Kanta-Häme

Irrottaa pään arjesta

Christina Timosen alter ego, sairaanhoitaja Sister Stone, syntyi viisi vuotta sitten Dead Nation -zombipelin julkistustilaisuuteen.

– Katsoin, mitä kaapista löytyi, ja aloin ideoida. Sen jälkeen hahmo on lähtenyt elämään omaa elämäänsä, Timonen kuvailee.

Sisar on kyllä hento ja valkoinen, mutta hänen otsallaan on vasaran ruhje, kaulallaan viilletty anarkistinmerkki ja valkea asunsa veren tahrima. Vaalea hiuspörrö on saanut vaikutteita mangatyylistä.

– Ajattelen, että Sister Stone on ollut aivan tavallinen sairaanhoitaja. Sitten zombi pääsi puremaan häntä, jolloin hän sai tartunnan ja joutui itse hoitoon. Tästä kertovat pakkopaitaa muistuttavat hihat.

Nykyään sairaanhoitaja liikkuu vapaalla muutamia kertoja vuodessa.

Zombiharrastajien suurimpia näyttäytymistapahtumia ovat zombikävelyt, joilla he pukeutuvat parhaimpiinsa ja esittäytyvät yleisölle.

Zombie Walkit saivat alkunsa Yhdysvalloista 2000-luvun alussa. Osallistujaennätys on vuoden takaa, jolloin Minneapolisin tapahtumassa oli 15 458 zombiksi pukeutunutta ihmistä.

Suomessa ensimmäinen zombikävely järjestettiin Helsingissä vuonna 2006, ja nykyään tapahtumia pidetään monilla paikkakunnilla.

Christina Timonen kertoo, että jotkut katsojat tunnistavat Sister Stonen hahmon.

– Hän on vähän flirtti ja jää mielellään keimailemaan kadunkulmiin ja poseeraamaan kuvaajille, kertoo Timonen, joka on itsekin valokuvaaja.

Puualan artesaani Tuukka Vänskä ei koskaan tee samaa hahmoa kahta kertaa. Vänskä nauttii erilaisten hahmojen suunnittelusta ja aloittaa puvun askartelemisen viikkoja ennen tilaisuutta.

– Vanhat zombielokuvat, kuten George A. Romeron mustavalkoinen kauhuelokuva Night of the Living Dead, herättivät mielenkiintoni zombeihin. Nykyään otan idean hahmooni jostain ajankohtaisesta populaarikulttuurin jutusta, kuten elokuvasta tai pelistä.

Esimerkiksi 28 päivää myöhemmin -elokuva innoitti asuun, johon kuuluivat Saksan armeijan maastopuku, irokeesi ja sirpaleliivien alta pursuilevat suolet. Tekosuolet Vänskä valmisti sukkahousuista ja gelatiinista.

– Niistä tuli oikein hyvät! On hienoa, kun onnistuu ratkaisemaan asuun liittyvän ongelman. Keittiöstä löytyy paljon käyttökelpoista materiaalia, esimerkiksi kananmunankuoresta saa mainiota kallonluuta.

– Haluan testata omaa muuntautumiskykyäni eri asuilla. Onhan tässä mukana myös näkyvyyden ja huomion hakemista, Vänskä tunnustaa.

Joskus Vänskän hahmo on arkinen kaveri, jonka vaatteet hän nyrhii rikki sahalaitaisella voiveitsellä. Salkku kädessään tyyppi muistuttaa kirjanpitäjää tai myyntimiestä, jonka kohtalona on vaeltaa elävänä kuolleena.

Zombitapahtumissa on sääntöjä, joita osallistuja ei saa rikkoa. Sotkemista ja tekoverellä roiskintaa ei suvaita, ja tahallista ilkeydellä säikyttelyä pitää välttää.

Väkivallalla uhkaamista ei saa olla, eivätkä osallistujat saa kantaa aseita tai oikean näköisiä leikkiaseita.

