Kanta-Häme

Janakkalalla huono verotuloennuste

Janakkala on saanut uusia huonoja talousuutisia. Tuore veroennustearvio näyttää, että kunnan verotulot ovat jäämässä miljoona euroa alle odotetun.

Myös viime vuonna kunta sai verotuloja selvästi vähemmän kuin oli ennakoinut.

Alkuvuoden verotulot ovat osavuosikatsauksen mukaan kuitenkin toteutuneet hyvin, jopa hieman yli odotusten. Toteutuma neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta oli 34,7 prosenttia.

Kaiken kaikkiaan Janakkala ennakoi tämän vuoden budjetissaan, että se saisi verotuloja noin 58 miljoonaa euroa. Mikäli tuore arvio pitää paikkansa, verotulot jäisivät siis 57 miljoonaan.

Sairauslomat syynissä

Osavuosikatsauksessa ovat nyt ensimmäistä kertaa mukana myös sairauspoissaolot. Kustakin työyksiköstä on mainittu sairauslomapäivien määrä ja poissaoloprosentit. Mukana ovat kuitenkin vain ne yksiköt, joissa henkilöstöä on vähintään seitsemän henkeä – tämä yksityisyyden suojan takia.

Eniten poissaoloja oli koulujen palvelukeittiöissä (poissaoloprosentti 26,5), pienten lasten erityiskasvatuspalveluissa (12,6) ja laitoshuollossa (11,6).

Monissa yksiköissä poissaolot olivat selvästi harvinaisempia. Esimerkiksi Pihlajakodissa poissaoloprosentti oli alkuvuodesta 1,1 ja Turengin lukiossa, lääkäripalveluissa ja maaseutupalveluissa 1,2. Laitetoiminnoissa poissaolojen osuus oli peräti vain 0,6 prosenttia työajasta.

Sairausvakuutus- ja työterveyslait muuttuivat vuosi sitten siten, että työntekijöiden työkykyyn ja pitkiin sairauslomiin kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota.

Osavuosikatsaus oli kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina.

Ainan osakkeet myyntiin

Kunnanhallitus päätti, että se panee kunnan omistamat Aina Groupin osakkeet myyntiin. Myynti koskee 83:a osaketta, joista pitäisi saada yhteensä noin 42 000 euroa.

Kunnalle jää tämän jälkeen vielä 20 Ainan osaketta, jotka ovat kunnan vesiliikelaitoksella Janakkalan Vedellä. (HäSa)