fbpx
Kanta-Häme

Isä tietää kaiken

Jos tieto on valtaa, eduskunnan pääsihteerin virasta eläkkeelle jäävällä Seppo Tiitisellä on ollut valtaa ja varsinkin vaikutusvaltaa moninkertaisesti enemmän kuin yleisesti ymmärretään.
 
Suojelupoliisin päällikkönä hän sai lempinimen Isä Tiitinen. Kuin monilapsisen perheen pää jälkikasvuaan, Tiitinen on osannut käsitellä kutakin esimiestään, alaistaan ja yhteistyökumppaniaan kullekin sopivalla otteella. Hän onnistui selättämään jopa Sauli Niinistön tämän puhemieskaudella.
 
Miehessä täytyy olla jotakin erityistä, jos hänet komennetaan 30-vuotiaana eduskuntavirkamiehenä presidentin poliisin päälliköksi.
 
Suojelupoliisi on presidentin poliisi. Vajaat 40 vuotta sitten sen toimintaympäristö oli tyystin toinen kuin nykyään. Kylmän sodan Helsinki oli idän ja lännen vakoilijoiden sekä politrukkien ja vuorineuvoston pelikenttä. Sinnikkäimpiä ja juonikkaimpia toimijoita olivat Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n agentit sekä suurlähetystön ”Tehtaankadun pojat”. 
 
Nimitys oli nimitetylle itselleenkin iso yllätys.
 
Seppo Tiitinen on muistellut soittaneensa tuolloin tuoreeltaan keskustapuolueen puheenjohtajalle Johannes Virolaiselle ja kysyneensä, onko tähän ihan pakko ryhtyä. Virolainen oli vastannut, ettei presidentin luottamustehtävistä yleensä ole kieltäydytty.
 
Päätöksentekoketju oli keskustalainen. Presidentti Urho Kekkonen ja sisäministeri Eino Uusitalo olivat keskustan miehiä. Niin oli myös Seppo Tiitinen. 
 
Miksi juuri Tiitinen? Hän oli nuori juristi ja eduskuntavirkamies, jolla ei ollut poliisitaustaa eikä tiedustelukokemusta. Armeijassa hän oli sentään saanut erikoisupseerin koulutuksen ja työskennellyt oikeusupseerin avustajana.
 
Vastauksia voi hakea hänen myöhemmältä, yli 23-vuotiselta uraltaan eduskunnan pääsihteerinä, mutta myös lapsuudesta ja nuoruudesta.
 
Seppo Kalervo Tiitinen syntyi vuonna 1947 Leppävirran Timolan kylässä.
 
Perhe oli nelilapsinen viljelijäperhe, jossa kunnioitettiin suomalaisia perusarvoja. Isä vaikutti maalaisliiton kunnallisjärjestössä.
 
Pohjoissavolainen kotipaikka on Tiitiselle edelleen tärkeä. Hän on viettänyt kesälomiaan äidin perintömaalle Unnukkajärven tuntumaan vuonna 1976 nousseella mökillä, jonka viimeiset naulaniskut lyötiin juuri ennen Montrealin olympialaisia. 
 
Lasse Virénin kultajuoksut katsottiin uudessa mökissä uudesta väritelevisiosta.
 
Timolan kylästä on kymmenen kilometrin matka Varkauteen, josta tuli aktiivisen nuoren miehen koulukaupunki. Siellä hän hurahti jääpalloon, valveutui yhteiskunnallisesti ja näki Kekkosen ensimmäistä kertaa. Presidentti teki Varkauteen kaupunkivierailun vuonna 1961.
 
Siihen maailmanaikaan vaihtoehdot olivat selvempiä kuin nykyään. Valitseminen oli helpompaa.
 
Seppo Tiitinen harkitsi pappisuraa, mutta valitsi oikeustieteen opinnot ja pääsi vuonna 1969 keskustapuolueen avituksella esittelijäksi opetusministeriöön. Varusmiespalveluksen jälkeen ura jatkoi kiitoaan eduskunnassa, ensin sivistysvaliokunnan ja sitten ulkovaliokunnan sekä perustuslakivaliokunnan sihteerinä.
 
Niitä hommia hän puursi vuonna 1978, kun Eino Uusitalo otti yhteyttä: presidentillä oli tehtävä. 
 
Urho Kekkosesta ja Seppo Tiitisestä tuli työpari vanhan presidentin viimeisten virkavuosien ajaksi. Ystävyyttä tai edes sinunkauppoja se ei kuitenkaan tarkoittanut. Miehillä oli ikäeroa 47 vuotta, ja Tiitinen edusti toisenlaista maailmaa.
 
Kekkonen ja suojelupoliisia aikaisemmin johtanut Arvo Pentti tunnettiin hurtteina seuramiehinä, kun taas nuori tulokas oli sinänsä suulas savolainen, mutta kuitenkin lakinsa lukenut virkamies. Kun seurueessa muut kumosivat votkaa, Tiitinen tyytyi siemailemaan valkoviinilasillista.
 
