeassa laidassa.

Ensi yrittämällä suhautan polun ohi ja kohtaan ainoastaan jonkun äijän vihaisen katseen. U-käännös ja uusi yritys.

Voisiko se olla tuo? Ei sinne mitään opasteita ole, mutta ei ole vaihtoehtojakaan. Kohti metsän siimestä, jälleen.

Tovin jälkeen näköpiiriin ilmestyy tuttu tupsukorvan kuva pari tunnin takaa.

Voimien huvetessa en jaksa enää innostua maastoajosta.

– Eipä ole kummoinen pätkä maastoiltaan tai maisemiltaan, tuumailen.

Vihdoin noin kolmen tunnin ja 30 kilometrin sekoilun jälkeen olen lenkin puolivälissä, kodalla. Toivottavasti pyörä mahtuu valokuvaajan autoon, minä en polje tänään enää metriäkään. HÄSA

 

Ilvesreitti

+ Sopii aloittelevillekin maastopyöräilijöille, mutta maistuu myös kokeneemmille ajajille.

+ Koettelemukset kääntyvät ajansaatossa hyviksi tarinoiksi.

– Reitin merkinnät epäselviä ja turhan harvassa.