Kanta-Häme

Itseään etsivä löysi pakolaiset

Valokuvaaja Esa Ylijääskö on voipunut.

Istanbulissa mittari kipuaa toukokuun loppupuolella suomalaisiin hellelukemiin, lähelle 30 astetta. Silti kesä on vielä edessä.

Kuumuus ei kuitenkaan ole se, mikä on uuvuttanut Ylijääskön.

– Olen juossut äitini perässä kuusi päivää. 20 miljoonaan asukkaan kaupunki, ja kaikki turistinähtävyydet täytyy nähdä viikossa, huokaisee Ylijääskö.

Nyt äiti on kuitenkin saateltu lentokentälle ja kotimatkalle. Esa Ylijääsköllä on aikaa kertoa, miksi 24-vuotias mies on asettunut Turkin runsaslukuisimpaan kaupunkiin, Istanbuliin, kuvaamaan Syyriasta saapuneiden pakolaisten elämää.

Kaikki lähti siitä, että Ylijääskölle tuli tarve lähteä etsimään itseään ja omaa tyyliään valokuvaajana.

– Vaihtoehtona olisi ollut lähteä Kanadaan lautailukuvia ottamaan, mutta tämä tuntui mielenkiintoisemmalta – Syyrian pakolaiset, koko poliittinen tilanne täällä. Plussaa on myös se, että Istanbulissa on joka ilta auringonlasku. Valo on kuvaajan kannalta upea, hän sanoo.

Ylijääskö lähti matkaan marraskuussa. Pidempää reissua edelsi vuosi sitten juhannuksen jälkeen tehty kuvausmatka Istanbuliin. Silloin tilanne oli kärjistymässä ja kansa liikehti levottomana kaduilla. Ylijääskö seurasi, miten mellakkakilvin varustautuneet poliisit ajoivat mielenosoittajia pois Taksimin aukiolta.

Viikon mittaisesta matkasta jäi kytemään kipinä. Kun pesti Hämeen Sanomien kesäkuvaajana päättyi, teki Ylijääskö hetken opetushommia ja veti henkeä. Sitten oli jälleen aika pakata kassit ja matkustaa Istanbuliin. Nyt aikaa on vierähtänyt seitsemän kuukautta, ja mies kiistää löytäneensä kuvaaja-minäänsä.

– Taidan kuitenkin olla oikealla polulla. Varmaan tässä käy niin, että vielä eläkepäivinäkin etsin itseäni, hän sanoo.

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Kuvattavien kädet ovat nousseet kuvissa dominoivaan rooliin ja Ylijääskölle on vahvistunut, että mustavalkokuvat ovat hänelle ominaisin ilmaisukeino.

– Mustavalkokuva tuo vain ihmisen sielua enemmän esille kuin värikuva. Vaikka toki olen täällä värikuviakin ottanut.

Istanbulissa Ylijääskö on keskittynyt kuvaamaan Syyriasta saapuvia pakolaisia ja etenkin kurdipakolaisia.

– Yleensä täällä kuvataan lähinnä pakolaisleireillä tai kaduilla eläviä ihmisiä. Minulla on kiinnostus lopahtanut niihin juttuihin kokonaan. Itseäni kiinnostaa seurata, miten pakolaisten uusi elämä lähtee käyntiin tai miten mahdollinen kotiinpaluu sujuu, hän sanoo.

Ihmisten arkea ei lähdetä kuvaamaan tuosta noin vain. Ylijääskö on tehnyt töitä ansaitakseen luottamuksen ja saadakseen hyvät suhteet kuvattaviinsa. Joistakin ihmisistä on tullut ystäviä – niin kävi Abdulghafour-nimisen pakolaismiehen kanssa.

Reilu pari viikkoa sitten Ylijääskö teki Abdulghafourin kanssa matkan hälisevästä Istanbulista kauas Syyrian rajalle. Sodassa neljä lastaan ja vaimonsa menettänyt mies teki paluuta kotiseuduilleen. Kun kuvaaja tutustuu kuvattaviinsa, viettää heidän kanssa aikaa ja seuraa elämää läheltä, muuttuu itse kuvaaminenkin.

– Siitä tulee avoimempaa, ja lopulta välillämme ei ole enää kameraa.

Sota jättää ihmisiin jälkensä, sen on Ylijääskökin nähnyt. Ihmiset kertovat menetyksistään ja kuolleista läheisistään ilman, että ilme kasvoilla värähtää. Pakolaiset ovat rahattomia, he ovat menettäneet käytännössä kaiken.

– Yhden perheen tyttöjä on yritetty käydä ostamassa, toisen perheen kotiin taas murtovarkaat yrittivät tulla viedäkseen kaikki loputkin, mitä jäljelle oli jäänyt.

Turkki ei ole pakolaisille helppo isäntä. Töitä ei riitä, vaikka onnistumisiakin Ylijääskö toki kertoo kuulleensa. Kurdilapset eivät pääse kouluun, koska pakolaisalueilla ei tarjota kurdinkielistä opetusta.

– Turkin hallitus ei myöskään halua, että todellisuutta Syyrian pakolaisten tilanteesta näytetään. Pakolaisille on sanottu, etteivät he saa antaa haastatteluja tai että heitä ei saa kuvata.

Ylijääskön omaa työtä ei ole yritetty rajoittaa missään vaiheessa, eikä hän ole koskaan kuvatessaan joutunut pelkäämään. Jännittänyt hän sen sijaan on, montakin kertaa.

– Äidin mukana lähti nytkin kovalevyt Suomeen – ihan vain varmuuden vuoksi.

Mustavalkoisiksi kuviksi tallentuva pakolaisprojekti ei valmistu hetkessä. Vaikka Ylijääskö on palaamassa koti-Suomeen elokuun ensimmäisenä päivänä, ei paluu ole lopullinen. Kunhan matkakassaa on kerrytetty hieman alkusyksyn aikana opetushommissa, aikoo Ylijääskö palata.

– Uskon, että tämä projekti kestää ainakin 3–5 vuotta. Tuntuu tärkeältä kertoa nämä jutut.

Tähän asti Ylijääskö on työstänyt projektiaan lähinnä omasta selkänahastaan repimällä. Kansainvälisille kuvatoimistoille hän on toki tarjonnut mm. mielenosoituskuvia, mutta toistaiseksi lähinnä AFP on kuvia ostanut. Eikä freelancer-kuvaaja muutenkaan pääse uutiskuvilla rikastumaan. Jos rahaa haluaisi tehdä, pitäisi olla kuvatoimiston palkkalistoilla.

Millä silmin kuvaaja palaa maailmalta? Löytyykö Istanbulissa koettujen kohtaamisten ja miljoonakaupungin vilinän jälkeen Suomesta enää kuvattavaa?

– Löytyy, löytyy. Suomenkin näkee sitten varmasti aivan eri tavoin. Sitä paitsi, on Suomessakin Syyrian pakolaisia ja kurdeja. Aihetta pystyisi aivan hyvin jatkamaan sielläkin, Ylijääskö päättää. (HäSa)