Kanta-Häme

Isot uhkaavat hylätä Mainiemen

Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän tulevaisuus on vaakalaudalla.

Kuntayhtymän suurimmat kunnat, erityisesti Tampere ja Lahti ovat haluttomia jatkamaan kuntayhtymän toimintaa.

Yhtymään kuuluu 29 kuntaa, joista Tampere, Lahti ja Hämeenlinna ovat käynnistäneet neuvottelut kuntayhtymän alas ajamiseksi. Kuntayhtymään kuuluu kuntia Pirkanmaalta sekä Kanta- ja Päijät-Hämeestä.

Keskustelun taustalla ovat Hämeen päihdehuollon kuntayhtymän heikentynyt talous, Mainiemen kuntoutuskeskuksen kiinteistöjen korjausinvestointitarpeet, päihdekuntoutumispalveluiden kysynnän väheneminen.

Lisäksi erityisesti suuret omistajakunnat haluavat muuttaa päihdekuntoutuksen painopistettä laitoshoidosta avokuntoutukseen.

Muita vaihtoehtoja

Kuntayhtymän johtaja Kimmo Mäkelä kertoo esitelleensä syyskuussa pidetyssä osakaskokouksessa erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja.

– Niistä isot jäsenkunnat tarttuivat tuohon lakkautusvaihtoehtoon, josta Tampere nyt pyytää osakkaiden näkemyksiä.

Mäkelän mukaan kuntayhtymällä olisi tarjolla muitakin vaihtoehtoja, esimerkiksi avopalvelujen vieminen asiakkaiden koteihin.

– Sellaista olemme jo pilotoineetkin. Ei toimintamme ole mitenkään Lammille sidottua, vaikka monesti niin ajatellaankin.

Päihdeongelmien määrä ei ole vähentynyt, päinvastoin. Asiakaskunta on kuitenkin muuttunut.

– Asiakkaistamme 85 prosenttia on työikäisiä ja ongelmat ovat hyvin monimuotoisia.

Vaikutuksista ei tietoa

Päihdekuntayhtymän hallitus on päättänyt teettää selvityksen siitä, mitä kuntayhtymän purkaminen käytännössä merkitsee ja mitä se tulee jäsenkunnille maksamaan.

Mäkelä kumoaa sen käsityksen, ettei Tampere enää tammikuussa ostaisi Mainiemen palveluita.

– Sieltä on meille ilmoitettu, että palveluja ostetaan myös ensi vuonna.

Toinen virheellinen käsitys on se, että Mainiemen kiinteistöt olisivat jotenkin heikkokuntoisia.

– Meillä on 250 000 euron putkiremontti tulossa, mutta muita isoja investointeja ei ole lähiaikoina ohjelmassa.

Tampereesta kiinni

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti maanantaina, ettei sillä ole halua jatkaa kuntayhtymän toimintaa, jos Tampere eroaa kuntayhtymästä.

– Meillä oli tästä neuvottelu Lahden ja Tampereen kanssa lokakuussa, tilaajapäällikkö Liisa Lepola kertoo.

Erityisesti Tampere haluaisi luopua kuntayhtymästä.

– Meidän näkökulmastamme asia on hankalampi, sillä Mainiemen työntekijöistä 20 asuu Hämeenlinnassa, heistä 15 Lammilla. Jos toiminta lakkautetaan, se pitäisi ainakin tehdä suunnitelmallisesti ja vastuullisesti.

Liisa Lepolan mielestä alan osaamista ei saisi heittää hukkaan.

Yhteensä kuntayhtymässä on 34 työpaikkaa. Tosin niistä on täytettyinä 25-30.

Tampere on edelleen suurin palvelujen käyttäjä. Viime vuonna sillä oli lähes 4 700 käyttöpäivää, Lahdella noin 2 100 ja Hämeenlinnalla hieman päälle 400.

Osakaskunnilta odotetaan vastauksia kyseluun tammikuun loppuun mennessä. (HäSa)