Kanta-Häme

Johtajakiistan selvittely jatkuu Riihimäellä

Uuden hallintomallin käsittely jatkuu Riihimäellä. Samalla ratkotaan myös kysymys siitä, milloin kaupunginjohtaja ja milloin hallintojohtaja toimii kaupunginhallituksen esittelijänä.

Johdon ristiriitojen ratkominen käynnisti pari viikkoa sitten ja jatkuu edelleen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty toteaa, että asian käsittelyyn käytetään vaadittava aika. Takarajaa ei ole asetettu.

Uusi hallintomalli siirtäisi hallintojohtajan syrjään kaupunginhallituksen pöydän äärestä ja keskittäisi esittelyvastuun kokonaan kaupunginjohtajalle. Hallintojohtaja jäisi hallintokeskuksen johtoon.

Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus asetti koko hallintomallia ratkomaan poliittisen työryhmän, jossa istuvat kaikkien puolueiden edustajat ja sihteerinä toimii talousjohtaja Aila Ylioja.

– Työryhmä selvittää toukokuun loppuun mennessä millaisella organisaatiolla kaupungissa toimitaan. Sosiaali- ja terveydenhoidon esitetty yhteistä kuviota pohditaan tarkoin ja punnitaan edut. Meillä on sikäli kiire, että eläkkeelle jäävän perusturvajohtajan virka on asetettava haettavaksi, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty.

Riihimäelle on suunnitteilla kaupungin oma sote-integraatio, joka tiivistäisi perusturvan ja terveyskeskuksen yhteistyötä. Kokonaisuutta johtaisi sote-johtaja. Malli on yksin Riihimäen kaupungin, mutta naapurikuntien on mahdollista halutessaan lähteä kaupungin kanssa yhteistyöhön. (HäSa)