Kanta-Häme

Jääkiekko vei seikkailijan aavikolle

Rakkaus jääkiekkoon on kuljettanut hämeenlinnalaista Jussi Korvakangasta, 25.

Korvakangas näkeekin, että jääkiekosta voi seurata paljon hyvää, vaikkei siitä syntyisikään pitkäaikaista pelaajauraa.

– Ulkomailla voi oppia kielen, saada paljon uusia ystäviä, verkostoja ja erilaisia eväitä elämää varten.

Parhaillaan Korvakangas on Abu Dhabissa Arabiemiraateissa. Sinne hänet houkutteli vanha valmentaja Matti Fagerström.

Korvakangas oli jo ajatellut lopettaa kokonaan jääkiekon, mutta Fagerström puhui hänet ympäri. Hän tarjosi pestiä kahden juniorijääkiekkojoukkueen valmentajana. Siinä ohessa Korvakankaalle olisi myös paikka paikallisessa miesten jääkiekkojoukkueessa, joten pelaajauraa ei tarvitsisi lopettaa ihan seinään.

– Tartuin tilaisuuteen. Sen verran houkuttavia ovat Arabiemiraattien etuisuudet ja mahdollisuudet jatkaa jääkiekon pelaamista.

Suomessa junnuvalmentamisesta ei makseta nuoremmissa ikäluokissa, vaan se on vapaaehtoistyötä. Arabiemiraateissa työstä saa palkkaa, jolla tulee toimeen.

Korvakangas valmentaa kahta joukkuetta. Toisessa lapset ovat 4–9-vuotiaita, ja toisessa ikähaarukka on 9–12 vuotta.

Työpäivät alkavat kello 16 ja päättyvät iltakymmeneltä.

Valmentamista hankaloittaa se, että lasten tasoerot ovat huimat. Vaikeusastetta lisää se, että lapset ilmestyvät treeneihin milloin sattuu. Aikatauluista ei pidetä kiinni, eikä poissaoloja ilmoiteta.

Arabiemiraateissa on pelattu jääkiekkoa 1980-luvulta asti. Aavikolla jääkiekko on suosittu harrastuslaji, mutta peleissä ei vielä ole suuria katsojamääriä.

– Muistan, kuinka junnuna oli tärkeää, että isä ja äiti kannustivat. Abu Dhabissa katsomossa saattaa olla pari lastenhoitajaa seuraamassa harjoituksia. Vanhempia ei näy ikinä.

Korvakankaan seurana on neljä muuta suomalaista, jotka ovat samoissa hommissa. Heistä neljä asuu yhdessä. Palkkaan kuuluu asuminen ja muutama käyttöauto, sillä ilman autoa Arabiemiraateissa ei pärjää.

Sopimus on kevääseen asti.

– Katson sitten, mitä teen.

Joukkue, jossa Korvakangas pelaa, on Arabiemiraattien maajoukkue. Paikallisia pelaajia ei ole riittävästi, joten sen vuoksi muun muassa Korvakangas on otettu vahvistukseksi. Taso on vaihteleva.

– Kun pelaamme vaikkapa Dubaita vastaan, taso on tosi hyvä, koska Dubain joukkue on täynnä jenkkipelaajia. Joihinkin joukkueisiin lennätetään myös pelaajat Venäjältä.

Korvakankaan mukaan hauskin ero eurooppalaiseen jääkiekkoon verrattuna on se, ettei Arabiemiraateissa saa taklata. Sääntö on tehty paikallisia ajatellen.

– Se on kuitenkin tosi ristiriitaista, sillä paikalliset ovat temperamenttisia ja tappeluille alttiita harjoituspeleissä.

Muitakin eroja löytyy. Korvakangas sanoo, että pelaamisen voi ottaa rauhallisesti, sillä paikalliset ovat kuin innokkaita pikkupoikia: He luistelevat jokaisen kiekon perään kuin viimeistä päivää, eivätkä anna millään periksi.

Mikä sitten on ollut viimeisen puolen vuoden aikana yllättävintä?

– Erilainen kulttuuri ja melkoinen byrokratia. Paikalliset ovat niin hönöjä! Korvakangas vastaa.

Esimerkki hönöydestä on vaikkapa se, että jos hammas menee pelissä poikki, pitää sitä käydä näyttämässä viidellä hammaslääkärillä ja vertailla hintoja. Sitten pitää valita viidestä edullisin.

Hampaan kuntoon laittaminen maksaa kuitenkin vähemmän kuin viisi hintavertailukäyntiä eri hammaslääkäreillä. HÄSA

Tuoreimpia artikkeleita