Plakaattien heilutus sekä kaikenlaiset mielenilmaukset ovat kiellettyjä.

– Jos ydinvoima, geenimanipulaatio tai politiikka ottavat päähän, zombikulkue ei ole oikea paikka sen kertomiseen, Tuukka Vänskä huomauttaa.

Alkoholi ei kuuluu zombikulkueisiin, joissa ollaan yleisön kanssa vuorovaikutuksessa.

– Joskus harvoin tapahtumissa näkee päihtyneitä osallistujia, ja heihin ottaa mieluusti vähän etäisyyttä, Christina Timonen sanoo.

Ihannoidaanko zombikulttuurissa väkivaltaa?

– Ei. Minulle tämä on tapa irrottautua arjen stressistä, sellainen aivot narikkaan -juttu. Olen antanut elämän tälle hahmolle, ja haluan heittäytyä täysillä rooliin, Timonen sanoo.

Hän valmistautuu Sister Stonen rooliin niinä tunteina, jotka kuluvat maskeeraamiseen ja pukeutumiseen.

– Tapahtuman aikana tärkeintä on yhteisö, yhteenkuuluvuuden tunne muun zombiperheen kanssa.

Kun tilaisuus on ohi, on aika päästää roolista irti ja purkaa hahmo.

– Suihkun alla loputkin Sister Stonesta valuu viemäriin, Timonen selittää.

Hän säilyttää roolivaatteitaan ja muuta zombirekvisiittaa niille varatussa laatikossa.

– Kotini ei ole kauhulinna, eikä minulla ole esillä mitään harrastuksesta muistuttavaa. Nuorempana olin kiinnostunut myös vampyyreista, ja minulla oli goottihenkisten huonekalujen vaihe, mutta se meni ohi.

Timonen kertoo nähneensä nuorena kaikki 1980-luvun kauhuelokuvat.
–  Painajainen Elm Streetillä, Moottorisahamurhaaja ja muut. Nykyään maailmanmeno ja uutiset tuntuvat niin raskailta, etten katso kauhuleffoja enää ollenkaan.

Perinteinen zombi hitaine liikkeineen ja keltaharmaine ihoineen ei ole ainoa hyväksytty zombityyppi. Tuukka Vänskä sanoo, että zombiharrastus on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut hyvin monimuotoiseksi.

– Populaarikulttuuri tarjoaa inspiraatiota kaikenlaisille zombihahmoille. On rockabilly-,  manga-, prinsessa- ja burleskizombeja. Vain mielikuvitus on rajana.

Zombiharrastajia on ympäri maailman, ja heitä on monenikäisiä. Tapahtumissa näkee joskus myös kokonaisia perheitä.

– Mielestäni on yllättävää, että zombiharrastajissa on paljon korkeakoulutettuja, jopa konservatiivisessa ammatissa toimivia, esimerkiksi professoreita, Timonen kertoo.

Zombiharrastajat ovat tottuneet myös kauhisteluun.

Entäpä jos zombipukeutumista ei ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisi olla avarakatseinen?

– Eipä sille oikein mitään voi. Tarkoituksemme ei kuitenkaan ole loukata ketään, Timonen sanoo.

Vänskä kertoo, että erään zombitapahtuman jälkeen hän oli jatkanut säikyttelyä tietämättään.

– Olin unohtanut kotiavaimet, ja menin taksilla vanhempieni luo yöksi. Matkassa ollut verinen tekojalka oli pudonnut taksista omakotitalon edustalle hankeen.

Seuraavana aamuna lumenauraaja löysi sen ja soitti ihmeissään Vänskän äidille.

– Äiti ei ollut kotona eikä tiennyt zombie-tapahtumasta tai käynnistäni mitään. Siitä huolimatta hän vastasi auraajalle, ettei löytö voi johtua mistään muusta kun pojan harrastuksesta.