Kanta-Häme

Jaakon markkinat täytti raitin väellä ja menopeleillä

Rengonraitti on vääränään ihmisiä. Myyntikojuissa on kaikkea pärekoreista metrilakuun ja arpoihin. Perinteisen Renkoviikon kolmas päivä on pyörähtänyt käyntiin lauantaina Jaakon markkinoilla.

Ihmisvilinän jaloissa pyörii 10-viikkoinen bernhardinkoira Perry. Pörröinen pentu saa monet ohikulkijat pysähtymään, eikä se ole rapsuttelusta moksiskaan.

Perryn emäntä Jaana Louravuori on tuonut pennun markkinoille Janakkalasta tutustumaan ihmisiin.

– Perry on edustanut hyvin ja pysynyt rauhallisena. Vähän sitä alkaa väsyttää, kun lähes jokainen ohikulkija pysähtyy silittämään, Louravuori sanoo.

Hän kiittelee markkinoiden hyvää valikoimaa, vaikka ei Perryn kaitsemisen takia ole vielä ehtinyt ostaa muuta kuin herneitä.

Traktoriparaatin kanssa markkinoille saapunut renkolainen Reino ”Repa” Viitanen seisoo ylpeänä 55-vuotiaan traktorinsa vieressä. Näytteillä on myös työkoneita ja paloauto, jotka kiehtovat niiden päällä kiipeileviä lapsia.

Valmet 361 seisoo rivissä yli kymmenen muun traktorin kanssa ruohorinteellä markkinahumun vieressä.

Viitanen on myynyt peltonsa, mutta traktorilla tulee silti ajeltua. Hän entisöi punaisena kiiltävän 35 hevosvoiman Valmetin neljä vuotta sitten.

– Olen vähän moottorihullu, traktorin lisäksi on tullut entisöityä moottoripyöriä ja autoja, Viitanen kertoo.

Markkinoiden laidalta löytyy myös kirpputori. Hämeenlinnalaiset Pirjo ja Hannu Ryyppö ovat tulleet myymään kaappien ylijäämää ja perintötavaraa.

Pariskunta on käynyt kesällä useammallakin ulkoilmakirpputorilla ympäri Kanta-Hämettä, kuten Tiiriössä ja Hauholla.

– Tulimme vaihtelun vuoksi Renkoon, ja täällä Jaakon markkinoilla kauppa on käynyt mukavasti. Ehdimme käydä pyörähtämänässä muilla myyntikojuilla, ja siellä on vaikka mitä ostettavaa, Pirjo Ryyppö kertoo. HÄSA

Päivän lehti

6.6.2020