Kanta-Häme

Janakkala ja Hattula käyttävät jo uutta palvelua - Hämeenlinnan varhaiskasvatukseen Daisy tulee elokuussa

Lapsen hoitoon ja varhaiskasvatukseen liittyvät asiat voi hoitaa elokuun alusta lähtien yhdestä ja samasta paikasta. Hämeenlinnassa järjestetyssä yleisötilaisuudessa lanseeratut linnanlapset.fi-verkkosivut aukeavat ennen juhannusta.

– Halusimme tehdä varhaiskasvatuksen verkkosivuista mahdollisimman helpot. Tämän takia sivujen nimikin on helppo muistaa. Linnanlapset.fi-sivujen suurin etu on se, että ne keskittävät varhaiskasvatuksen asiat, varhaiskasvatusjohtaja Elina Oja ja palvelupäällikkö Janne Orkola kertovat.

Uuden sähköisen asiointikanavan toivotaan lähentävän lasten vanhempia ja päiväkodin arkea, sillä sen kautta on helppo tiedottaa asioista nopeasti. Vastaisuudessa Daisyn kautta voi hakea hoitopaikkaa, ilmoittaa hoitoaikoja ja pitää vaikkapa huoltajien tiedot ajan tasalla.

 

Hattulan ja Janakkalan päiväkodeissa uusi sähköinen asiointipalvelu on ollut käytössä jo kesäkuun alusta lähtien. Vielä on turhan aikaista sanoa, miten Daisy on kunnissa toiminut.

Daisy on yksi uusimmista markkinoilla olevista järjestelmistä. Käyttäjäkokemuksiakin siitä on jo kuultu.

– Olemme seuranneet ja tutustuneet Daisyyn Mikkelissä, jossa se on ollut jo pitkään käytössään, Orkola huomauttaa.

Hämeenlinnassa on odotettu kauan varhaiskasvatuksen ja kodin välisen yhteydenpidon parantamista. Uuden järjestelmän kilpailutus alkoi jo vuosi sitten.

 

Lasten hoitopaikoissa on pidetty yhteyttä koteihin kirjavasti. Jotkut ovat luottaneet kännyköihin, toiset tietokoneeseen ja kolmas on voinut jaella ehtimiseen lappuja. Lappuja on lätkitty milloin kotiin, milloin hoitopaikan ilmoitustaululle.

– Yhteydenpidossa on ollut paljon puutteita, eikä aiemmin ole voinut viestiä esimerkiksi henkilökohtaisista asioista. Daisyssa nämä puutteet korjaantuvat, sillä siellä voi tehdä hakemukset ja ilmoitukset, mutta hoitaa myös päivittäisiä asioita, Oja sanoo.

Janne Orkola kertoo, että varhaiskasvatus vuoden 2016 aikana 11 600 päätöstä Hämeenlinnassa. Jokaisesta päätöksestä ilmoitettiin kirjeitse kotiin.

 

Huoltajille avataan linkit järjestelmään jo ennen juhannusta, jotta vanhemmat pääsevät ilmoittamaan elokuun hoitoaikoja. Vanha järjestelmä on käytössä heinäkuun loppuun saakka.

– Tarkoituksemme on tehdä Daisysta selkeä ja helppo käyttää. Vanhemmat ohjeistetaan asiasta mahdollisimman hyvin, Oja sanoo.

Hoitopaikoissa käytännön järjestelyt eivät muutu, vanhemmat varaavat lapsen hoitoajat ja lapsi kirjataan yhä sisään ja ulos lätkillä. Alkusyksystä lähtien kirjauksen voi tosin suorittaa eteiseen sijoitettuun päätteeseen, eikä hoitajien puhelinta tarvitse etsiä.HäSa