Kanta-Häme

Jazzin soittaminen koulii johtajan

Jos haluaa oppia hyväksi johtajaksi, kannattaa soittaa bändissä.

Väistyneen pääministerin Jyrki Kataisen valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) ei halua soittaa valokuvassa, koska se olisi ”rehellisyyskysymys”. Hän ei ole soittanut trumpettia puoleen vuoteen.

– Puhaltimet vaatisivat säännöllistä harjoittelua. Itsekuri on kyllä laskenut niin paljon, että välillä soitan ilman harjoitteluakin.

Tänään ei silti tipu.

Entinen opetusministeri, liikenneministeri, liikenne- ja viestintäministeri, Yleisradion ohjelmajohtaja ja myöhemmin Yle Julkaisujen johtaja soittaa ”kausiluonteisesti”, kun tilaisuuksia tulee.

Hyvä, että tulee, hän sanoo. Soittaminen on oma maailmansa, mutta se maailma on muokannut häntä myös muissa maailmoissa. Kuten edellä mainituissa vakansseissa.

– Olen oppinut uskallusta ilmaista itseäni ja rohkeutta improvisoida. Ja tiimityötä. Soittamisesta ei tule mitään, jos ei kuuntele muita. Jazzissa ei liikkeelle lähdettäessä koskaan tiedä, mitä tulee. Maailmassa on samoin, hän sanoo.

– Väitän, että johtaja, joka väittää tietävänsä mitä tuleman pitää, valehtelee. Johtajan taitoa on saada muut luottavaisina mukaan synnyttämään jotain yhteistä.

25 vuotta vallan liepeillä

Olli-Pekka Heinonen täyttää huomenna 50 vuotta. Tänä vuonna on myös kulunut 25 vuotta siitä, kun hän lähti mukaan politiikkaan tai ”valtiollisen päätöksenteon liepeille”, kuten hän itse asian muotoilee.

Näihin päiviin saakka hän on Kataisen valtiosihteerinä istunut aivan vallan liepeissä kiinni, sillä valtiosihteerin työnä on olla pääministerin oikea käsi.

Käsi ja – ehkä yllättäen – sarana. Sellainen hän sanoo olevansa valtioneuvostolle ja virkamieskunnalle.

– Vastaan ministeriöiden työskentelyn yhteensovittamisesta – ja mistä pääministeri milloinkin on toivonut minun vastaavan. Olen muun muassa koordinoinut Suomen arktista strategiaa ja tutkimuslaitosuudistusta ja kehittänyt valtioneuvoston organisointia.

Nyt juhannuksen jälkeen tilanne muuttuu, sillä valtiosihteeri on sidottu henkilöön eikä tehtävään. Jatkosta on määrä tiedottaa tänään tiistaina.

Muoto pysynyt, ydin kadonnut

Viisikymmentä vuotta. Se ja isän menehtyminen muutamia viikkoja sitten ovat saaneet Heinosen ajattelemaan työkaluja. Hän muistelee isoisänsä tahkoa, jota hänkin pääsi vääntämään Eurajoen Mullilan kylässä.

– Siitä ei enempää maalle pääse, hän nauraa, mutta vakavoituu taas.

– Isoisä tunnettiin siitä, että hän piti työkalunsa hyvässä kunnossa.

Politiikan perustyökaluista osa ei Heinosen mielestä ole lainkaan kunnossa. Niistä ei ensinnäkään keskustella tarpeeksi.

– Otetaan esimerkiksi budjettikirja. Siellä ministeriöittäin jaetaan miljardeja rahaa. Pitäisi myös kertoa, mitä miljardeilla saadaan aikaan. Valitettavasti vain on niin, ettei tavoitteiden toteutumisen seuraamiseen käytetä juurikaan energiaa. Se kulttuuri pitäisi muuttaa, hän sanoo.

– Kaukaa historiasta tulevat muodot ovat olleet fiksuja, kun ne on luotu, mutta alkuperäinen tarkoitus on unohtunut. Niihin pitäisi puhaltaa henki uudestaan. Mitä työkaluja demokratian hyväksi käytetään ja miten? Työkaluasia kiinnostaa minua kauheasti.

Julkinen palvelu on kuin astia

Niinpä niin, demokratia. Politiikka on muuttunut 1990-luvusta, jolloin hoettiin kaikkien puolueiden olevan keskenään samanlaisia. Enää ei hoeta.

– 1990-luvun konsensusajattelua ei enää ole. Nyt pitäisi kyetä rakentamaan yhteisiä ratkaisuja tilanteessa, jossa puolueet ovat hyvin kaukana toisistaan. Kaikki ottavat mielellään veto-oikeuden: ”tämä ei meille käy”. Sillä tavalla ei ratkaisuja synny.

Heinosen mielestä demokratian käsite tullaan haastamaan. Nousee kysymys, mitä sillä saadaan aikaan.

– Uskon, että olemme ison demokratian kehittämisen loikan edessä. Kansalaiset pitäisi saada enemmän osallistumaan ratkaisujen tekemiseen. Päättäjien ja kansalaisten pitäisi tuntea olevansa samalla puolella pöytää, hän sanoo.

– Astiat on suunniteltu käyttäjän tarpeista lähtien, julkisten palvelujen tarjoamisessakin pitäisi mennä käyttäjän asemaan.

Miten?

– Samalla tavalla kuin lääkeyhtiöt tekevät testauksia, niitä voisi tehdä julkisissa palveluissakin. Britit ovat tehneet vastaavaa pienten ryhmien avulla pari vuotta, ja kokemukset ovat huimia. Ylipäätään päätöksenteostamme puuttuu oppiva elementti. Kokemuksia toimivuudesta ei hyödynnetä, vaan kaikki prosessit aloitetaan aina alusta.

Heinonen jättäytyi politiikasta vuonna 2001 niin sanotun Sonera-kohun jälkeen. Silloin hän ilmoitti, ettei enää lähde politiikkaan.

– Tässä pestissä olen ollut virkamies ja toiminut virkamiehen vastuulla. Edelleenkään en aio asettua ehdolle. (HäSa)