Kanta-Häme

Iskuasema tarjoaa tilaa liikkua

 

Kalvolaan perustettiin urheiluseura Isku jo vuonna 1941. Seuran toiminta on toki muuttanut muotoaan seitsemänkymmenen vuoden aikana.
 
– Koko ajan kehitytään. Seuran toimintaperiaate on kaikenikäisten ihmisten liikuttaminen mahdollisimman edullisesti. Mahdollisuus liikkumiseen ei saisi olla rahasta kiinni, sanoo vuodesta 1995 puheenjohtajana toiminut Lennart Pohjonen. Pohjonen on ollut Iskun jäsen yli 50 vuotta.
 
Seuran pääurheilulajit ovat petankki, hiihto ja kuntonyrkkeily. Lisäksi seurassa telinevoimistellaan, yleisurheillaan ja pelataan shakkia.
 
– Isku pyrkii järjestämään vakituisten liikuntaryhmien lisäksi lyhyempiä kursseja kysynnän mukaan.
 
Joskus on järjestetty lavatanssikurssejakin, johtokunnan jäsen, petankkipuolen vetäjä Jouni Sinkkonen kertoo toiminnasta.
 
Naisten toiminnan vetäjiä ovat Minna Salonen ja Rosita Jokinen.
 
Varastosta  monitoimihalliksi
Kalvolan Iskun viime vuosien suurin urakka on ollut Iittalan Lasitehtaalta vuonna 2005 ostetun vanhan varastorakennuksen kunnostaminen ajanmukaiseksi urheiluhalliksi. Hallissa on 600 neliötä lattiapinta-alaa. Puolet alasta on varattu petankkikentälle. Toisessa puoliskossa on sali, jossa harrastetaan kuntonyrkkeilyä ja zumbaa. Kesäisin pihalla on 16 petankkirataa. Kahvio, sauna ja pesuhuone on myös äskettäin saatu valmiiksi.
 
Rakennuksen remontointi oli iso ponnistus pienelle seuralle. Suurin osa työstä tehtiin talkoilla, alan ammattilaiset hoitivat sähkö- ja putkiasennukset. Kaikkia tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille. Tilojen varaus onnistuu numerosta 044-776 7704.
 
– Kalvolassa on eniten petankinpelaajia suhteutettuna väkilukuun. Seura on menestynyt hyvin kansallisissa kisoissa ja on saatu Suomen mestaruuksiakin. Hallimme taitaa olla suurin yksityinen petankkihalli Suomessa. Meillä on joka kuukausi petankkikisoja ja pelaajia käy kauempaakin, Jouni Sinkkonen mainitsee.
 
Jäseniä saa tulla kauempaakin
Kalvolan Iskun jäsenmäärä on noin 250 jäsentä, perhejäsenmaksu on 35 euroa vuodessa, siihen sisältyvät vanhemmat ja alle 15-vuotiaat lapset. Normaali jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa.
 
Muita tuloja seuralle ovat osallistumis- ja kausimaksut ja seuran omistamasta grillikioskista saadut vuokratulot. Myös pelien aikana pidettävästä pikkukioskista ja kahviosta saadaan tuloja.
 
Jäsenistössä on kaiken ikäisiä, petankissa käy vanhempaa väkeä, yleisurheilussa ja kuntonyrkkeilyssä nuorempaa. Kuntonyrkkeily on etenkin naisten keskuudessa suosittua.
 
– Seuran jäseniksi ovat kaikki tervetulleita. Meillä on jäseniä Tampereelta, Valkeakoskelta ja Hämeenlinnasta. Kaikki mahtuvat. Jos jollakin on hyvä idea, otetaan vastaan ja kokeillaan, lupaa puheenjohtaja Lennart Pohjonen.
 
– Nuoret kyselivät diskoa, sekin mahdollisuus on harkinnassa. Seuran pikkujoulut ovat myös piakkoin. Kuutena kesäviikonloppuna Iskuasemalla ja pihalla järjestettiin suosittu kirpputori.
 
 
Jatta Pöyhönen-Wiik

Päivän lehti

2.4.2020