Kanta-Häme

Johanna Reilin tietää myös työn kovimmat vaatimukset

 

Kun näyttelijä pyörtyy näyttämöllä vastanäyttelijän käsivarsille kesken esityksen ja jatkaa pian ikään kuin mitään olisi tapahtunut, on kyse rautaisesta ammattitaidosta.

Yleisö ei tietenkään huomannut edes mitään erikoista tapahtuvan. Kaikki oli osa näytelmää.

Tämän koki Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Johanna Reilin.

– Tajusin pyörtyväni kesken esityksen. Harri Ekonen otti syliinsä, hieroi käsiäni ja siinä tajuntani palasi. Jatkoin esityksen loppuun, mutta itse en muista loppuesityksestä mitään. Ihan okei kuulemma meni, Johanna Reilin jaksaa nauraa yhdelle uransa räväkimmistä sattumuksista.

Pyörtymisen taustalla oli kova työtahti ja sen aiheuttama stressi. Kuormaa oli sillä kertaa jo liikaa.

Jos meni kerran taju, niin toisella kerralla kuolo oli korjata omansa:

– Roolihahmoni mukaisesti minun olisi pitänyt roikkua trapetsilla nilkkojeni varassa. Trapetsi hajosi juuri ennen kuin ehdin siirtyä roikkumisvaiheeseen. Jos olisin ehtinyt siihen siirtyä, niin olisin lentänyt katsomoon pää edellä.

Tapahtumaan liittyy ”hauska” jälkiseuraus:

– Minut valittiin työsuojeluvaltuutetuksi, koska oli käynyt työpaikalla lähinnä kuolemaa, Johanna Reilin antaa hirtehisen mausteen järkyttävälle muistolle.

Teatterinjohtaja Mikko Nousiainen muuten kielsi tapauksen jälkeen Reiliniltä kohtauksen, vaikka Johanna olisi itse halunnut trapetsille nousta.

– Mikko minut Hämeenlinnaan kiinnitti suoraan teatterikoulusta. Ensimmäinen rooli oli näytellä silloin nuorena tyttönä legendaarisen hämeenlinnalaisnäyttelijä Raija Paalasen 100-vuotiasta äitiä. Ikimuistoinen tapahtuma sekin.

Toisiaan tukien
Reilin sanoo Nousiaisen ottaneen tuoreen näyttelijän armollisesti siipiensä suojiin, jossa oli hyvä kehittyä näyttämötaiteen monipuoliseksi osaajaksi.

– Hämeenlinnan teatterissa on aina ollut erinomaisen lämmin ja toisiaan tukeva ilmapiiri. Sen vuoksi en ole koskaan kaivannut pois, Reilin sanoo 25-vuotisesta urastaan Hämeenlinnassa. Taukoja esiintymisille ovat tuoneet ainoastaan neljän lapsen syntymät.

Johanna Reilin kuuluu näyttelijäkaartissa siihen osaan, jolle uravalinta juontaa perheeseen – äiti toimi näyttelijänä Rauman, Lappeenrannan ja Lahden kaupunginteattereissa.

– Ensikosketus syntyi jo Rauman vuosina alle kymmenvuotiaana. Lappeenrantaan muuton jälkeen oli pieni tauko, mutta sielläkin pääsin aika nopeasti avustajaksi. Sen jälkeen uravalinta oli selvä.

Reilin sai oppinsa ristiriitaisia tuntoja synnyttäneen Jouko Turkan opissa:

– Se oli kova koulu, suostuu Reilin sanomaan.

Ajatuksen soljuminen
Johanna Reilin sanoo olevansa perimmiltään aina näyttelijä, vaikka taustalla on muutaman kuukauden takainen kokemus Neiti Julien sovittamisesta Verstaan 20-vuotisjuhlanäytelmäksi, ja edessä tuore päätös ohjata kollega Birgitta Putkosen ensi kevään monologi.

– Näyttelijänä saan rakentaa oman ajatus- ja tunnekuvion. Nimenomaan se koukuttaa näyttelijän työssä. Näyttämöllä on reagoitava myös kanssanäyttelijöiden tekemisiin.

Reilin sanoo kyllä nauttineensa Neiti Julien sovittamisesta, koska olen tekstifriikki.

Tuleva ohjaustyökään ei silti saa häntä vakavasti pohtimaan muuta kuin näyttelijän työtä: – Se on minun juttuni.

Uransa vaikuttavimpiin tunnekokemuksiin hän sanoo kuuluva Täällä Pohjantähden alla -näytelmä:

– Osaltaan siihen vaikutti varmasti se, että mukana näytelmässä oli kolme omaa lastani.

Johanna Reilin pohtii teatteriesityksen vuorovaikutteisuutta:

– Onhan se sykähdyttävää, jos pystyy vaikuttamaan yleisön mielentiloihin. Kun ajatus soljuu näyttämöllä ihmisten kesken ja vielä katsomoon niin, että katsoja kokee oman tunne-elämyksen, on onnistunut.

– Mutta koskaan ei tiedä, miten yleisö ottaa tällä kertaa vastaan. Paras palkinto on se, kun yleisö antautuu esitykselle. Sen aina aistii näyttämöllä.

Juttu julkaistiin Hämeenlinnan Viikkouutisissa 11.11.2011.

Tuoreimpia artikkeleita