Matala profiili lienee paitsi luonteenpiirre, myös Supon perua. Julkisuudessa elämöinti ei kerta kaikkiaan kuulu vastavakoiluorganisaation päällikön rooliin.
 
– Hän ei tee itsestään numeroa, sanoo keskustan kansanedustaja ja entinen ryhmäpuheenjohtaja sekä vuoden 2007 pätkäpuhemies Timo Kalli.
 
Euralainen Kalli on vaikuttanut eduskunnassa vuodesta 1991 eli suurin piirtein yhtä pitkään kuin Seppo Tiitinen, joka valittiin eduskunnan pääsihteeriksi vuonna 1992. Sitä ennen ja supon jälkeen Tiitinen toimi pari vuotta apulaispääsihteerinä. 
 
– En voi kehua olevani kaveri, mutta näiden 25 vuoden aikana olen ollut Tiitisen kanssa paljon tekemisissä ja seurannut hänen toimintaansa. Hän on ilmiömäinen. Hän on tullut erinomaisesti toimeen esimerkiksi kaikkien puhemiesten kanssa.
 
Kallin mukaan Tiitisen kauden kuusi puhemiestä ovat olleet keskenään hyvin erilaisia.
 
– Hänellä on psykologia hallussa. Hän toimii kuin hyvä hevosten ohjastaja. Hevoset ovat erilaisia, ja jokaista pitää osata ohjastaa vähän eri tavalla, hevosmies Kalli vertaa.
 
– Sitä kautta hän on vallankäyttäjä, jopa viisi kertaa isompi vallankäyttäjä kuin yleisesti ymmärretään. Hän on hankkinut asemansa luottamuksen kautta, mutta ei näytä sitä ulospäin niin kuin politrukit. Silti Tiitinen saa enemmän aikaan. Hän junailee pallon maaliin paljon tehokkaammin.
 
Yksi esimerkki on kokoomuslaisen Sauli Niinistön puhemieskaudelta vuosilta 2007–2011.
 
Niinistö ajoi eduskuntaan muutosta, joka olisi leikannut pääsihteerin valtaa tuntuvasti. Se olisi toteutettu jakamalla organisaatio yhtäällä hallintopuoleen ja toisaalla lainsäädäntöpuoleen. Näistä vain toinen olisi jäänyt pääsihteerin vastuualueeksi.
 
Kallispalkkaiset konsultit valmistelivat uudistusta, joka eteni varsin pitkälle kansliatoimikunnassa. Hanketta vastustanut Tiitinen onnistui kuitenkin saamaan keskustan ja demarit puolelleen 
Seppo Kääriäisen ja Matti Ahteen kautta, eikä vallan leikkausta lopulta toteutettu. Niinistö joutui luovuttamaan.
 
Puhemiehen selättäminen ei ole helppo voitto varsinkaan, jos tehtävää hoitaa Sauli Niinistön kaltainen tylyjen tilanteiden mies.
 
Tarkka ihmistuntemus ja nopea tilannetaju ovat ominaisuuksia, joiden avulla Isä Tiitiseksi kutsuttu päällikkö kasvatti auktoriteettiaan jo suojelupoliisissa.
 
Kolmas hallitseva piirre oli ja on armoton ammattitaito ja asiantuntemus. Niiden avulla päätöksiä saattoi tarvittaessa tehdä vaistonvaraisesti.
 
Ensin Kekkosen ja sitten Mauno Koiviston presidenttikaudella Tiitinen ratkoi ongelmia valtiovierailuilla, taiteili idänpolitiikan harmailla vyöhykkeillä, seurusteli kotiryssien kanssa, selvitteli loikkaustapauksia ja suitsi punaisia vuorineuvoksia, jotka kilpailivat idänkaupan projekteista välittämällä Moskovan kautta rahaa Suomen kommunisteille.
 
Alun perin ajatuksena oli, että Supo-kausi ei jäisi kovin pitkäksi. Silti se venähti 12 vuoteen.
 
Sopiva hetki eduskuntaan palaamiselle koitti vuonna 1990. Berliinin muuri oli tuolloin murtunut ja Neuvostoliiton luhistuminen alkanut. Tehtävä tuntui suoritetulta.
 
Syksyllä 1989 Kiinaan tehdyllä valtiovierailulla eduskunnan silloinen puhemies Kalevi Sorsa (sd.) tuumasi Tiitiselle, että ”hommataan sinulle jokin koikaappi”. Pääministerinä Sorsa oli jo vuonna 1978 taannut hänelle eduskuntaan paluun Supon päällikkyyden jälkeen.
 
Tuolloin Tiitinen tulkitsi koikaapin tarkoittavan välivaiheen työpaikkaa, josta hän voisi tulla parin vuoden päästä nimitetyksi vaikkapa suurlähettilääksi Timbuktuun.
 
