Kanta-Häme

Janakkalassa kuultiin ensin vakavaa talouspuhetta, mutta lopuksi saatiin hyväkin uutinen

Janakkalan kunnan viime vuoden tulos oli 858 000 euroa alijäämäinen. Kattamatonta alijäämää kunnalla on 40 000 euroa. Kuluvan vuoden tulokseksi on budjetoitu 1,9 miljoonaa miinusta.

Kaiken lisäksi väestönkasvu ei ole ollut sitä mitä on odotettu, ja työikäisen väestön määrä on laskenut noin 300 hengellä.

Ei ihme, että Janakkalan valtuuston kevätkauden viimeisessä kokouksessa puhuttiin vakavia.

– Ei riitä, että taloutta vain seurataan, vaan tarvitaan toimenpiteitä. Nyt jos koskaan selkeä kurssinmuutos on tarpeen. Jokaisen päätöksen kohdalla pitää miettiä taloudellisia vaikutuksia, kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Löytynoja korosti.

Löytynoja huomautti – tarkastuslautakunnan raportin tavoin – että Janakkala ei ole pystynyt noudattamaan vuonna 2013 päätettyä ja vuonna 2015 päivitettyä talouden tasapainottamisohjelmaa eli TPO:ta.

– Kolmen vuoden aikana olemme jääneet tasapainottamistavoitteesta yli miljoona euroa.

Löytynoja korosti, että tuottavuutta pitää parantaa, mutta niin, ettei lisätä työntekijöiden taakkaa.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Marja Oksanen (vihr.) huomautti, että kuntalain mukaan kunnan on saatava taloutensa tasapainoon seuraavien neljän vuoden aikana.

– Näistä toimenpiteistä valtuuston tulee päättää tulevan syksyn aikana.

Marko Ojanen (ps.) sanoi, ettei ole ihme, että alle 25-vuotiaiden määrä kunnassa on vähentynyt.

– Minusta se johtuu siitä, ettei nuorille ole asuntoja. Eiväthän nuoret ala omakotitaloja rakentamaan.

Kokouksen loppupuolella Ojanen jättikin perussuomalaisten valtuustoaloitteen, jossa kehotettiin kuntaa aloittamaan nuorille suunnattujen edullisten vuokra-asuntojen suunnittelu molemmissa taajamissa.

Ari Laivola (kok.) huomautti, että tilinpäätös olisi voinut olla plussallakin, jos kunnassa olisi noudatettu TPO:n mukaista henkilöstöpolitiikkaa.

– Esitän, että jos uusi TPO laaditaan, siitä pidetään kiinni.

Kalevi Ilmarinen (sd.) kertoi, että jotkut ovat vaatineet TPO:n hautaamista.

– Mutta jos se haudataan, herää kysymys, mitä tilalle. Kuntalaki kuitenkin vaatii sopeutustoimia, Ilmarinen huomautti.

Muutakin käsiteltiin kuin taloutta. Valtuusto hyväksyi muun muassa Turengin Ilveslinnan alueen kaavan ja Ilveslinnan päiväkodin hankesuunnitelman.

Kokouksen loppupuolella saatiin hyvä uutinen. Valtuusto päätti myöntää enintään 1,68 miljoonan euron omavelkaisen takauksen Janakkalan teollisuusalueet oy:lle eli JTA:lle, joka rakennuttaa hallin Tervakoskelle tulevalle yritykselle.

– Lähiaikoina julkistetaan, mikä yritys on kyseessä. Pitkästä aikaa meillä tapahtuu tällaista, Reijo Löytynoja hykerteli kokouksen jälkeen. HäSa

Päivän lehti

24.1.2020