Kanta-Häme

Isoja takseja kaivattaisiin lisää

Hämeenlinna. Hämeenlinnassa ollaan aika tyytyväisiä taksitilanteeseen. Kaupunki ei ole saanut tämän vuoden aikana valituksia kuljetuspalveluista eikä taksien riittävyydestä.

Kaupunki katsookin, että nykyinen taksilupien määrä on riittävä. Isoja autoja olisi kuitenkin hyvä olla nykyistä enemmän.

Nykyiseen kalustoon olisi kaupungin mielestä hyvä tehdä mahdollisuuksien mukaan parannuksia, jotka lisäisivät esteettömyyttä.

Kaupunki on antamassa taksitilanteesta lausuntoa Uudenmaan ely-keskukselle. Asia on kaupunginhallituksen listalla maanantaina. HäSa