Kanta-Häme

Irja Pynnönen: Harvainvalta jyllää Janakkalassa

 

Janakkalan valtuuston jättävä Irja Pynnönen (kesk.) on kunnan nykyisistä naisvaltuutetuista pitkäaikaisin. Hän on ollut kunnallispolitiikassa mukana kuusi valtuustokautta eli 24 vuotta. Valtuustossa hän istuu nyt viidettä kautta.
 
Häntä pidempään Janakkalan valtuustossa ovat nykyisistä valtuutetuista istuneet vain Esko Helle (vas.), Kalevi Ilmarinen (sd.) ja Markku Virtanen (kesk.).
Kolme erilaista kunnanjohtajaa
 
Pynnönen harkitsi vetäytymistä jo neljä vuotta sitten. Nyt hän ei kadu sitä, että päätti jatkaa vielä yhden kauden.
 
Kausi on ollut kiintoisa. Se toi Janakkalaan mun muassa uuden kunnanjohtajan, jota Pynnönenkin oli aktiivisesti valitsemassa.
 
– Minulla on nyt kokemusta kolmesta kunnanjohtajasta kunnanhallituksen pöydän ympärillä, hän sanoo.
 
Anna-Mari Ahonen on johtanut Janakkalaa viime vuoden keväästä lähtien. Ensimmäisenä vuotenaan hän esiintyi ahkerasti valtakunnallisen kuntakapinan johtohenkilönä.
 
– Kuntakapina oli paikallaan ja se saavutti tuloksia. Mutta turhan paljon aikaa se vei uudelta kunnanjohtajalta, Pynnönen sanoo.
 
Hän ihmettelee, kuinka vaikeaa Ahosta on edelleen tavoittaa. 
 
– En ymmärrä kehotusta ”soita sihteerille” silloin, kun pitäisi päästä keskustelemaan kunnanjohtajan kanssa.
 
Valmistelu pienessä piirissä
Pynnösen mielestä valta kunnassa näyttää klikkiytyneen muutamalle henkilölle ja keskusteluyhteydet ovat kadonneet. 
 
– Edes kaikki kunnanhallituksen jäsenet tai puheenjohtajisto ei saa tietää asioista ajoissa.  Kunnanhallituksen pöydän ääressä on saatu ihmetellä, että tällaistakin on valmisteltu.
 
Valtuuston toisena varapuheenjohtajana Pynnönen osallistuu kunnanhallituksen kokoukseen, mutta on silti kokenut viime aikoina olevansa vain kakkoskastin päätöksentekijä.
 
Linja ei ole paljon muuttunut
Kulunut valtuustokausi on eronnut aiemmista siinä, ettei vasemmisto ole enää voinut käyttää enemmistön valtaa. Niskan päällä on ollut ryhmä 24 eli keskusta, kokoomus, vihreät ja kristillisdemokraatit. 
 
– Kun ennen äänestykset menivät 5-4 vasemmiston hyväksi, nyt ne menevät samoin numeron ryhmä 24:n hyväksi.
 
Pynnönen ei kuitenkaan näe, että kunnan linja olisi kovin paljon muuttunut. 
 
– No, sillä voi olla merkitystä, että demaritaustainen virkamiesperinne on katkeamassa.
 
Pakka aivan sekaisin
Nyt sosiaali- ja terveysasioissa ovat kuviot valtakunnallisesti auki. Pakka on Pynnösen mielestä aivan sekaisin.
 
Hän on seurannut läheltä keskussairaalaa koskevaa päätöksentekoa, sillä hän istuu sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajistossa. Hänen mielestään sairaanhoitopiirin luottamusmieshallinto on heikko ja virkamiehistön vietävissä.
 
Pynnönen sanoo olevansa hyvin huolestunut keskussairaalan tulevaisuudesta.
 
– Tuleeko siitä Hämeenlinnan seudun aluesairaala, jos Riihimäki ja Forssa suuntautuvat muualle? Vai meneekö päätösvalta kokonaan Tampereelle, Pynnönen pohtii.
 
Kaiken kaikkiaan Pynnönen on sitä mieltä, että valtio voisi ottaa koko terveydenhuollon hoitaakseen.
 
– Ja sosiaaliasiatkin, hän lisää.
 
Aikaa itselle ja ystäville
Kun kunnallispolitiikka jää pois Pynnösen, 65, elämästä ensi vuonna, hän aikoo käyttää vapaa-aikaansa muun muassa ystävien kanssa ja oman kuntonsa parantamiseen.
 
Hän ei kuitenkaan ole aivan ehdoton siitä, että nämä ovat lopulliset jäähyväiset.
 
– Jos Janakkala liittyy Hämeenlinnaan, olen taas valmis ehdolle. Siinä olisi haastetta. (HäSa)