Kanta-Häme

Janakkala pyrkii edistämään puurakentamista

Janakkalan kunta toimii aktiivisesti puurakentamisen lisäämiseksi julkisessa rakentamisessa. Lisäksi kunta pyrkii edistämään puurakentamista myös kerrostalohankkeissa.

Asemakaavamääräykset laaditaan niin, että puurakentaminen on mahdollista. Sitovia määräyksiä ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä, vaan rakennusmateriaali punnitaan hankekohtaisesti.

Tällaisen vastauksen kunta on antamassa keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloitteeseen, jossa esitettiin puurakentamisen lisäämistä julkis- ja kerrostalohankkeissa Janakkalassa. Keskusta teki aloitteensa vuoden 2013 lokakuussa.

Puurakentaminen on käyttö- ja elinkaarikustannuksiltaan edullista, ja sen hiilijalanjälki on ylivoimainen betonirakentamiseen verrattuna. Puusta valmistetuista tuotteista ei synny ongelmajätettä, vaan tuotteet voidaan lopuksi käyttää uusiutuvan energian tuottamiseen. (HäSa)