Kaappi oli eduskunnan apulaispääsihteerin työhuone. Timbuktuksi paljastui puolestaan pääsihteerin työtuoli, josta Tiitinen kävelee tämän vuoden viimeisenä päivänä keppinsä kanssa eläkkeelle 68-vuotiaana.
 
Hän on huippuviran ylivoimaisesti pitkäaikaisin haltija, eikä vain suomalaisessa katsannossa. Mistään länsimaisesta kansanedustajalaitoksesta ei löydy vastaavaa uraa. Kaikkiaan hän on ollut vallankäytön ytimessä melkein neljä vuosikymmentä.
 
– Kun Tiitisen esittelee muiden maiden parlamenttien puhemiehille ja kertoo hänen siirtyneen pääsihteerin tehtävään suojelupoliisin päällikön paikalta, kuulijoiden ilmeet ovat näkemisen arvoisia, naurahtaa vuosien 2011–2015 puhemies, kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.).
 
– Jatkokysymyksiä ei esitetä. Hiljaista on.
 
Ylisanojen lista on pitkä, kun kokeneita politiikan toimijoita pyytää luonnehtimaan eduskunnan pääsihteeriä. 
 
Yleisimmin mainitaan Tiitisen kyky soveltaa valtiosääntöä ja eduskunnan työjärjestystä sekä ehdoton pyrkimys puolueettomuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Maalaisliittolaiset juuret eivät näy. Ne voi korkeintaan aistia hänen henkilöhistoriansa kautta.
 
– Seppo Tiitinen suhtautuu tasavertaisesti kaikkiin aina pääministeristä Teuvo Hakkaraiseen (ps.), Timo Kalli kiteyttää. 
 
Eero Heinäluoma puolestaan kuvailee Tiitistä poikkeukselliseksi lahjakkuudeksi.
 
– Hän on osaava virkamies, juristi ja yhteiskunnallinen toimija, jolla on erinomainen perustuslain tuntemus. Hän ymmärtää eduskuntaa ja politiikkaa. Hän näkee, miten jännitteet syntyvät ja tietää, miten ne saadaan purettua oikeaan uomaan.
 
– Hänellä on erinomainen yleissivistys ja historian tuntemus. Kaikista näistä ominaisuuksista on ollut apua silloin, kun eduskunnassa on tullut eteen vaikeita aikoja.
 
Perustuslain muuttamisessa Tiitisellä oli vahva rooli sekä asiantuntijana että mielipidevaikuttajana. Hän ajoi eduskunnan vahvistamista ja puolsi presidentin toimivallan kaventamista.
 
– Siinä tapahtui jännä muutos. Presidentin miehestä tuli eduskunnan mies, Heinäluoma toteaa.
 
– Hän oli lojaali presidentin palvelija, mutta on sittemmin toiminut aktiivisesti eduskunnan aseman lujittamiseksi ja työtapojen kehittämiseksi muun muassa tuomalla vaikutteita ja oppeja muista maista.
 
Ihmistä, jolla ei ole lainkaan heikkouksia, on syytä pitää aavistuksen verran arveluttavana.
 
Seppo Tiitisen heikoin osa-alue lienee taloudellinen tehokkuus. Yksi esimerkki oli eduskunnan vuosien 2006–2007 satavuotisjuhlintaan liittynyt viininhakumatka Etelä-Afrikkaan.
 
Tiitinen ja silloinen puhemies Paavo Lipponen (sd.) ostivat sikäläiseltä viinitilalta veronmaksajien piikkiin tuhannen pullon valkoviinierän. Kaikkine takavarikkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen 5,40 euron parlamentaarisen pullon hinnaksi tuli lopulta 70 euroa.
 
Viinitkin ovat Tiitisen heikkous, jos viiniharrastusta voi ylipäätään sellaisena pitää. Hyvät viinit avaavat hänen esteettistä nautiskelijan luonnettaan. Myös ooppera on ehdoton osa sitä puolta.
 
– Hänellä on kaksi persoonaa. Toinen on pääsihteerin persoona. Hän tulee aamulla töihin ja viipyy siellä iltamyöhään ikään kuin hänellä ei muuta elämää olisikaan, Timo Kalli sanoo.
 
Sitten on musiikkimies Tiitinen.
 
– Hänellä on musiikkiin ja varsinkin oopperaan hyvin läheinen suhde. Olen muutaman kerran käynyt hänen kotonaan, ja siellä on valtavat laitteistot musiikin kuunteluun. Joka huoneessa on kaiuttimet, Kalli jatkaa.
 
Eero Heinäluoma mainitsee myös pääsihteerin ”puhemiehen” lahjat.
 
– Hän on hieno seuramies, jolla on uskomattoman hyviä juttuja muun muassa eduskunnan historiasta. Hänen kanssaan ei tule aika pitkäksi. 
 
– Kenties sitä kautta savolaisuuskin tulee esille hänen persoonassaan: se huumori, se kieli ja ehkä tietty oveluuskin.
 
Ja kas, tässä artikkelissa ei lainkaan mainittu Tiitisen listaa!

Menot