Kanta-Häme

Irwin elää muistoissa

Hatut sekä farkku- ja nahkaliivit leimasivat Aulangon Kievarissa järjestetyn Irwin Goodman -festivaalin kävijöitä.

Orimattilasta ja Lahdesta asti paikalle olivat saapuneet suurperheenä Toni Montonen, Olli Hämäläinen, Sara Virtanen ja Antti Virtanen. Paikalle heitä houkutteli se, mitä Irwinistä on jäänyt jäljelle.

– Olen koko ikäni ollut Irwin-fani, kertoi Antti Virtanen.

Elävänä Irwinin hän näki viimeisen kerran Mäntsälässä vuonna 1989. Lempikappaleikseen hän mainitsee Rentun Ruusun ja Härmälän perusjuntin.

Toni Montonen kiitteli, että tapahtumalle oli löydetty loistava paikka. Nuori mies kertoi, että Veikko ”Vexi” Salmen sanat toimivat vuosien jälkeenkin.

– Bändien soittojärjestys ei vain ole mistään selvinnyt, hän harmitteli.

Perinteiden elvyttäjä

2000-luvun lopulla Hämeenlinnassa järjestetyt Irwin-festivaalit saivat tilaisuudesta nyt henkisen jatkajan. Aiemmat festivaalit loppuivat sponsoreiden puutteeseen. Tällä kertaa järjestelyt onkin tehty pääasiassa talkoilla.

– Kentältä on tullut kovasti pyyntöjä, että perinnettä olisi tarpeen jatkaa, kertoo Irwin Goodman ry:n puheenjohtaja Ari Lahti.

Lahti oli 1980-luvulla perustamassa Irwinin Lapset -yhtyettä, josta tuli myös Irwinin taustabändi. Hän arvelee, että tapahtumaan tullaan muistelemaan miestä, joka antoi suomalaiselle musiikille kaiken minkä voi.

Jatkoa seuraa

Alkuillasta tapahtumassa oli vielä melko harvakseltaan väkeä, noin 200 henkeä. Juhlinta oli Irwinmäiseen tyyliin melko alkoholipainotteista.

Ensi vuonna tapahtumaa aiotaan jatkaa ja hieman laajemmin. Taloudellista riskiä ei kuitenkaan haluta ottaa silloinkaan.

Lavalla esiintyivät muun muassa Kadun Kaswatti -yhtye, Hammerberg -yhtye ja Irwinin Veljet -yhtye. Tapahtumassa oli myös Look a like -kilpailu, jossa etsittiin Irwinin kaksoisolentoja. Irwin Goodman syntyi 70 vuotta sitten 14. syyskuuta, joten tapahtuma juhlisti samalla edesmenneen tähden pyöreitä vuosia.