Kanta-Häme

Jäterallissa otetaan taas suuntaa

Vastavalittu ylikunnallisen jätelautakunnan hämeenlinnalainen puheenjohtaja Juha Tuomi (kok.) pitää tiukasti kiinni nykyisestä jätehuollon vapaasta kilpailutuksesta.

Uuden lautakunnan toiminta on Tuomen mukaan vielä alkutekijöissään, eikä päätöksenteko ole aivan heti ajankohtaista.

– Olen pitänyt toistaiseksi yhden palaverin jätehuoltokoordinaattorin kanssa.

Juha Tuomi sanoo olevansa ”tasan eri puolella asiaa” kuin jätehuoltokoordinaattori Heli Virtanen, jonka mukaan uuden jätelain lähtökohtana on kunnan järjestämä jätekuljetus (Kiinteistöviesti 1/2013).

– Jos lukee jätelakia kuin piru raamattua, voi sieltä tietysti löytyä perusteita kunnalliselle kilpailutukselle.

Yrittämisen vapauden puolesta

Juha Tuomi pitää itsekin yksityisyrittäjänä ehdottomasti kiinni yrittämisen vapaudesta.

Nykyisessä järjestelmässä kukin kiinteistö saa itse päättää, keneltä jätehuoltonsa tilaa.

Uudesta peräti 12 kunnan jätelautakunnasta on vasta vähän kokemuksia. Tuomen mielestä olisi hyvä, jos säilyisi edes yksi kunta, jossa toisenlainen järjestelmä, vaikka muualla siirryttäisiinkin kunnalliseen kilpailutukseen.

– Tuntuu kummalliselta, että tuusulalaiset tai keravalaiset ovat päättämässä siitä, miten me täällä Hämeenlinnassa jätehuoltomme järjestämme, sanoo Juha Tuomi.

Juha Tuomi kertoo kysyneensä ainakin noin sadalta ihmiseltä, pitäisikö Hämeenlinnassa siirtyä keskitettyyn kunnalliseen jätehuollon kilpailutukseen.

– Vain yksi tai kaksi on ollut kunnallisen kilpailutuksen kannalla.

Kunnan mielipidettä kuunneltava

Kunnan ja kuntalaisten mielipiteen kuuntelemista tähdentää myös Petri Ojanen (vihr.) joka edustaa jätelautakunnassa Janakkalaa.

– Edustan lautakunnassa nimenomaan Janakkalaa, en itseäni ja kuuntelen mielipidettä muodostaessani kunnanhallitusta, Ojanen selvittää.

Ojasen oma mielipide on sellainen, että olisi parempi, jos kaikki olisivat samassa systeemissä.

– Kummassakin järjestelmässä on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa.

Ei vielä lopullisia kantoja

Hämeenlinnan toinen edustaja jätelautakunnassa Leena Murtonen (sd.) ei ole vielä muodostanut lopullista kantaansa kilpailutukseen.

Murtosen mielestä suuria jätehuollon hintaeroja ei pitäisi olla, mutta ei ole myöskään hyvä, jos jokin yritys saa jätehuollossa monopoliaseman.

– En halua olla tuhoamassa yrityksiä.

Myös Marjatta Perkiö (sd.) Hattulasta harkitsee vielä kantaansa.

– Kilpailun pitää vaikuttaa hintoihin.

Ei ole kuitenkaan Perkiön mielestä hyvä, että raskaat jäteautot jyräävät maaseudun teitä ajaessaan peräkkäin.

Tyrvännössä, jossa Marjatta Perkiö asuu, käy ainakin kahden jätefirman autoja.

Marjatta Perkiö on kysellyt tyrväntöläisten mielipidettä jätehuollon kilpailutukseen.

– Kyläläiset haluavat itse valita jätehuoltajansa.

Ei vielä kokousaikataulua

Uuden jätelautakunnan ensimmäistä kokouspäivää ei ole vielä Juha Tuomen mukaan sovittu.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan kokous olisi pitänyt jo pitää, mutta aikataulu on venynyt, koska Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto valitsi edustajansa lautakuntaan vasta viime maanantain kokouksessaan. (HäSa)