Kanta-Häme

Janakkala ja Hattula eivät vielä tee linjauksia kuntaliitoksesta

Mahdollista Hämeenlinnan seudun kuntaliitosta vastustaneet Janakkala ja Hattula eivät ole ottamassa mallia Keski-Uudenmaan kunnista, jotka kertoivat viime viikolla harkitsevansa omaa liitosta ilman Helsinkiä.

Vaikka molemmat ovat käyneet alustavia yhteistyökeskusteluja toisten naapureiden kanssa, kunnanhallitusten puheenjohtajat kieltävät niiden johtavan mihinkään.

– Ei me ole oikeastaan tunnusteltu, ei ole oltu yhteydessä. Oma käsitykseni on, ettei meidän pitäisi lähteä siihen keskusteluun, kertoo Janakkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kalevi Ilmarinen (sd.)

Hän sanoo kunnan lähinnä odottavan esityksiä valtiolta.

– Meidän ei kannata olla, ainakaan vielä, itse aktiivinen osapuoli, Ilmarinen sanoo.

Myös Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ventola (kok.) on ollut haluton viemään tulevaisuuspohdintojaan kovin pitkälle.

– Me lähdemme siitä hypoteesista, että toimimme itsenäisenä kuntana ja teemme sen eteen töitä. Emme ole nähneet muuta järkevää ratkaisua, Ventola sanoo.

Suunnista ei päätetty

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen suhteen sekä Hattula että Janakkala ovat kuitenkin tunnustelleet myös muita kuin Hämeenlinna-vetoisia mahdollisuuksia.

Kunnat sopivat viime syksynä, että Hattula neuvottelee palveluista Valkeakosken seudun kuntien kanssa, kun taas Janakkala selvittää etelän yhteistyökuvioita.

Janakkalan kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen kertoi Hämeen Sanomille muutama viikko sitten kunnanhallituksen konsernijaoston näkemyksenä, että Janakkala katsoo sote-asioissa seudullisesti nykyään Riihimäen suuntaan.

Ilmarisen mukaan asia ei ole kuitenkaan ihan niin.

– Asiasta toki keskusteltiin konsernijaostossa, mutta ei siellä mitään tällaista suuntausta tehty. Kunnanjohtaja antoi asiasta oman lausuntonsa, Ilmarinen toteaa.

Lisäksi Janakkalan kunnanhallitus vieraili marraskuussa Hausjärven kunnanhallituksen luona terveydenhuoltoyhteistyön merkeissä, mutta Ilmarisen mukaan kyse oli ”ihan normaalista kuntavierailusta”.

– Tietysti ainahan sitä vähän keskustellaan, kun tavataan kuntien edustajia, se on ihan luonnollista. Mutta ei se tarkoita, että siinä vedettäisiin jotain linjauksia. Virallisella tasolla asioita ei ole käsitelty, Ilmarinen sanoo.

Pohjoinen selvitys ei ole edennyt

Hattula ilmoittautui puolestaan syksyllä mukaan Etelä-Pirkanmaan kuntien sote-selvitykseen, vaikka kyse olikin kunnanjohtaja Heidi Rämön mukaan lähinnä varotoimenpiteestä.

Ventolan mukaan selvitys ei ole johtanut Hattulassa mihinkään toimenpiteisiin.

– Nykyinen kunnanhallitus ei ole asiaa käsitellyt eli se ei ole edennyt ollenkaan. Se oli yksi idea, joka heitettiin ilmaan, ja se on siinä, Ventola toteaa.

Hänen mukaansa tänä vuonna Hattula on keskittynyt maakunnan omaan sote-kuvioon.

– Koska asia on niin pahasti levällään, tässä on lähinnä ihmetelty, missä mennään. Ei sitä taida hallitus itsekään tietää, Ventola naurahtaa. (HäSa)