Jouko Astor tietää, miksi eskimojäätelöiden kääreet hävisivät Vanajavedeltä ja naurulokit muuttivat Hämeenlinnan keskustaan

– Lintuharrastus on hauska harrastus, jos sen vie vähän pidemmälle kuin vain lajien bongaamiseen.

Näin sanoo aktiivinen lintuharrastaja ja Hämeenlinnan Verkatehtaan entinen toimitusjohtaja Jouko Astor, 64.

Astorin lintuharrastus on kietoutunut aina erilaisiin projekteihin, joihin hän on osallistunut muun muassa Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen (KHLY) puitteissa.

Astor on seurannut erityisesti harmaalokin, mutta myös selkä-, nauru- ja merilokin sekä kalatiiran kannanvaihteluja jo yli 20 vuoden ajan Kanta-Hämeen suurilla vesialueilla kuten Vanajanselällä ja Hauhon reitillä.

– Kun luulee löytävänsä vastauksen johonkin kysymykseen, vastaus synnyttää kolme uutta kysymystä, Astor toteaa.

Siinä on hänen lintuharrastuksensa kulmakivi: Astor himoitsee syy–seuraus-suhteita ja niiden selvittämistä.

Herkuttelu kaatopaikoilla loppui

Astorin ”vakavamielinen” lintuharrastus alkoi 8-vuotiaana Korsossa, Rekolassa ja Sipoon metsistä, kun hän alkoi kirjata lajihavainnot muistiin.

Lokkien matkaan hän lähti vuonna 1995, kun Hämeenlinnan kaupungin ympäristölautakunta tilasi KHLY:ltä selvityksen kaatopaikan lokeista. Suurten järvialueiden lokkilajit siirtyivät vakiomuotoisen seurannan piiriin, ja Astor aloitti lintujen rengastamisen.

– Karanojalla oli valtavat lokkiparvet, jopa 6000 harmaalokkia. Siellä oli isot ruokajuhlat.

Kun Hämeenlinnan Karanojalla alettiin muiden suomalaisten kaatopaikkojen tapaan sulkea avoimia jätepenkkoja, ruoka-apajat hävisivät.

Kaksi silmiinpistävää muutosta tapahtui muutamassa vuodessa. Lokkiparvet hävisivät Karanojalta ja Eskimojäätelöiden kääreet Vanajanselän Heinunlahdelta.

Lokit eivät päässeet enää herkuttelemaan Turengin jäätelötehtaan vanhoilla jäätelöillä, jotka oli kuskattu Karanojalle.

Astor löysi harmaalokin pesiltä potria poikasia, eli emot löysivät niille ruokaa. Pesiviä pareja vain oli vuosi vuodelta vähemmän.

– Harmaalokki pesii ensimmäisen kerran neljäntenä kalenterivuotenaan. Vuonna 2010 Vanajanselän harmaalokkikanta oli laajimmillaan, runsaat 200 pesivää paria, kymmenessä vuodessa se on pudonnut puoleen.

Mitä tapahtui kaatopaikkojen lokkijengille?

Astorin mukaan kaatopaikkajengi koostui pääosin esiaikuisista linnuista, jotka siirtyivät Itämerelle. Puolan ja Baltian tienoilla näkyi valtavia esiaikuisiässä olevia harmaalokkipyörteitä etsimässä kaatopaikkoja.

Astor pohtii, löytävätkö pesimäikäiset harmaalokit takaisin Kanta-Hämeeseen, jossa olisi tarjolla pesäpaikkoja ja luontaista vanhojen lintujen poistumaa.

– Vakioidulla seurannalla on merkitystä, kun arvioidaan lintujen suojelutasoa tai uhanalaisuusluokitusta. Harmaalokki on nykyään uhanalainen, Astor kertoo.

Naurulokit löysivät keskustaan

Kaatopaikkatapausta voi Astorin mukaan verrata Hämeenlinnan kaupungin naurulokkiongelmaan.

– Kun häädät naurulokit katolta, ne siirtyvät toiselle katolle.

Naurulokit ovat Astorin mukana lähtöisin Virvelinrannasta, jossa niillä oli pesimäsaarekkeena karikkoon jumittunut isosorsimolautta. Lautalla pesi jopa 400 naurulokkiparia, kunnes ”yhtäkkiä saari vain tavattiin ajelehtimassa”.

– Hyvä esimerkki siitä, etteivät lokit mihinkään hävinneet, nyt ne ovat vain toisten harmina.

Jälleennäkeminen yli 20 vuoden päästä

Nykyisin Astor keskittyy harrastuksessaan myös lintujen valokuvaamiseen.

– Aktiivisin lintukausi on huhtikuun lopulta elokuun alkuun, mikä on lokkilintukausi. Sen ulkopuolella harrastus on enimmäkseen pihalintuja ja jonkin verran ulkomaan retkeilyä.

Edelleen lintuharrastus tuottaa konkarillekin sykähdyttäviä hetkiä. Kuten sen, että hänen pitkäaikaisissa seurantatilastoissaan näkyy jo trendejä ja ne tuottavat tietoa.

– Löysin viime kesänä 21 vuotta sitten rengastamani kalatiiran. Se ajatus, että lintu on käynyt 21 kertaa Afrikassa ja olen pitänyt sitä poikasena kädellä, mies tuumaa.

Lue myös: Lintuharrastus on saanut uusia muotoja – digitaalivalokuvaus on ”hillitön muutos ja mahdollistaja”(21.8.2020)

Merimetso voi pesiä Vanajalla koska tahansa?

Myös uusien pesimälajien seuraaminen sävähdyttää.

Meriharakalla oli Astorin mukaan ensimmäinen pesintä vuonna 2006, ja pareja on nykyisin noin kymmenen. Valkoposkihanhella oli ensimmäinen Vanajan poikue kesällä 2015, ja tänä kesänä Astor havaitsi niitä viisi paria.

Merimetsoja Astor näki heinäkuussa yhteensä 97 yksilöä, joista osa oli juhlapukuisia eli pesimäikäisiä. Pesintä on hänen mukaansa täälläkin mahdollista, jos linnut saisivat olla rauhassa.

– Lajin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pesintä oli vuonna 2018, jolloin Sääksmäen selällä, Kantturin saaren lähellä, oli seitsemän pesän yhdyskunta, joka ilkivaltaisesti tuhottiin.

Jälleen Astor kysyy, miksi merimetso yritti yhtäkkiä pesintää Vanajalla jopa seitsemän parin voimin?

– Samoihin aikoihin Selkämerellä hävitettiin luvanvaraisesti jopa 2500 pesän merimetsoyhdyskunta. Kokemäenjoki on hyvä reitti sisämaahan, ja Vanajallahan on hyvät ruokavedet, hän kertoo yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi.

Astorin sanoin: Eivät linnut häviä häätämällä, ne siirtyvät vain toisaalle._HäSa