Kanta-Häme

Jokainen meistä tuntee mielensäpahoittajan – Aina se ei ole karvalakki päässä jurottava suomalainen mies

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan paha mieli naurattaa, mutta todellinen mielensäpahoittaja voi olla läheisilleen raskasta seuraa.
Grafiikka: Soile Toivonen

Artikkelia korjattu 23.8. klo 9:35: Korjattu alimman kuvan haastateltavan sukunimi Rautista Rantiksi ja korjattu Mielensäpahoittajan festivaalin tapahtumaviikonpäiväksi lauantai perjantain sijaan.

Vuonna 2009 Tuomas Kyrö lähetti maailmalle hahmonsa Mielensäpahoittajan.

Mielensäpahoittaja on vanhempi mieshenkilö Sysi-Suomesta. Hän lähettelee lehdille yleisönosastokirjoituksia valittaen niissä erinäisistä aiheista.

Kyrön Ylen radioteatterille tarjoama ensimmäinen kuunnelmasarja oli nimeltään Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Samalla lausahduksella Mielensäpahoittaja aloitti kirjelmänsä. Hän pahoitti mielensä milloin ihmisistä, jotka eivät arvosta perunoita, milloin Pohjois-Korean diktaattorista tai jätevesiuudistuksesta.

Kuunnelmasta alkoi Mielensäpahoittajan voittokulku, jolle ei näy vielä loppua. Tarinan edetessä hahmosta on tehty kaksi elokuvaa, kaksi kirjaa, muutama näytelmä ja televisiosarja. Viikonloppuna Hämeenlinnassa järjestetään hahmon ympärille rakennettu festivaali, joka ammentaa nostalgiasta.

“Vaikea sanoa, mistä pahoitan mieleni. Tarkoitukseni on olla positiivisin mielin. Yleisiä väärinkäytöksiä, jos sattuu niin ne tietenkin, mutta omalle kohdalle ei ole tällaisia sattunut.”
-Timo Saarimaa, Turenki

Mielensäpahoittajan suosio kumpuaa sen tavasta kiteyttää jotain kaikille tuttua.

Kyrö on todennut, että palautteen perusteella yleisö on tunnistanut hahmosta jonkun ihmisen lähipiiristään. Aina suvun mielensäpahoittaja ei suinkaan ole ollut hahmon tapaan vanhempi mies, vaan heitä on myös äideissä, isoäideissä, tädeissä ja siskoissa.

Mutta millainen sitten on tosielämän mielensäpahoittaja?

– Ulospäin hän voi näyttäytyä hyvin herkkänahkaisena ihmisenä, joka pahoittaa mielensä jopa arvaamattomasti. Tai hän voi olla myös marttyyrihenkinen, kertoo psykologi Satu Kaski.

“On tosi vähän on asioita, joista pahoittaisin mieleni. Ehkä ihmisten negatiivisuus on sellainen. Jos aina valittaa kaikesta, vetää se huonoja juttuja puoleensa. Elämä on mukavampaa, kun näkee asioista valoisan puolen.”
-Mari Huhtamäki, Hämeenlinna

Kasken mukaan mielensäpahoittajia on monenlaisia.

Yksi voi tunnistaa oman herkkänahkaisuutensa ja suhtautua siihen huumorilla. Toiselle negatiivisuudesta on tullut niin iso osa identiteettiä, että piirre on raskas sekä mielensäpahoittajalle itselleen että tämän lähipiirille.

– Tällainen ihminen voi jopa suorastaan tyrannisoida esimerkiksi työpaikkaansa, koska hän voi olla eräänlainen ankeuttaja, joka laskee myös muiden mielialaa.

Jos mielensä pahoittamisesta on kasvanut ihmiselle ongelma, voi kyse olla myös siitä, ettei hän tajua itse toimivansa tietyllä tavalla. Tällöin kaikki negatiiviset asiat kääntyvät muiden ihmisten syyksi.

