fbpx
Kanta-Häme Janakkala

Janakkalassa hyökkäilevä susi yritetään karkottaa - "Tekisikö aito susi tuollaista vai olisiko sillä jotain suurta vikaa päässä?"

Heinäjoella nautojen kimppuun hyökkäilevän eläimen lajia ei ole saatu varmistettua.
Hattulan Vuohiniemessä tammikuussa 2017 poikkeusluvalla kaadettu susi. Kuva. Toni Rasinkangas.

Heinäjoella jo neljä nautaeläintä avopihatossa tappanutta sutta yritetään häätää pois ihmisasutuksen liepeiltä. Susi on vieraillut samassa pihatossa toistuvasti.

Alueen riistanhoitoyhdistys ja metsästäjät tapasivat maanantaina maatilan omistajan jatkotoimista sopimiseksi.

Janakkalan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Sankalan mukaan aluksi selvitetään, miten pihaton suojausta voitaisiin parantaa niin, että se takaisi työturvallisuuden myös eläimiä hoitaville ihmisille.

Tuotantoeläimiä voidaan suojata susilta esimerkiksi sähköistetyillä petoaidoilla, mutta Sankalan mukaan sellainen olisi kyseisessä paikassa epäkäytännöllinen tilan töiden takia.

 

Vahinkoa tehnyt petoeläin halutaan karkottaa seudulta – Sankalan mukaan mieluiten “Inariin asti” – , mutta sopivaa keinoa ei ole vielä päätetty.

– Nyt siellä radio pauhaa yötä päivää ja valot palavat. Tilanne yritetään edes niiltä osin tehdä sudelle hankalaksi, Kari Sankala sanoo.

Jos eläin haluttaisiin karkottaa lopullisesti, pitäisi tilalle järjestää yöaikainen päivystys.

– Jotenkin tähän eläimeen pitäisi saada ihmisenpelkoa ja se voi tapahtua vain verekseltään silloin yöllä, jos tuloksia halutaan, Sankala sanoo.

Pedon lopettamiseen oikeuttava kynnys ei ole täyttynyt, mutta metsästäjät ovat saaneet poliisilta luvan eläimen karkottamiseen alueelta.

Karkotukseen voidaan käyttää esimerkiksi ääni-, haju- ja valokarkotteita, kuten liiketunnistimella syttyviä valoja, valopetroliin kastettuja rättejä ja paukkupatruunoita.

 

Täyttä varmuutta ei toistaiseksi ole saatu edes siitä, onko janakkalalaista tilaa piinaava eläin susi vai kenties suden ja koiran risteymä tai jokin muu petoeläin.

Sankalan mukaan eläimen käytös ei ole vaikuttanut kaikin osin “susimaiselta”.

– Ei ole oikein sudelle luontaista käyttäytymistä, että se luikahtaa sisälle aitaukseen ja menee vieläpä sisälle pihattoon, jossa on seinät ja katto. Tekisikö aito susi tuollaista vai olisiko sillä jotain suurta vikaa päässä, Kari Sankala pohtii.

– Jotain valikointia se on myös tehnyt, sillä kaikki neljä tapettua nautaa olivat sieltä pienimmästä päästä. Isoimmat sonnit se on jättänyt rauhaan.

Petoeläimestä ei ole saatu varman tunnistuksen antavaa dna-näytettä, sillä se ei ole jättänyt karva- tai ulostenäytteitä pihattovierailuillaan. Varma tunnistus olisi kuitenkin tärkeä jatkotoimista päätettäessä. HäSa

 

Lisää aiheesta: Janakkalan Heinäjoella aiotaan ottaa suden karkotuskeinot käyttöön – Neljä nautaa joutunut pedon saaliiksi (22.9.2020)

Menot