Kanta-Häme

Joka seitsemäs käy töissä  univajeisena

Jatkuva univaje heikentää erikoislääkärin mukaan  monin tavoin kykyä suoriutua töistä hyvin.

Vuorotyöt, stressin lisääntyminen ja kännyköiden käyttö lisäävät unettomuuden riskiä.

Hanna Nikupaavo tietää omasta kokemuksestaan, miten perhe voi elää narkolepsian kanssa.  Häntä auttoi vertaistuki.

Sitä hän jakaa nyt muille.

Ammattiurheilussa lievien aivovammojen tunnistamista hankaloittaa urheilijoiden suhtautuminen vammoihin, kertoo neurokirurgiaan erikoistuva lääkäri Teemu Luoto Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

Luoto puhui urheilijoiden pään vammoista Neurologipäivillä.

– Osa urheilijoista tietoisesti tai tiedostamattaan peittelee vamman oireita. Vamman takia ei haluta jättäytyä pois. Tiedon puutteellakin on roolinsa. Huono puoli on, että vammautuneena pelaaminen altistaa muille vammoille, koska suorituskyky on alentunut, Luoto sanoo.

Päähän kohdistuneet vammat ovat urheilussa yleisiä, mutta ne ovat Luodon mukaan valtaosaltaan lieviä.

Tällaisia vammoja voitaisiin ehkäistä ennalta ja sitä on tapahtunutkin.

– Esimerkiksi joustokaukaloiden myötä laitataklauksissa syntyneiden aivotärähdysten määrä on vähentynyt jääkiekossa arvokisatasolla, Luoto kertoo.

Luoto mainitsee, että joskus urheilija menee liian nopeasti vamman jälkeen takaisin peleihin.

– Toipumisvaiheessa aivot ei saisi saada uutta vammaa. Toipumisvaiheessa saatujen pään vammojen haitallisuudesta suhteessa täysin toipuneena saatuihin vammoihin ei kuitenkaan ole luotettavaa tietoa, kertoo Luoto.

Tutkimusten mukaan 10–15 prosenttia suomalaisista tekee töitä koko ajan kahden tunnin univajeella, kertoi neurologian erikoislääkäri Salla Lamusuo eilen Neurologipäivillä Helsingissä.

– Jos kahden viikon ajan nukkuu vain kuusi tuntia yössä, se vastaa sitä, että on valvonut kaksi yötä peräkkäin. Jos tällaista unihäiriötä on kärsinyt pitkään, niin oireet saattavat olla samanlaisia kuin jos sairastaisi ihan oikeasti keskushermostoperäistä unihäiriötä, Lamusuo kertoo.

Lamusuon mukaan pitkäaikainen ja hankala univaje voi johtaa siihen, että päiväsaikaisen nukahtelun taipumus alkaa olla vastustamaton.

– Nukahdetaan rattiin tai kun vähänkin rentoutuu, niin nukahtaa. Alkaa tulla hieman narkolepsian tapaista nukahtelua. Siinä on se riski, että voi saada narkolepsian diagnoosin, vaikka siitä ei ole kyse.

Lamusuo kertoo, että lääkäreiden tulisi olla tarkkoja tunnistamaan erilaiset unihäiriöt. Unihäiriöitä ja päiväsaikaisen väsymykseen johtavia syitä on useita.

Keskushermostoperäisistä uni- ja vireystilanhäiriöistä tavallisin on narkolepsia, joka on kuitenkin harvinainen sairaus. Tavallisimmin päiväsaikainen väsymys johtuu siitä, että unen määrä tai laatu on huonoa.

– Jos nukumme huonosti ja olemme univajeessa, se näkyy loogisessa päättelykyvyssä, luovuudessa, ongelmanratkaisussa, oppimisessa ja muistamisessa. Eli vähän kaikessa, mitä tarvitsemme tehdäksemme työmme hyvin.

Unettomuus on Lamusuon mukaan lisääntynyt.

– Syitä ehkä on nykyisessä yhteiskunnassa, eli työvaatimukset ovat lisääntyneet, stressi on lisääntynyt, ja pitää olla 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissä. Sen lisäksi käytetään kännyköitä ja tietokoneita hyvin myöhään illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa. Ei osata rauhoittua. Myös vuorotöiden lisääntyminen näkyy.

