Kanta-Häme

Isänmaallisuudelle nyrpistellään turhaan nenää

Hämeenlinnalainen Helvi Frick on ollut viimeiset viikot linssiluteena. Suomen valtio teettää videon, jossa on erilaisia teemoja. Videolla Helvi Frick on valtakunnan satavuotias, vanhempi kuin Suomi.

– Olimme Pekolan lavallakin kuvaamassa kuusi tuntia. Siihen ne minut istuttivat keskelle lavaa ja sitten kuvattiin. Vaatteetkin katsottiin tarkasti.

Hämeenlinnassa Frick tunnetaan lottana, priimusmoottorina, joka tarttuu rohkeasti asioihin.

– Monesti yhdistystoiminnassa pohditaan ja pohditaan. Minä usein olen ollut se, joka sanoo, että nyt tehdään.

Helvi Frick on tottunut kertomaan omaa elämäntarinaansa.

Hämeen Sanomien entinen päätoimittaja Terttu Häkkinen on lukuisia kertoja haastatellut Frickiä paitsi Sanomiin myös muihin julkaisuihin.

– Helvi on loistava haastateltava. Hänen elämäntarinansa on dramaattinen ja kiehtova. Siinä on onnellinen jatkumo.

Häkkinen on vuosien aikana oppinut Frickiltä paljon. Rouvia yhdistää karjalainen tausta, ja puhetta piisaa. Häkkiselle onkin ollut kunnia-asia kirjoittaa Frickistä.

Naisten ääni -verkkojulkaisuun Häkkinen haastatteli Frickiä tammikuussa. Häntä lämmittävät erityisesti useat anekdootit, joita Frickillä on kerrottavanaan.

– En tiedä ketään muuta, joka olisi saanut käytösnumeron alennuksen koulussa ja on vielä ylpeä siitä, Häkkinen hymyilee.

– Niinhän minä olen, Frick nauraa.

Käytösnumero laski, kun Frick ei kysynyt rehtorilta lupaa iltamenoihinsa vaan lähti kuunteleman IKL:n kansanedustaja Elias Simojokea. Siihen aikaan piti elokuvan katsomiseenkin pyytää rehtorilta lupa.

Helvi Frick on pitänyt itseään aina hyvin isänmaallisena ja rohkeana.

– Ennen se oli huolta Suomen itsenäisyydestä. Pelättiin, että naapuri tulee itärajalta.

Häkkinen huomauttaa, ettei isänmaallisuudesta nykyään juuri puhuta. Jollain tavalla sitä pidetään lapsellisena ja sille nyrpistellään nenää.

– Kuitenkaan emme paheksu ruotsalaisten tai amerikkalaisten isänmaallisuutta. Miksemme mekin uskalla olla ylpeitä omasta maastamme, Frick kysyy.

– Ehkä suomettumisen kausi jotenkin vieläkin kaihertaa, naiset pohtivat.

Terttu Häkkisestä on tärkeää, että naisten tarinoita kerrotaan ja talletetaan tuleville sukupolville. Helvi Frickistäkään ei vielä ole tehty elämäkertaa.

– Sellainen olisi tärkeää tehdä, Häkkinen sanoo.

Kaikki sota-ajan kokeneet eivät halua kertoa omista kokemuksistaan, sillä muistot saattavat olla liian kipeitä. Frickistä on aina ollut helppoa kertoa omasta elämästään ja omista kokemuksistaan.

– Olen tällainen karjalainen lörpöttelijä, eikä minulla ole salaisuuksia. Vaikkeivät kaikki asiat ole kauniita, voi niistä silti puhua.

On kuitenkin asioita, joista Frick pitää suunsa supussa. Ne asiat liittyvät muihin ihmisiin. Esimerkiksi 1960–1970-luvuilla merkkihenkilöilläkin oli vielä yksityisyys ja asiat hoidettiin asioina.

Molemmat sanovat olevan oikeus, että naisten ääni alkaa kuulua.

– Kyllä sitä melkein saa ääneen sanoa, mitä ajattelee. Eri asia on, millä korvalla kuunnellaan, Häkkinen pohtii ja jatkaa, että pidemmälläkin voisimme olla.

Kumpikaan ei kuitenkaan kannata naiskiintiöitä esimerkiksi yritysten hallituksiin.

– Pitää olla talenttia mukana, Frick sanoo. HÄSA

Naisten ääniä -ilta järjestettiin tiistaina Museo Militariassa. Siellä oman tarinansa kertoivat Helvi Frick, Sirkka Nukari, Ilmi ja Helena Marttinen, Terttu von Waissenberg ja Siiri Rantanen.