Kanta-Häme Janakkala

Janakkalan kunnanjohtaja varoittelee taloudesta: Uhkakuvia voi tulla lisää

Kuura Helanen (punaruutupaita) johtaa vihreiden ryhmää nykyisessä Janakkalan valtuustossa. Samassa rivissä istuvat myös Noora Tammilehto (sd., vasemmalla), Jarmo Koukkari (sd.) ja Eini Nurmi (vihr.). Kuva: Tomi Vesaharju / HäSa

– Koronapandemia vaikuttaa toimintakuluihin sekä lisäävästi että alentavasti, sillä kaikkea suunniteltua toimintaa ei ole voitu järjestää, kunnanjohtaja Reijo Siltala selvitti esitellessään Janakkalan osavuosikatsausta valtuuston kokouksessa maanantaina. Positiivista on se, että kunta on saamassa verotuloja 1,2 miljoonaa euroa enemmän kuin aiemmin on ennustettu. – Meillä on Janakkalassa vankkoja työnantajia, Siltala kehui. Hän kertoi myös, että kunnan...

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa digi ja pääset lukemaan kaikki Hämeen Sanomien jutut.

Menot