Kanta-Häme

Janakkala marssi ulos Kehkestä lopullisesti

Janakkala luopuu osakkuudestaan Kehittämiskeskus oy Hämeessä. Käytännössä se ei ole osallistunut seudullisen elinkeinoyhtiön toimintaan ja rahoitukseen enää kolmeen vuoteen, mutta nyt kunta luopuu myös osakkeistaan.

Kehken hallitus edellytti yhtiön omistajilta täysimääräistä sitoutumista perusrahoitukseen. Mikäli Hattula ja Janakkala eivät tähän lähde, niiden on myytävä Kehken osakkeensa yhtiölle tai Hämeenlinnan kaupungille maaliskuun loppuun mennessä.

Janakkalan kunnanhallitus päätti maanantaina, ettei se sitoudu rahoittamaan Kehkeä ja että se on valmis myymään osakkeet osakassopimuksen mukaisesti nimellishintaan. Kunta ilmoitti kuitenkin samalla lausuntonaan, että se on kiinnostunut keskustelemaan Kehkeltä mahdollisesti ostettavista palveluista sekä hankeyhteistyöstä.

Kehken hallituksen puheenjohtaja Tapio Vekka (kok.) ei yllättynyt Janakkalan ratkaisusta. Hänen mukaansa kyse ei ole kuitenkaan taloudellisesti merkittävästä muutoksesta yhtiölle.

– Kyse on joistakin sadoista tai tuhansista euroista. Millekään kunnalle osakkeiden nimellisarvolla ei ole rahallista merkitystä. Kyse on lähinnä siitä, halutaanko tehdä yhteistyötä kaikki samoilla säännöillä vai halutaanko osallistua vain siihen, mikä on itselle hyvä, Vekka sanoo.

Hattula päättää myöhässä

Janakkalan ratkaisua enemmän Vekkaa harmittaa Hattulan epäselvä tilanne. Kunta ei tehnyt mukaan lähdöstään tai pois jäännistään päätöstä Kehken toivomassa aikataulussa tähän päivään mennessä.

– Lausuntopyyntö tuli vasta viime maanantaina, emmekä voi valmistelematta viedä pykäliä hallitukselle, Hattulan kunnanjohtaja Heidi Rämö selvittää.

Hänen mukaansa päätöstä voi odotella aikaisintaan ensi viikolla.

– Olemme sopineet, että pykälä on kunnanhallituksessa ensi maanantaina. En kuitenkaan laita siihen esitystä, koska Kehken toimitusjohtaja tulee kokoukseen kertomaan yhtiön tulevaisuuden näkymistä. Vasta katsauksen jälkeen päätämme jatkotoimista, Rämö sanoo.

Hän korostaa haluavansa panna sopimuspuolen kuntoon.

– Toiminta, sopimukset ja hallinto pitää ymmärtää omiksi asioikseen. Sopimuspuoli on jäänyt laahaamaan, niitä ei ole uusittu. Me olemme koko ajan koettaneet hakea Hattulan näkökulmasta toimivaa ratkaisua koko seutukunnalle, Rämö sanoo.

Hän ei lähde ennakoimaan kunnanhallituksen kantaa itse asiaan.

– Kyllähän me joka tapauksessa elinkeinopolitiikkaa tarvitaan. Mutta millä tavalla tämä operationaalisesti järjestetään, sitä nyt katsellaan, Rämö sanoo.

Taloutta sopeutetaan

Kehken hallitus kokoontuu tänään tiistaina päättämään budjetistaan. Hattula on jo aiemmin päättänyt budjetoida Kehkeen 100 000 euroa vähemmän perusrahoitusta kuin ennen. Lisäksi kunta leikkaa 70 000 eurolla hankerahoitustaan.

– Hattulan ratkaisu vaikuttaa tämän vuoden talouteen merkittävästi. Sen takia kiirehdimme kuntien linjauksia, jotta saamme jotenkin sopeutettua yhtiön taloutta, Vekka sanoo.

Kehke ei aio valmistella budjettiaan Hattulan rahoituksen varaan.

– Meidän pitää mennä sillä tiedolla mikä on, eli että Hattulan rahoitus puuttuu. Ei me voida yhtiötä ajaa kuralle sen takia, että joku päätös puuttuu, Vekka sanoo.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päätti maanantaina sitoutua Kehken perus- ja hankerahoitukseen. Lisäksi kaupunki suhtautuu myönteisesti Hämeenlinnan elinkeinokonsernin kehittämiseen ja mahdollisten omistusosuuksien muuttumiseen. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020