Kanta-Häme

Jokioisten ampumistapauksesta vankeustuomio

Liikkuvasta autosta kohti toista autoa ampunut mies on tuomittu kolmen ja puolen vuoden vankeuteen muun muassa kolmesta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, virkamiehen vastustamisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Anssi Tuomo Tapani Halonen ampui katkaistulla haulikolla kohti toista autoa Jokioisilla viime vuoden marraskuussa. Haulit osuivat autoon, jossa oli kolme ihmistä. Heistä yksi sai hauleista naarmuja ja hänen kuulonsa heikkeni toisesta korvasta.

Halonen yritti ampua myös toisen kerran, mutta patruuna ei lauennut.

Halonen jäi kiinni heti seuraavana päivänä Jokioisilla, kun poliisi otti hänet kiinni toisesta tapauksesta annetun kiinniottomääräyksen perusteella. Poliisien lähestyessä Halonen yritti lyödä heitä kirveellä. Poliisit saivat kuitenkin väistettyä iskut ja poliisikoira taltutti vastarinnan.

Syyttäjä vaati Haloselle vähintään kuuden vuoden tuomiota useista tapon yrityksistä, mutta oikeuden mukaan kyseessä oli törkeän pahoinpitelyn yritys. Haloselle muista rikoksista viime vuoden lopulla määrätty yhdyskuntapalvelus muutettiin vankeudeksi.

Halosen käyttämän haulikon terassinsa alle piilottaneelle jokioislaismiehelle luettiin oikeudessa sakkotuomio ampuma-aserikoksesta. Syyte rikoksentekijän suojelemisesta hylättiin. (HäSa)