Kanta-Häme

Jos nainen voisi pelastaa maailman

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta pysäytettiin julmalla tavalla 22.7.2011. Norjalainen Anders Behring Breivik räjäytti tuolloin ensin autopommin Oslon keskustassa, minkä jälkeen hän saapui poliisiksi pukeutuneena Utøyan saarelle. Saarella järjestetyllä työväenpuolueen leirillä Breivik teloitti järjestelmällisesti ja kylmäverisesti ihmisiä. Päivän uhriluku nousi 77:ään.

Verilöylyä seuraavana päivänä Aamulehti julkaisi toimittaja Markus Määttäsen kirjoituksen, joka oli otsikoitu Tytön puute sairastuttaa miehen.

Määttäsen mieleen Breivik oli nostattanut kaksi suomalaista koulujoukkomurhaajaa: Pekka-Eric Auvisen (1989–2007) ja Matti Saaren (1986–2008).

Määttänen kirjoitti, että ”Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet vähän seksiä ja edes välillä jonkun tyttöystäväkseen, kenestäkään heistä ei olisi tullut joukkomurhaajaa.”

Teksti aiheutti valtavan palauteryöpyn ja vilkkaan keskustelun. Toimittajaa syytettiin laiskuudesta ja huonosta mausta, tekstiä pinnallisuudesta ja ala-arvoisuudesta. Määttäsen katsottiin myös sivuuttaneen sujuvasti Breivikin poliittiset motiivit.

Määttäsen tekstin lukivat myös elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja Hannaleena Hauru sekä näyttelijäystävänsä Tanja Heinänen. Tekstiä ei voinut ohittaa.

– Olimme pyöritelleet säälistä antamisen teemaa keskusteluissamme jo ennen tekstiä. Kolumni toi siihen kuitenkin yhteiskunnallisen ulottuvuuden, eikä aihetta voinut ohittaa. Se oli pakko tehdä, Heinänen muistelee.

Kaksikko teki yhdessä käsikirjoituksen puolen tunnin lyhytelokuvaan. Säälistäjät on komediallinen satiiri, joka konkretisoi Määttäsen puheenvuoron. Elokuva haastaa miettimään, mitä jos tämä olisikin todellisuutta.

– Monille tuli kolumnista syytetty olo, vaikka se ei syytös ollutkaan. Elokuvassamme on yksilön vapautta rajoittava näkökulma – siinä pohditaan, miten voidaan vedota nuoriin naisiin, että antakaas nyt, Heinänen sanoo.

Paitsi että elokuva irvailee säälistä antamisen tematiikalla, haastaa se myös katsojan pohtimaan parisuhteen dynamiikkaa.

– Mitä se tuo ihmissuhteeseen, jos toinen asettaa itsensä korkeampaan asemaan, Heinänen muotoilee.

Elokuva kertoo työvoimatoimiston naisista, jotka pyrkivät estämään syrjäytymistä säälipillua jakamalla. Kohderyhmä ovat työvoimatoimiston nuoret miesasiakkaat.

Päähenkilö, 35-vuotias Mirja suhtautuu tehtäväänsä vastuullisesti kunnes tunteet ottavat yliotteen. 19-vuotias Marko nukkuu Metallica-lakanoissa, mutta tekee Mirjaan vaikutuksen.

Tekijät näkevät myös Mirjan eräänlaisena syrjäytyneenä – ei ehkä yhteiskunnasta, vaan pikemminkin omasta elämästään.

Olisiko aihetta voinut käsitellä ilman komediallisuutta?

– Olisi, jos näkökulma olisi ollut esimerkiksi syrjäytyneiden miesten näkökulma.

– Tässähän myös pilkataan niitä käsityksiä, joita syrjäytymisen ympärillä on. Pilkataan kohkaamista ja kaikenlaista luokittelua sekä ylitulkintoja, joita helposti syntyy.

Elokuvan työvoimatoimiston naiset kokevatkin olevansa vastuussa maan turvallisuudesta. Omalla toiminnallaan he uskovat estävänsä mahdollisia pommi-iskuja sekä kouluampumisia.

Säälistäjien kotimainen ensi-ilta oli Lens Politica -festivaaleilla marraskuun loppupuolella. Yleisön joukossa oli toimittaja Markus Määttänen. Hän kertoi käsikirjoittajakaksikolle saaneensa tekstinsä julkaisun jälkeen noin 3 000 sättivää viestiä.

– Reaktio oli varmasti siksi niin voimakas, että kirjoitus julkaistiin heti Breivikin tekoa seuranneena päivänä. Moni olisi varmasti halunnut puhua asiasta jollain muulla tasolla, Heinänen pohtii.

Sättivää palautetta ovat saaneet myös elokuvan tekijät.

– Lens Politicalle tuli suoranaisia vihapuheluita ihmisiltä, jotka eivät olleet edes nähneet koko elokuvaa. Vaadittiin, ettei elokuvaa esitettäisi.

Ne, jotka elokuvan näkivät, ilmeisesti pitivät näkemästään, koska tekijäkaksikon saama palaute on ollut muuten kiittävää.

– Innolla odotan niitä aikoja, että elokuvasta voidaan keskustella pelkästään aiheensa vuoksi.

Elokuvan levitystä selvitellään parhaillaan, mutta varmaa Heinäsen mukaan on, että se nähdään jossain vaiheessa Ylellä. Elokuvaa tarjotaan myös monille festivaaleille – esimerkiksi Tampereen filmifestivaaleille.

– Hannaleena on luvannut, että vaikka leffa ei ohjelmistoon pääsisikään, se nähdään Tampereella kuitenkin – vaikka sitten hänen läppäriltään, Heinänen nauraa.

Jos keskustelu alkoi kolumnista ja jalostui elokuvaksi, mikä voisi olla seuraava askel?

– Hienoa olisi, jos naiset ja miehet olisivat samassa veneessä, eikä tästä tehtäisi sukupuolikysymystä. Harmittaa, että elokuva on tulkittu naiselokuvaksi, kun meidän mielestämme se on ennen kaikkea ihmiselokuva, Heinänen sanoo.

– Ja olisihan se hienoa nähdä jonkun kiihkeän vastustajan vastine-elokuva, Heinänen hymyilee. (HäSa)