Kanta-Häme

Jätteenkuljetus nousi taas esille

Jätteidenkuljetusasia on Janakkalassa nyt aika sekaisin. Petri Ojanen (vihr.) totesi maanantaisessa valtuuston kokouksessa, että kunnanhallituksen alkuvuodesta tekemä päätös näyttää kummalliselta.

Aiemmin päätöstä on kummeksunut julkisuudessa kunnan ympäristöpäällikkö Heikki Tamminen.

Kunnanhallitus päätti näet helmikuussa, että kunta hoitaa jätteenkuljetuksen kilpailutuksen kunnan omana toimintana.

– Jätelautakunta Kolmenkierron alueella kaikki muut kunnat ovat antaneet jätekuljetuksen kilpailuttamisen Kiertokapulan tehtäväksi, Ojanen muistutti.

Hän jätti asiasta vihreiden valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että asia käsiteltäisiin kunnanhallituksessa uudelleen ja samalla selvitettäisiin kustannuksia.

– Tulisi selvittää, tuleeko kunnalle velvollisuus pitää yllä asiakasrekisteriä tai muodostuuko muita kustannuksia, jotka Kiertokapula voisi hoitaa.

Kun valtuusto keskusteli vanhoista valtuusto- ja kuntalaisaloitteista, Heikki Salmi (sd.) kysyi jätteenkuljetuksen kustannuksista ja huomautti, että ne tulevat kiinteistönhaltijan vastattavaksi.

Salmi ei saanut vastausta kysymykseensä. Tosin tämä asia ei ollut varsinaisesti esityslistallakaan.

Sen sijaan listalla oli maininta vuonna 2014 tehdystä valtuustoaloitteesta, jonka mukaan Janakkalan tulisi erota kuntien yhteisestä jätelautakunnasta Kolmenkierrosta. Tämä aloite on edelleen valmistelussa.

Sekavaa on. Varmaa on kuitenkin tässä vaiheessa se, että kiinteistön omistaja ei voi tulevaisuudessa itse valita jätteenkuljettajaansa. Tästä on olemassa lainvoimainen päätös.

Valtuusto käsitteli vuoden toisessa ja tämän valtuuston toiseksi viimeisessä kokouksessa pelkästään aloitteita.

Perussuomalaisten vapaaehtoisen ruotsin kielen kokeilua koskeva aloite sai vastaukseksi, että opetuspalvelut odottavat ministeriön linjauksia asiassa. Marko Ojanen (ps.) sanoi tyytyvänsä tähän.

Sosiaalidemokraatit jättivät puolestaan viime toukokuussa valtuustoaloitteen työhyvinvointisuunnitelman laadinnasta. Sen seurauksena kunnassa on työryhmän voimin tehty työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma, johon valtuustossa oltiin kovasti tyytyväisiä. Valtuusto myös hyväksyi suunnitelman.

Aika paljon keskustelua se kuitenkin herätti – ehkä vaalien läheisyys vaikutti asiaan. Reijo Löytynoja (sd.) kehui, että oli tehty kauaskantoinen kehittämissuunnitelma. Rauno Kurki (sd.) ja Ari-Pekka Jaatinen (vas.) kiittivät siitä, että toimeen oli tartuttu ripeästi.

Jaatinen tosin ei ollut tyytyväinen siihen, että henkilöstökyselyn vastausprosentti oli ollut vain 50.

– Niin, onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. Ehkä niillä, jotka eivät vastanneet, on kaikki hyvin, sanoi puolestaan Mirja Pöhö (kd.).

Hänen mielestään huippua on se, että kyselyssä tuli esiin, että henkilöstö pitää työtään palkitsevana ja tiedonkulkua toimivana.

Luettelo vuoden aikana käsitellyistä ja yhä kesken olevista aloitteista herätti myös keskustelua. Ihmetystä aiheutti muun muassa Tervakoski-Riihimäki-välin kevyen liikenteen väylä. Aloite oli merkitty valmiiksi, vaikka mitään päätöksiä ei ole tehty.

Vastaukseksi saatiin tietenkin raha. Koska ely ei maksa väylää eikä kunnallakaan ole siihen rahaa, ei asia ole toistaiseksi edennyt mihinkään. HäSa