– Negatiivinen kehä ikään kuin tiukentuu ja ruokkii itseään. Ihminen myös etsii tietoa siten, että se tukee hänen aiempaa tietämystään.

“Torihommasta pahoitan mieleni, kun sitä nyt kaivetaan vuosikausia. Se pitäisi unohtaa. Tässä on tärkeämpiäkin asioita, joita pitäisi laittaa kuntoon.”
-Juhani Tauru, Hämeenlinna

Yleensä taipumus mielensä pahoittamiseen on jotain kautta opittu.

Jos ihminen kokee saaneensa elämässään niin sanotusti takkiinsa liian usein, voi hänen asenteensa muokkautua sellaiseksi, että odotukset kaikkea kohtaan ovat jo lähtökohtaisesti alhaalla. Ihminen on voinut myös kokea saavansa huomiota pahoittamalla mielensä, jolloin siitä on kehittynyt tapa.

– Se voi olla joillekin tapa selviytyä, jonka taustalla on pelko epäonnistumisesta tai jopa traumaattiset kokemukset, Kaski kertoo.

Mielensäpahoittaja-hahmossa on usein ajateltu olevan jotain perisuomalaista. Siellä se töröttää pellon laidassa: juro mies karvalakissaan. Kasken mukaan kyse on kuitenkin jossain määrin suomalaisuuden myytistä.

– Vaikka tietenkin se myyttikin jostain tulee. Ehkä se liittyy sisuun, siihen, että lasi on aina puolityhjä, mutta silti jatketaan eteenpäin.

“Pahoitan mieleni ihmisten välinpitämättömyydestä ihan arjen pienissä asioissa. Esimerkiksi sellainen, että ei tee tilaa vanhemmille ihmisille bussissa.”
-Nelli Rantti, Hattula

Vaikka ihminen tunnistaisi itsessään mielensäpahoittajan, hänen ei tarvitse jäädä piirteen vangiksi.

Itsensä muuttaminen on Kasken mukaan mahdollista, vaikka se voikin olla iso prosessi. Ajatusta ei tarvitse hylätä edes silloin, kun on toiminut samalla tavalla kymmeniä vuosia.

– Tutkimusten mukaan tällainen henkinen joustavuus ei ole riippuvainen edes iästä. Muuttumattomuuden ydin piilee usein siinä, että yrittää muuttaa toisia, mutta jos muuttaa itseään myös ympärillä olevien ihmisten suhtautuminen ja käytös usein muuttuvat.

Lue alta Kasken vinkit siitä, miten asioihin suhtautumistaan voi lähteä muuttamaan. HÄSA

Mielensäpahoittajan festivaali la 24.8. klo 12 alkaen Katajistonrannassa Hämeenlinnassa. Esiintymässä mm. Ville Leinonen, Lea Laven, Marion Rung ja Mikko Alatalo.

Näin pääset eroon mielesi ylettömästä pahoittamisesta

1. Minä olen mielensäpahoittaja.

Jo siitä voi olla ylpeä, että tunnistaa ongelmansa, koska silloin sille voi tehdä jotain.

2. Pahoitan mieleni, kun…

Ongelman tunnistamisesta voi lähteä hiomaan taitojaan ja miettiä esimerkiksi sitä, millaisissa tilanteissa mielensä pahoittaa ja mihin mielensä pahoittaminen näissä tilanteessa liittyy. Tässä voi auttaa päiväkirja, jossa kartoittaa omia päivittäisi tunteitaan.

3. Mitä voisin tehdä toisin?

Pessimistisen suhtautumisen sijaan voi kokeilla, miltä tuntuu jonkinlainen toisenlainen tapa ajatella asioita. Hyvä tapa käsitellä vaikeitakin asioita voi olla myös huumori, mutta kaikkiin tilanteisiin se ei sovi. Jos mielensä pahoittaminen on liian vaikeaa selvittää yksin, voi apua hakea ammattilaiselta. Syvällä mielensä pahoittamisella voi olla yhteys masennukseen.