Kanta-Häme Hämeenlinna

Innokampusta epäillään väärinkäytöksistä – Hjallis Harkimo toimi puheenjohtajana

Hjallis Harkimo osallistui Suomi-areenaan vuonna 2016.

Innovointiyhtiö Innokampuksen konkurssipesä on määrätty julkisselvitykseen. Konkurssiasiamies haluaa selvittää yhtiön asiat, sillä pesän varat eivät riitä konkurssimenettelyn jatkamiseen.

Kansanedustaja Harry “Hjallis” Harkimo oli Innokampuksen osakas. Hän toimi myös vajaa kaksi vuotta yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Harkimo erosi yhtiön hallituksesta viime vuonna.

– Konkurssipesässä oli varoja 7 400 euroa. Pesänhoitaja ilmoitti meille, että on syytä epäillä, että yhtiössä on tapahtunut väärinkäytöksiä, kertoo konkurssiasiamiehen toimiston konkurssiylitarkastaja Simo Viljamaa.

Viljamaa muistuttaa, että kynnys julkiselvitykseen saattaa olla matala, jos on tarpeita selvittää konkurssiyhtiön tapahtumia. Valtio maksaa julkisselvityksessä konkurssipesän kulut. Hämeenlinnalainen Sunny Car Center on tunnettu yhtiö, joka on julkisselvityksessä.

 

Innokampus sai paljon julkista tukea innovointityöhön. Yrityksen liikevaihto kasvoi 557 000 euroon vuonna 2016. Yhtiö sai myös paljon valtakunnallista julkisuutta. Se perusti ajatushautomon muun muassa Hämeenlinnaan.

– Minun kohdallani tämä ei ole bisnestä, vaan haluan olla mukana auttamassa nuoria ryhtymään yrittäjiksi, Hjallis Harkimo kommentoi Kauppalehdessä runsas kolme vuotta osallistumistaan Innokampuksen toimintaan.

Innokampus järjesti tuolloin suurta Innoday-tapahtumaa Hartwall-areenalla.

Harkimo ei ole perustanut Innokampusta. Kaupparekisteritietojen mukaan yhtiön pääosakas on ollut toimitusjohtajana toiminut Rami Saarniaho. HÄSA