Kanta-Häme

Jokioista esitetään Luonnonvarakeskuksen pääpaikaksi

Perustettavan Luonnonvarakeskuksen päätoimipaikka tulisi sijoittaa Jokioisiin, esittävät Hämeen liitto, Jokioisten kunta ja Forssan Seudun Kehittämiskeskus oy.

Luonnonvarakeskus on Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) yhdistävä uusi tutkimuslaitos, joka aloittaa toimintansa vuoden 2015 alussa.

Esityksen mukaan Jokioista sijoituspaikkana puoltaa jo alueellistamislainsäädäntö. Forssan seudulle ei ole siirretty valtion työpaikkoja lainkaan nykymuotoisen alueellistamisen aikana, vaan niiden määrä on vähentynyt 2000-luvun alusta.

Lisäksi Jokioisten kunnassa sijaitsee jo tällä hetkellä MTT:n suurin toimipaikka, mikä tarkoittaisi sitä, että neljäsosa Luonnonvarakeskuksen henkilöstöstä työskentelisi suoraan samalla paikkakunnalla keskuksen johtamisorganisaation kanssa.

Jokioisten Tietotalossa on juuri peruskorjatut ja edulliset toimitilat päätoimipaikan tarpeisiin, sanotaan esityksessä. (HäSa)