Kanta-Häme Janakkala

Janakkala haluaa Unicefin hyväksymäksi lapsiystävälliseksi kunnaksi – Avaa oman sivuston verkkosivuille

Lapen oikeuksien viikkoa juhlistetaan kunnassa eri tavoin.
Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa ja perjantaina lapsen oikeuksien päivää. Arkistokuva Lassi Puhtimäki

Janakkalan tavoitteena on olla Unicefin hyväksymä lapsiystävällinen kunta.

Ensi viikolla kunta avaa Janakkala lapsiystävällinen kunta -sivuston verkkosivuilleen.

Myös perhekeskuksen ja nuorisopalvelujen verkkosivuilla kerrotaan, mitä kunnassa tehdään tämän tunnustuksen eteen, ja millaisia ajatuksia nuorilla on tulevaisuudesta.

Kaupunginjohtaja ja saa avustajan

Lapsen oikeuksien viikko huomioidaan kunnassa eri tavoin.

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Petra Varjus hoitaa maanantaina kunnanjohtajan tehtäviä yhdessä kunnanjohtaja Reijo Siltalan kanssa.

Varjus osallistuu muun muassa kunnanvaltuuston kokoukseen. Hän avaa valtuuston kokouksen Kiipulassa kello 17.

Sata lasta leffaan ilmaiseksi

Sadalle lapselle tarjotaan maksuton elokuvakokemus Kino Tervakoskella.

Elokuvateatterissa pyörivät elokuvat Bamse ja jymykello sekä Ailo – Pienen poron suuri seikkailu 18.–20.11.

Yhteen näytökseen otetaan kerrallaan maksimissaan 20 henkeä ja lasten mukana saapuvat yli 18-vuotiaat aikuiset maksavat normaalin lipunhinnan.

Liput varataan etukäteen sähköpostitse kino@janakkala.fi.

MLL järjestää naamaiset

Teemaviikko näkyy kunnassa myös varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, joissa lasten ja nuorten kanssa keskustellaan lasten oikeuksista.

Turengin pääkirjaston lastenosastolla on esillä lasten piirustuksia.

Mannerheimin lastensuojeluliiton kerhoissa viikkoa vietetään naamiaisjuhlien merkeissä.

Myös neuvolakäynneillä, seurakunnan perhe-, vauva- ja päiväkerhoissa tutustutaan lasten oikeuksiin. HäSa