Kanta-Häme

Johtajaylilääkärin virka auki piakkoin

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin virka on tulossa hakuun lähikuukausina. Tosin nykyinen johtajaylilääkäri Markku Järvinen jäänee eläkkeelle vasta reilun vuoden kuluttua. Sairaanhoitopiirin hallitus haluaa kuitenkin käynnistää hakuprosessin, jotta siirtymästä tulee hallittu.

Sairaanhoitopiiri on saamassa uuden hallintosäännön, jonka mukaan johtajaylilääkärin valinnasta päättää kuntayhtymän hallitus.

Nykyisen johtosäännön mukaan päätös tehdään yhtymävaltuustossa. Muutos on tulossa valtuuston käsittelyyn kesäkuussa.

Näillä näkymin johtajaylilääkärin paikka julistetaan haettavaksi elokuussa.

Markku Järvinen ehtii toimia johtajaylilääkärinä kymmenkunta vuotta. Tosin ennen vakituista pestiään hän toimi reilun vuoden ajan viransijaisena.

Tulevaisuus epäselvä

Uutta viranhaltijaa etsitään melko epävarmassa toimintaympäristössä, sillä edelleen on voimassa hallituksen sote-uudistukseen liittyvä päätös sairaanhoitopiirien lakkauttamisesta vuoden 2017 alussa.

Viimeisin sote-linjaus siirtäisi Kanta-Hämeen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun Taysin erva-alueelle, joka ulottuu Seinäjoelta Lahteen.

Keskussairaaloiden rooli uudistuksessa on vielä epäselvä. (HäSa)