fbpx
Kanta-Häme

Janakkalan suunta on nyt ylöspäin - Monia kuntalaisia vauhti jo hirvittää

Janakkala on pitkän hiljaiselon jälkeen herännyt toimeliaisuuteen. Pian aletaan rakentaa uutta sekä Turengissa että Tervakoskella.​ Monia kuntalaisia vauhti jo hirvittää, mutta kunnan elinvoimapäällikkö Ismo Holstila ja tekninen johtaja Jukka Vahila sanovat, ettei kehittymiselle ole vaihtoehtoa.​
Turengin keskusta on uinunut pitkään, mutta pian on rakentamista tiedossa: alakoulun rakennustyöt alkavat ehkä jo tämän vuoden lopulla ja S-market saa tontin joko kiertoliittymän vierestä tai muualta keskustasta. Kuva: Riku Hasari

– Kunnan on joko kehityttävä tai taannuttava. Nollatilaa ei ole, siihen ei voi pyrkiä eikä jäädä, Ismo Holstila korostaa.​

Holstilan ja Jukka Vahilan mielestä Janakkalalla on siitäkin kokemusta.​

– Turengin keskustan osalta on oltu nollatilassa kaksikymmentä vuotta. Viime vuonna valmistunut uusi kerrostalo on toivottavasti käänne tässä asiassa, Vahila sanoo.​

​Turengin keskustan vanhentunutta asemakaavaa on uudistettu pala kerrallaan, koska koko keskustakolmion kaavoittaminen kerralla ei ole onnistunut. Syynä on se, että yksityisillä maanomistajilla ei ole ollut yhteistä näkemystä alueen kehittämisestä.​

​Ensimmäinen uudelleenkaavoitettu palanen oli keskustakolmion kärki, johon uusi kerrostalokin rakennettiin – ja kolmelle samanlaiselle talolle on vielä tontit odottamassa.​

Toinen palanen oli Poluksen perheen omistaman Hotelli Meskun uusi kaava viime vuonna. Se käsittää hotellin laajentamisen ja uuden kerrostalotontin.​

Viimeiseksi on jäänyt tärkeä palanen, joka käsittää nykyiset markettitontit sekä Poluksen perheen omistaman Onnenlantin kiinteistön.​

– Kun S-market lähtee nykyiseltä paikaltaan, tontti voidaan kaavoittaa uudelle toiminnalle. Keskokin haluaisi laajentaa markettiaan, ja mielellään Turengintien suuntaisesti, jossa vastassa on Onnenlantin kiinteistö, Holstila selvittää.​

 

Osuuskauppa Hämeenmaa havittelee S-marketille uutta tonttia kiertoliittymän läheltä Turengintien eteläpuolelta, mutta kaavamuutosprosessi on kesken.​

Ismo Holstila ei ole kuitenkaan huolissaan.​

– Kaavoituksella tavoittelemme sitä, että rakentaminen sopeutuisi ympäristöön, ja aina on mahdollista löytää kompromissi.

​Yksi mielenkiintoa herättävä ja asiakasvirtoihin vaikuttava asia on, mihin Alko muuttaa, kun S-market lopettaa toimintansa nykyisessä paikassaan.

– Se kiinnostaa kyllä kuntaakin, mutta kunta ei voi paljonkaan asiaan vaikuttaa, Holstila sanoo.​

Yhtä tärkeää kuin rakentaminen, ovat liikenneasiat. Keskustakolmion sisällä ajetaan nykyään hieman epämääräisesti, joten kehitettävää on. Lisäksi valtion odotetaan laittavan kuntoon keskustaa halkovat maantiet, ennen kuin ne liitetään kunnan katuverkkoon.​

 

​Janakkalassa alkaa pian tapahtua ilman kaupallisia toimijoitakin, sillä kunta rakentaa itse paljon tulevina vuosina.​

Valtuusto on päättänyt sekä kahdesta uudesta koulukeskuksesta että Tervakosken uudesta liikuntahallista ja terveysasemasta.​

Ensi vuonna rakennettava Tervakosken liikuntahalli tulee sekä koulukeskuksen että seurojen käyttöön. Myös terveysaseman rakennustyöt alkavat ensi vuonna.​

Koulukeskuksista ensimmäiseksi päästään rakentamaan Turengin alakouluosaa. Sitä seuraava rakennustyö on Tervakosken yläkoulu.

Koulukeskuksiin kuuluvista Turengin yläkoulusta ja Tervakosken alakoulusta on hyväksytty hankesuunnitelmat, mutta niiden rakentamiseen voidaan ryhtyä vasta vuoden 2022 jälkeen.

Holstila ja Vahila katsovat, että koulurakentaminen luo kunnalle vetovoimaa ja viihtyvyyttä.​

​– Sitä paitsi koulurakentamiselle ei ole vaihtoehtoja. Koulut olisi korjattava joka tapauksessa, ja laskelmat osoittivat, että peruskorjaaminen tulisi kalliimmaksi kuin uudisrakentaminen, Vahila korostaa.​

Rakentamisen lisäksi on paljon muutakin tulossa ja jo meneilläänkin. Erityisen tärkeää on yhteistyö naapureiden eli Hämeenlinnan ja Riihimäen kanssa.​

– Hämeenlinnan Moreenin ja Janakkalan Rastikankaan yritysalueita kehitetään yhdessä. Nyt on meneillään esimerkiksi alueiden synergiaverkkoa koskeva hanke, joka pureutuu muun muassa kiertotalouteen, Holstila selvittää. HÄSA

Rakentamista ja muuta uutta

Tervakosken terveysasema 2019

Tervakosken liikuntahalli 2019

Turengin koulukeskuksen 1. vaihe: alakoulu 2020–2021

Tervakosken koulukeskuksen 1. vaihe: yläkoulu 2022–2023

Turengin koulukeskuksen 2. vaihe

Tervakosken koulukeskuksen 2. vaihe

Tervakosken uimahallin uudisrakennus

S-marketin kaava 2019

Uudet kiertoliittymät Turenkiin (Turengintielle sekä koulun risteykseen Harvialantielle)

Tervakosken Mäyrän uusi asuinalue 2019

Rastikankaan yritysalueen laajentaminen ja yhteistyö Hämeenlinnan Moreenin kanssa

Rekkaparkki moottoritien varteen Rastikankaan lähelle

Tervakosken Punkan ja Riihimäen yritysalueyhteistyö ja tiejärjestelyt

Viralan eritasoliittymän (3-tie) liityntäpysäköinti ja pikavuoropysäkit

Klash-kilpailuun osallistuminen 2019

 

 

Menot