Kanta-Häme

Janakkala tarpoo entistä syvemmällä

Janakkalan ensi vuoden talousarvio on noin 1,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vielä viime vuonna arvioitiin, että ensi vuonna päästäisiin noin miljoonan euron verran parempaan miinustulokseen.

Kuinka tässä näin kävi, talousjohtaja Jenni Jokela?

– Tulos tosiaan on ennakoitua huonompi. Tämän vuoden syys-lokakuussa verotuloarviot putosivat tosi rajusti. Syynä on yleinen taloustilanne ja työttömyys, Jokela vastaa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Löytynoja (sd.) sanoo, että kunnanhallituksessa on talouden suunnasta puhuttu.

– Olemme todenneet, että ensi vuonna on päästävä puheista tekoihin ja päätöksiin.

Löytynoja muistuttaa, että Janakkala tuottaa palvelut hyvinkin vertailukelpoisesti muihin kuntiin verrattuna.

– Siksi meidän pitäisi saada kasvuun voimaa lisätulojen avulla.

Löytynojan mielestä budjettiesitys sisältää positiivisiakin asioita.

– Kunnanhallitus aikaisti ennaltaehkäisevän vanhustyön terveydenhoitajan toimen perustamista vuodella. Kunta myös toteuttaa investointeja ensi vuonnakin – niistä ei ole haluttu nipistää.

Investointilistalla on Turengin terveysaseman peruskorjauksen jatkaminen, Turengin kemian ja fysiikan luokan korjaus sekä Turengin uusi pallotekonurmi.

Lisäksi Turengin Ilveslinnan asuinalueen rakentaminen alkaa ensi vuonna. Investointeihin varataan kaiken kaikkiaan noin 29 miljoonaa euroa vuosiksi 2016–2019.

Turengin paloasemaa ei ensi vuoden investointilistalla näy, mutta silti se aiotaan rakentaa vuosina 2016–2017.

– Paloasema toteutetaan leasing-rahoituksella. Siksi se ei näy kunnan investoinneissa eikä lainamäärässä, Jenni Jokela selvittää.

Talousarvioehdotus sisältää myös kouluverkkoa koskevan linjauksen, joka perustuu 28 oppilaan minimiin. Koulu lakkautetaan, jos oppilasmäärä on kahtena peräkkäisenä vuotena alle 28 oppilasta ja sen lisäksi seuraavan vuoden oppilasennuste alittaa 28 oppilaan rajan. Oppilasmääriä tarkastellaan aina syyslukukauden alkupuolella 20. syyskuuta.

Budjetti sisältää monia säästötoimia. Kunta aikoo luopua muun muassa kotihoidon tuen kuntalisästä, jota se on maksanut vuodesta 2009 lähtien.

Erilaisia avustuksia pienennetään edelleen niin kulttuuri-, liikunta- kuin nuorisotoimessakin.

Liikuntapuolella myös alle 16-vuotiaiden salivuorot muuttuvat maksullisiksi ensi elokuusta lähtien. Yli 70-vuotiaiden maksuttomista uimahallikäynneistä luovutaan.

Uimahallia koskee myös uimahallin kahvilan ulkoistaminen, joka toteutetaan ensi vuoden alussa. Sen sijaan automaattiporttien hankinnasta on luovuttu, koska aietta vastustettiin.

Lisäksi monet maksut nousevat ensi vuonna.

– Tasokorotukset tehdään kaikkiin maksuihin, ja lisäksi terveydenhoitajan luona käymisestä aletaan periä maksu kolmelta ensimmäiseltä käynniltä, Jokela kertoo.

Janakkalan valtuusto päättää veroista 9. marraskuuta ensimmäistä kertaa samassa kokouksessa kuin talousarviosta. Esitys on, että tuloveroprosentti säilyy ennallaan, mutta kiinteistöveroprosentit nousevat 0,1 prosenttiyksikköä.

Lisäksi ehdotetaan, että rakentamattoman tontin korotetuksi kiinteistöveroksi tulisi 4,0 prosenttia. Tämä on uusi asia Janakkalassa, joskin siitä on keskusteltu aiemminkin. HäSa