Kanta-Häme

Jääkiekkopomon työ on hektisyyttä ja hevosenleikkiä

 

HPK:n toimitusjohtajan kalenteri on kukonlaulusta iltamyöhään täynnä lätkää. Risto Korpelan herätyskello pirahtaa perjantaisin soimaan todella aikaisin, koska aamuseitsemältä mies kurvailee kaukalossa HPK:n yhteistyökumppanien kanssa. Kotipelin päivä on kiireinen, mutta vähän samanlaista hötinää on Kerhon johtaminen päivästä toiseen.
 
– Olen käytännössä töissä ihan koko ajan, Korpela sanoo.
 
– Tässä ammatissa tilanteet vaihtelevat jatkuvasti ja niihin on pystyttävä reagoimaan nopeasti. Jääkiekko on hektistä hommaa ja joskus aikamoista hevosenleikkiä.
 
Korpela sanoo nauttivansa työstään, jonka suurinta antia on olla jatkuvasti tekemisissä urheilun ja ihmisten kanssa.
 
– Toivon olevani ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä johtaja, joka innostaa esimerkillä positiivisuuden kautta. Koen olevani rakentaja, enkä esimerkiksi nyrkkiä pöytään luova muutosjohtaja, Korpela pohtii.
 
– Joissakin tilanteissa tuntuu, etten riittävästi luota intuitioon, vaan harkitsen asioita liiankin pitkään ja hartaasti. Joskus se sitten näkyy päätösten tekemisen vaikeutena.
 
Kotijoukoilla pitkä pinna
Korpela on toiminut HPK:ssa vuodesta 1986 pelaajana, valmentaja, markkinointipäällikkönä ja toimitusjohtajana. Hän elää sekä hengittää kerholaista jääkiekkoa ja seuraa pelejä suurella tunteella.
 
– Katson tietenkin kaikki kotipelit ja vähänkin lähempänä olevat vieraspelit. Jossain Oulussa tulee käytyä harvemmin.
 
– En ole aitiossa mitenkään raivoisan äänekäs, mutta elän kyllä vahvasti mukana. Jos en niin tekisi, olisin kyllä väärissä hommissa. Elämysten tuottaminen ihmisille on myös yksi tärkeä tehtävämme joukkueena, ja kun halliin kerääntyy vajaat neljä tuhatta ihmistä saman katon alle, on siinä todella paljon tunnetta pelissä.
 
Ympärivuorokautinen sitoutuminen oranssiin paitaan on joskus aiheuttanut pitkiäkin keskusteluja Korpeloiden kotona.
 
– Kyllä pitää olla kiitollinen kotijoukoille, joilta on aina löytynyt sopeutumiskykyä ja ymmärtäväisyyttä meikäläisen hommaa kohtaan.
 
– Vapaa-aikoina ja lomilla pyhitän aikani perheelle. Käymme shoppailemassa, harrastamme liikuntaa ja syömme hyvää ruokaa. HPK:n hallinto elää vähän erilaisessa aikasyklissä kuin pelaava joukkue, joten minun osaltani seesteisin jakso osuu loka-marraskuulle ja ehdottomasti kiireisintä on keväällä.
 
Tiikerinsilmää tekemiseen
Vuosina 2007-2010 Korpela toimi Suomen Golfliiton toiminnanjohtajana. Työ oli mielenkiintoinen ja mukavaa vaihtelua, mutta entistäkin kovemmat haasteet kutsuivat miehen takaisin Kerhon peräsimeen.
 
– Teki hyvää olla hetki poissa näistä ympyröistä ja katsoa kokonaisuutta vähän etäämmältä. Huomasin hiukan sokeutuneeni joillekin asioille ja sortuneeni tekemään asioita vuodesta toiseen samalla tavalla.
 
– Intohimoa, innovatiivisuutta ja tiikerinsilmää pitää löytyä, että saa ihmisten mielenkiinnon pysymään yllä. Yksi esimerkki tästä on ottelutapahtumien kehittäminen, jossa olemme tällä hetkellä edelläkävijöitä koko Suomessa. Yleisön palaute on ollut todella rohkaisevaa, mutta aluksi jännitti pirusti, että kuinka uudistukset otetaan vastaan.
 
Perjantai-ilta päättyi Kerhon ja Korpelan osalta mollivoittoisesti, kun kotijoukkue otti 0-4 takkiin kuopiolaisilta. Otteluiden jälkeen uni ei tule heti silmään pitkänkään päivän jälkeen.
 
– Peli-iltoina käyn sen verran kovilla kierroksilla, että nukkumista on turha yrittää vähään aikaan, Korpela tunnustaa.
 
– Puran omalla tavallani päivää sekä peliä ja joskus lämmitän vielä saunankin. On tärkeää saada asiat nollattua, että seuraavana aamuna jaksaa taas katsoa kirkkain silmin tulevaisuuteen.

Asiasanat

Päivän lehti

8.4.2020