– Unettomuus pitäisi mahdollisimman nopeasti hoitaa ennen kuin se alkaa vierimään lumipallona eteenpäin, Lamusuo sanoo.

Sekin pitää huomioida, että unen tarve on yksilöllistä. Osa tarvitsee enemmän unta ollakseen virkeä. Lamusuo kertoo, että unesta ja unettomuudesta on alettu julkisuudessakin puhua enemmän, joten ihmiset osaavat myös hakeutua hoitoon.

Lamusuo tarjoaa vinkkejä, joita voi yrittää ennen kuin ottaa yhteyttä lääkäriin.

– Järkevää olisi pitää unipäiväkirjaa eli voi miettiä kuinka paljon tarvitsee unta, että on virkeä. Jos on esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia, voisi miettiä juoko liikaa kahvia ja miten oppisi rentoutumaan.

Murehtimiset pitäisi jättää päiväsaikaan. Tällaisia konsteja voi miettiä ensin itse, Lamusuo kertoo.

Tyttären nukahtelut autossa parin kilometrin kauppamatkoilla saivat Hanna Nikupaavon puhumaan huomiostaan lastenlääkärille. Ne eivät olleet mitään kevyitä nokosia vaan sikeää unta.

Peruskoulun 5.-luokkalainen Sari oli nukahdellut koulussa, ja keskittyminen koulutehtäviin tuotti vaikeuksia kotonakin. Läksyjen teko onnistui vain ääneen lukien, joskus jopa ulkoportailla.

Kalajoella asuvan perheen tytär pääsi tutkimuksiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Diagnoosina oli narkolepsia – sairaus, josta perhe ei ollut kuullut koskaan.

– Jos asialle ei ole nimitystä, ollaan vain väsyneitä. Oli helpottavaa saada diagnoosi, Hanna Nikupaavo sanoo.

Pienessä ala-asteen koulussa tyttären tarpeita oli jo voitu huomioida joustavasti. Diagnoosin ansiosta se onnistui myös yläasteella, jossa päiväunia varten järjestyi rauhallinen tila. Unen tarve oli valtava. Iso osa 7. luokasta meni vielä nukkuessa, koska lääkitystä ei aloitettu heti.

Vertaistuen avulla Hanna Nikupaavo jaksoi eteenpäin. Hän osallistui tyttärensä kanssa heti Suomen Narkolepsiayhdistyksen sopeutumisvalmennuskurssille. Tytär oli kurssin ainoa lapsi.

Vasta sen jälkeen Suomi kuohahti. Vuonna 2009 sikainfluenssarokote lisäsi lasten ja nuorten narkolepsiaa. Nikupaavo välitti tietoa, jota puuttui hoitohenkilökunnaltakin.

– Monet sanoivat, että koko elämä on pilalla. Oli paljon vastakkainasettelua. Yritimme tuoda myönteistä viestiä: narkolepsian kanssa voi elää, siitä voi selvitä, ja sairaudesta huolimatta voi perustaa perheen.

Nikupaavo on Suomen Narkolepsiayhdistyksen puheenjohtaja. Yhdistyksen suljetussa Facebook-ryhmässä keskustellaan vilkkaasti. Yhteyttä ottavat etenkin nuoret aikuiset ja lapsiperheet.

Äitinä olo oli rankkaa etenkin aamuisin, kun oli lähdettävä kouluun. Murrosiän ja narkolepsian yhdistelmä toi tyttärelle rajuja tunnetilojen vaihteluja.

– Nuori vaatii silloin aikaa ja omaa tilaa. Hoputtaminen ei auttanut, vaan oli pidettävä pientä etäisyyttä.

Kavereiden kanssa olemiseen ei liiennyt aikaa koulun jälkeen. Isompien sisarusten perheiden kyläillessä arkisin pikkusisko heräsi yleensä vasta vieraiden lähtiessä. On yleistä, että muut elämän osa-alueet kärsivät opiskelun tai työn viedessä kaikki voimat.

Nyt tytär on osa-aikatöissä toisella paikkakunnalla. Etäisyys ei ole helppoa äidille.

– Suurin huoli on liittynyt siihen, miten tytär pärjää kauempana. Nyt voi jo luottaa, että kyllä hän pärjää.