Kanta-Häme

Janakkala ei halua lisätä kustannuksia

Janakkala toisaalta kiittelee bussiliikenteen linjastouudistusta, mutta ilmoittaa lausunnossaan, ettei kunta voi kuitenkaan lisätä joukkoliikenteen kustannuksia.

Hyvää uudistuksessa on Janakkalan mielestä esimerkiksi se, että linjan 11 ansiosta saadaan suora ja tiheä yhteys Turengista keskussairaalalle. Se palvelee erityisesti keskussairaalassa työskenteleviä turenkilaisia.

Myös koulumatkayhteydet Turengista Visamäkeen ja Tavastialle paranevat linjan 11 ansiosta.

Linja 10 Turenki-Hämeenlinna-Parola puolestaan parantaa turenkilaisten yhteyksiä Tiiriöön, Pullerille ja Parolaan.

Mutta koska kunnan menot eivät saa kasvaa, kunnanhallitus lausuu, että linjojen vuorovälejä voisi kasvattaa keskipäivällä. Lisäksi perjantai-iltaisin voisi supistaa liikennöintiaikaa tunnilla. Viikonloppuisin voisi supistaa liikennöintiaikaa tai kasvattaa vuorovälejä.

Kunnanhallitus päätti lausunnostaan maanantaina. HäSa