Kanta-Häme

Jere Sallisella veli vastassa peräkkäisinä päivinä

 

HPK:n hyökkääjä Jere Sallinen, 21, odotteli tavallista innokkaammin tämän viikonlopun SM-liigaotteluita Bluesia vastaan. Hän saa kahtena päivänä peräkkäin pelata puolitoista vuotta vanhempaa isoaveljeään Tomi Sallista vastaan.
 
– Totta kai se tuo lisäpotkua, että vastassa on oma vanha joukkue ja paljon tuttuja. Näitä pelejä on odotettu, ja olemme puhuneet niistä puhelimessa, Jere kertoi ennen Espoon-ottelua.
 
Tomi on Bluesin varakapteeni, ja hänelle käy yhtä hyvin keskushyökkääjän kuin laitahyökkääjänkin paikka. Hän pelaa jo kuudetta kautta SM-liigassa. Myös Jere oli nuori, 17-vuotias, kun hän pääsi ensimmäistä kertaa liigajäälle vuonna 2007. Veljekset ovat harrastaneet jääkiekkoa pienestä lähtien ”samassa jengissä”. Viime kauden jälkeen tiet erkanivat, mutta Jereä se ei haittaa.
 
– Olen ollut HPK:ssa tyytyväinen, hyvähän täällä on olla.
 
Usein pelien jälkeen Jere ja Tomi soittelevat ja keskustelevat, miten kummallakin on kentällä sujunut.
 
– Pieniä tipsejä annetaan vastustajista silloin tällöin. Mutta nyt en ole niitä antanut, hän nauroi.
Fyysinen koetus
 
Kaksi peliä kahteen päivään on kiekkoilijalle Jeren mukaan kova rypistys. Fyysinen rasitus tuo pienen lisämietinnän myös valmentajille. Maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen mietti ennen tuplaviikonloppua, että samojen joukkueiden kohtaamisesta voi syntyä lauantain peliin jotain ekstralatinkia.
 
– Riippuu siitä, miten perjantaina käy, kummalle ylimääräinen lataus tulee, hän pohti.
 
– Siellä voi jotain pareja löytyä, jotka taistelevat keskenään, mutta muuten peleissä ei varmaan ole mitään erikoisempaa, Jere tuumasi.
 
HPK saa herkutella lauantain kotipelillä, ja yleisöä odotetaan jälleenhallin täydeltä. Jere kiittelee, että on aina hieno pelata, kun katsomossa on meteliä.
 
– Hämeenlinnassa on loistava yleisö ja hyvät fanit.