Kanta-Häme

Janakkala haluaa myydä Musiikkitalon ja ehkä myös Vaparin

Janakkala aikoo myydä musiikkiopiston talon, kuten talouden tasapainottamisohjelmassakin ohjeistettiin. Ohjelman mukaan myynnin aika olisi jo ensi vuonna, mutta teknisen lautakunnan budjettiesityksen mukaan myyntivuosi on siirtynyt kolmella vuodella eteenpäin eli vuoteen 2017

Sivistystoimenjohtaja Jouni Wilpola kertoo, että kunta käy syksyn aikana neuvotteluja Sibelius-opiston kanssa siitä, miten opiston toiminta voi jatkua talon myynnin jälkeen.

– Kartoitamme yhdessä heidän tilan tarvettaan. Pyrimme ottamaan heidän toiveitaan mahdollisimman hyvin huomioon, Wilpola sanoo.

Ehkä muutakin käyttöä kuin asumista

Janakkala haluaa myydä Musiikkitalon taloudellisista syistä. Kunnan tekninen toimi on laskenut, että kunta saisi isohkon talon myynnistä 225 000 euroa. Samalla jäävät pois talon ylläpitokulut.

Talo aiotaan myydä lähinnä asuinkäyttöön. Kaavoitusarkkitehti Leena Turkka sanoo, että talo on kuitenkin niin iso, että siinä voisi olla tiloja asumisen ohella myös muuta toimintaa varten.

Asemakaavamuutos on tulossa vireille. Muutos tarvitaan, koska yleisen rakennuksen tontista tulee asuntotontti. Tekninen lautakunta käsitteli asiaa ensimmäisen kerran tiistaina.

Musiikkitalo sijaitsee Vaparin mäessä, ja alueella on edessä muitakin isoja muutoksia. Kunta on jo aiemmin kaupannut Musiikkitalon lähellä sijaitsevaa Lääkäritaloa, ja vuonna 2017 kunta aikoo laittaa myyntiin myös Vaparin (eli vapaa-aikakeskuksen talon).

Uuden Turengin päiväkodin on määrä valmistua vuonna 2017, ja silloin Vaparilla ja Musiikkitalossa toimivat kolme ryhmää siirtyvät uudisrakennukseen.

Mihin uusi päiväkoti?

Suunnitelmat ovat vielä kuitenkin aivan auki. Tekninen johtaja Juha Prittinen huomauttaa, että paljon on kiinni siitä, sijoitetaanko uusi päiväkoti Vaparin mäkeen vai jonnekin muualle.

– Jos se sijoitetaan samaan pihapiiriin Vaparin kanssa, Vaparikin voi säilyä päiväkotikäytössä, Prittinen sanoo.

Sen sijaan jos päiväkoti sijoitetaan muualle, Vapari voidaan muuttaa asuinkäyttöön. Siinä yhteydessä Vaparin lähelle voidaan kaavoittaa myös esimerkiksi rivitaloja.

Seuratalo haluttaisiin pitää

Tasapainottamisohjelmassa mainitaan myös Tervakosken Seuratalon myynti siinä tapauksessa, ettei kunta pääse eroon talon aiheuttamista rahanmenosta. Jouni Wilpola vakuuttaa kuitenkin, että on tarkoitus löytää sellainen ratkaisu, että talo voisi pysyä kunnan omistuksessa.

– Aiomme kerätä kaikki talon toimijat yhteen miettimään ratkaisua, Wilpola sanoo.

Seuratalo on harrastus- ja kulttuuritalo, jossa on muun muassa elokuvateatteri ja harrastajateatteritoimintaa. Siellä on myös noin 70:n Tervakosken alakoulun oppilaan koulutilat.

Seuratalo on kuitenkin mukana teknisen lautakunnan myyntilistalla. Myyntivuosi olisi sen mukaan 2015.

Valitus viivästyttää koulun myyntiä

Myös Löyttymäen koulun myyminen on sijoitettu vuoteen 2015. Koulun toiminta päättyi toukokuun lopussa.

Koulutalon ylläpito maksaa kunnalle 48 000 euroa vuodessa. Miksi kunta ei pane taloa aiemmin myyntiin, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kalevi Ilmarinen (sd.)?

– Koulun lakkauttamisesta on valitettu hallinto-oikeuteen. Odotamme ensin, mitä oikeus päättää, Ilmarinen vastaa. (HäSa)