Kanta-Häme

Janakkalaan tulossa puolilämmin maneesi

Janakkalalaiset Krista Taipale-Kovalainen ja Jari Kovalainen aikovat laajentaa hevoskasvatustoimintaansa Turengin Vuortenkylässä. He suunnittelevat muun muassa puolilämpimän maneesin rakentamista 6,5 hehtaarin hevostilalleen.

Jari Kovalainen kertoo, että hevosten kasvattaminen on sivutoimista. Kyse on nimenomaan kouluratsastushevosista.

– Kasvatamme ja myymme hevosia, ja lisäksi meillä on myös omia hevosia. Vaimoni kilpailee kouluratsastuksessa, Jari Kovalainen kertoo.

Hevosten määrä tilalla vaihtelee. Tässä vaiheessa niitä on kuusi, joista kaksi on amerikanminihevosia. Tulevaisuudessa hevosten määrä kasvaa.

Kasvatustoiminta kohdistuu kilparatsuihin, ja tämä koulutus vaatii puolilämpimän maneesin.

– Sellaisia ei ole Janakkalassa ennestään yhtään, eikä muutenkaan lähistöllä. On vain kylmiä maneeseja.

Kovalainen kertoo, että he ovat valmiita vuokraamaan 1875-neliöistä maneesiaan myös muille käyttäjille.

– Se voisi sopia urheiluseuroille, esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon pelaajille, ja koirakerhoille.

Maneesin rakentamisessa aiotaan edetä rivakasti. Kovalainen kertoo, että tarkoitus on aloittaa heti, kun luvat on saatu kuntoon, ja valmista pitäisi olla vielä tämän vuoden puolella.

Maneesin lisäksi Kovalaisten on tarkoitus rakentaa tilalleen hevostalli, konehalli ja lantala. Rakentamisen määrä on yhteensä noin 2 860 neliötä.

Kovalaiset ovat asuneet tilallaan vuodesta 2010.

Kunnan elinvoimajohtaja Ismo Holstila selvittää, että kyseinen alue on määritelty suunnittelutarvealueeksi, joten tällaisen isohkon hankkeen kohdalla on aina ensin mietittävä, vaatiiko se tarkempaa maankäytön suunnittelua.

– Aluehan ei ole mitään syrjäseutua, vaan sijaitsee Harvialan ja Turengin taajamien välissä.

Rakentamisen edellytyksiä käsiteltiin tiistaina Janakkalan teknisessä lautakunnassa. Lautakunta päätti, että asiassa voidaan edetä pelkillä rakennusluvilla, eikä tarkempaa maankäytön suunnittelua siis tarvita.

Myös naapureilta on kysytty mielipidettä.

– Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta, Holstila kertoo. HäSa

Päivän lehti

28.5.2020