Kanta-Häme

Jari Koskinen nousi Kuntaliiton joukkueeseen

Kuntaliiton toimitusjohtajaksi valittiin seitsemäksi vuodeksi odotetusti hauholainen maanviljelijä Jari Koskinen (kok.), jolla on kokemusta maa- ja metsätalousministerin tehtävästä kuin Lontoosta Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnasta.

Valtiotieteiden maisteri Jari Koskinen toteaa lähtevänsä Kuntaliittoon tiimityöhön.

Hän pitää selvänä, että toimitusjohtajalla ja kahdella varatoimitusjohtajalla on työnjako, jolloin kukin ottaa kantaa ja tiedottaa omalla vastuualueellaan olevista asioista. Asiat valmistellaan isoissa tiimeissä yhdessä ja isännän ääntä käyttää Kuntaliiton hallitus.

Ensi töikseen Jari Koskinen hakee hallitukselta ratkaisua, voiko hän jatkaa Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä.

– Olen miettinyt , voiko tässä olla intressiristiriitaa, mutten ole sellaista löytänyt. En tiedä, onko vastaavaa tilannetta ratkaistu aiemmin. Minun toiveeni olisi jatkaa valtuutettuna ja säilyttää kosketus käytännön kuntatyöhön.

Vaikka Koskinen jatkaisi valtuustossa, hän joutuu joka tapauksessa luopumaan kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävistä.

– En pysty osallistumaan maanantaisin kaupunginhallituksen kokouksiin, joissa puheenjohtajisto on läsnä, hän perustelee.

Jos Koskinen jättää valtuuston, hänen tilalleen nousee kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu Jari Kattainen. Kaupunginvaltuusto valitsee erikseen uuden valtuuston varapuheenjohtajan.

– Aivan samoin joudumme käymään läpi Kuntaliiton hallituksen kanssa kaikki muut luottamustehtäväni. HPK:n hallituspaikan haluaisin pitää, sillä lähdin mukaan pitkäjänteiseen kehittämistyöhön, jota haluaisin jatkaa.

Ennen toimitusjohtajan työn alkamista Jari Koskinen ei ole valmis pohtimaan syvällisesti sen paremmin sote-valmistelua kuin valtionosuusleikkauksia tai kuntien tehtävien vähentämistä.

Hän korostaa valmistelijoiden tarvitsevan työrauhaa.

– Sote-valmistelu jatkuu ja uskon, että ensi vuoden alkupuolella saamme uusia esityksiä ja malleja, joiden pohjalta edetään ratkaisuihin, Koskinen toteaa diplomaattisesti.

Koskinen ei lähde pohtimaan keskussairaalapiirien lukumäärää eikä edes, minne suuntaan Kanta-Hämettä voitaisiin liittää.

Valtionosuusleikkauksista ja kuntien velvoitteistakin Koskinen nojaa hallitusohjelmaan, johon on kirjattu, ettei kunnille säädetä uusia velvoitteita ja jos säädetään, valtio osoittaa niihin myös rahoituksen.

Koskinen painottaa, että kuntien tehtäviä ja normeja pitää purkaa, mutta valmisteluun tarvitaan ministeriöille työrauhaa.

Jari Koskinen nousi eduskuntaan vuonna 1996 Iiro Viinasen tilalle. Koskinen ei ole ollut ehdolla kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa. Hän toimi maa- ja metsätalousministerinä Paavo Lipposen ja Jyrki Kataisen hallituksissa. Euroopan jälleenrakennuspankissa 2009–2011 ja

Kuntaliiton toimitusjohtajan paikka avautui, kun nykyinen toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma siirtyi Kelan johtajaksi. Myös varatoimitusjohtaja Tuula Haataisen paikka aukesi, kun hänet valittiin kansanedustajaksi. Hänen tilalleen valittiin tamperelainen ex-kansanedustaja Hanna Tainio (sd.).

Päivän lehti

29.3.2020