Kanta-Häme Janakkala

Janakkalalaiset äänestivät luontoliikuntakohteiden puolesta kunnan osallistuvassa budjetoinnissa

Ulkoliikuntakohde sai eniten ääniä kaikilla seitsemällä alueella.
Lastujärven kunnostus vesikasveja niittämällä sai kaikkiaan 57 ääntä. Kuva: Pekka Rautiainen

Luontoliikuntakohteet keräsivät eniten ääniä Janakkalan kunnan järjestämässä osallistuvassa budjetoinnissa.

Kuntalaiset toivovat esimerkiksi Myllyojan puistopolun kunnostamista Turengissa ja merkittyjä maastopolkuja ulkoilijoille Tervakoskelle. Lisäksi toivottiin muun muassa Lastujärven niittämistä sekä uimarantojen kunnostamista.

Janakkala jaettiin äänestystä varten seitsemään alueeseen, ja jokaisella alueella on käytettävissään 7000 euroa. Ulkoliikuntakohde voitti eniten ääniä kaikilla seitsemällä alueella.

Kolme eri vaihetta

Osallistuva budjetointi toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensin kerättiin ehdotuksia, mihin 7000 euroa tulisi kullakin alueella käyttää. Ehdotusten tuli tukea kuntalaisten hyvinvointia. Tavoitteita olivat yhteisöllisyyden edistäminen, syrjäytymisen ehkäisy ja terveyserojen kaventaminen

Ehdotuksista kuntalaiset valitsivat keskustellen parhaat ehdotukset jatkoon.

Kolmannessa vaiheessa jatkoon päässeistä ehdotuksista kuntalaiset äänestivät mieleisintään itselle läheisimmäksi kokemallaan alueella.

Ääniä annettiin yhteensä 922 kappaletta. Toukokuun aikana toimenpiteistä tehdään tarkemmat suunnitelmat ja toteutukseen päästään tämän vuoden kesän ja syksyn aikana.

Voittajaehdotukset alueittain

Eniten ääniä alueittain saivat seuraavat ehdotukset:

Lastujärven kunnostus niittämällä vesikasveja (57 ääntä).

Hyvikkälän palokopin ja kentän yhteyteen kuntoiluvälineitä ja/tai lapsille leikkivälineitä (38 ääntä).

Uusi laavu tai kota Mallinkaistenjärvelle palaneen tilalle tai jonnekin muualle virkistysalueella (35 ääntä)

Puujoen ja Rahitun uimapaikkojen kunnostus (38 ääntä)

Valajärven uimarannan kunnostus (42 ääntä).

Myllyojan puistopolun alueen kunnostaminen (56 ääntä).

Merkittyjä maastopolkuja pyöräilijöille, kävelijöille, polkujuoksijoille ja koiralenkkeilijöille (37 ääntä). HäSa

Lue myös: Uusi uimaranta Lastujärvelle: Janakkalaan rakennetaan ranta, jonka laavulle mahtuu koululuokka – Veden laatu on vielä auki (22.4.2020)

Päivän lehti

4.12.2020

Fingerpori

comic