Kanta-Häme

Irtisanomisetkin mahdollisia Janakkalassa

Turengin liikuntahalliin kokoontuneet Janakkalan kunnan työntekijät saivat torstaisessa tiedotustilaisuudessa kuulla kovia tosiasioita työnantajastaan.

Kunnan palkkaama konsultti, hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä korosti, että monessa suhteessa Janakkalassa on menty kymmenen viime vuoden ajan väärään suuntaan. Menot ovat kasvaneet tuloja enemmän, veroprosenttia on korotettu monta kertaa ja velkamäärä on kasvanut.

Kaikkia keinoja mietitään

Edessä on talouden sopeuttaminen eli kunnan pitäisi saada pienennettyä menojaan. Kaikkia keinoja mietitään.

Tilaisuuden jälkeen kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen sanoi kysyttäessä, etteivät edes henkilöstön irtisanomiset ole poissuljettu asia.

– Emme lupaa, ettei irtisanomisia tule, mutta emme myöskään uhkaa niillä.

Eero Laesterä sanoi, että irtisanomisten linjaus on poliittisten päättäjien asia.

– Kunnan menothan ovat ihmisiä, se on selvä. Mutta jos työntekijöihin pitää kajota, ensin otetaan tarkasteluun määräaikaisuudet ja eläköitymiset.

Lomautuksiin Laesterä suhtautuu kriittisesti.

– Kunta ja yritys ovat eri juttuja. Yritys voi lomauttaa, jos tavara ei mene kaupaksi. Kunnan taas täytyy hoitaa mukulat ja vanhukset joka tapauksessa.

Kunta on tällä viikolla tiedottanut sopeuttamisprosessin aloittamisesta henkilöjärjestöjen edustajille yt-lain mukaisesti.

Tällä viikolla on pantu toimeksi

Kunnan huono taloudellinen tilanne tuli edellisen kunnanvaltuuston tietoon viime lokakuussa, jolloin kävi ilmi, että kunnan verotulot olivat jäämässä reilusti ennustettua pienemmiksi. Sen jälkeen kunnanjohtaja ilmoitti, että taloutta aletaan sopeuttaa heti tämän vuoden alussa.

Tällä viikolla toimenpiteet aloitettiin. Kunnanhallitus päätti maanantaina käynnistää tasapainottamisohjelman ja valitsi sille ohjausryhmän. Ryhmään valittiin yksi valtuutettu jokaisesta puolueesta, ja lisäksi ryhmään kuuluvat kunnanjohtaja ja henkilöstön edustaja. Ryhmää johtaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Kalevi Ilmarinen (sd.).

Eero Laesterä sanoo ryhmää saneerausryhmäksi.

– Se on ryhmä, johon kukaan ei halua. Se on hankala paikka. Sen jäsenet ansaitsevat hiljaista kunnioitusta, Laesterä sanoi.

Tiedottamisessa pitkä tauko

Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran 4. helmikuuta, ja se työskentelee 2–3 kuukauden ajan. Se ei tiedota aikeistaan kesken työn. Vasta valmis sopeuttamissuunnitelma eli tasapainottamispaketti julkistetaan huhtikuun lopulla.

Anna-Mari Ahonen sanoo, että tämä on normaali tiedottamistapa tällaisissa asioissa. Valmisteluvaiheessa tietoja ei anneta, jotta keskeneräiset suunnitelmat eivät aiheuttaisi työntekijöissä turhaa hämminkiä.

Tasapainottamista ei aiota toteuttaa kerralla. Laesterä arvioi, että toteuttamisaika voisi olla esimerkiksi kolme vuotta.

Sopeuttamissuunnitelma menee kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja lopulta – näillä näkymin toukokuun lopulla – valtuuston päätettäväksi.

Tai sitten ei mene. Laesterä sanoi tiedotustilaisuudessa, että hän katsoo tilanteen ohjausryhmän ensimmäisessä kokoontumisessa.

Sitoutuneisuus ehtona

– Silloin katson, rupeanko oikeasti tähän hommaan. Onko porukka (ohjausryhmä) sitoutunut työhönsä. Jos näyttää siltä, ettei tässä päästä eteenpäin, homma pannaan poikki.

Mutta jos ”homma” saadaan alkuun, ensimmäinen tehtävä asia on työntekijöiden puhuttaminen.

– Vasta sitten tiedetään, mikä oikeasti on mahdollista.

Kalevi Ilmarinen puhui torstaina julkaistussa Hämeen Sanomien haastattelussa kouluverkon mahdollisista muutoksista. Kouluverkko mainittiin myös torstaisessa tiedotustilaisuudessa, mutta vain niin, että kuntalaisia kuullaan, mikäli kouluverkkoon puututaan.

Ei velkasäkki eikä kriisikunta

Vaikka Janakkalalla menee nyt huonosti, monella muulla kunnalla menee yhtä huonosti ja huonomminkin.

– Ei Janakkala ole tässä yksin. Moni muukin kunta on vaikeuksissa, mutta ne eivät ole vielä lähteneet samanlaisiin toimenpiteisiin, Laesterä sanoi.

Hän korosti myös, että Janakkalan lähtötilanne oli aikanaan niin vahva, ettei edes kymmenen vuoden huono kehitys ole saanut kuntataloutta kriisiin.

– Janakkala ei ole velkasäkki eikä kriisikunta. (HäSa)

Päivän lehti

2.4.2020