Kanta-Häme

Joulu herättää suomalaisten auttamishalut – Erityisesti yli 60-vuotiaat lahjoittavat rahaa

Vähävaraisten auttamiseksi on vuosien saatossa jaettu muun muassa ruokakasseja, joita rahoitetaan myös lahjoitusvaroin. Arkistokuva: Anja Filppula

Kaksi viidestä suomalaisesta lahjoittaa jouluna rahaa tai tekee esimerkiksi vapaaehtoistyötä sairaiden, varattomien ja kodittomien hyväksi, käy ilmi YouGovin kyselystä.

Joka kolmas ilmoittaa antavansa jouluna rahaa hyväntekeväisyyteen, ja kukkaronnyörejä avaavat erityisesti yli 60-vuotiaat.

Naiset auttavat useammin kuin miehet. Kyselyssä naisista lähes 40 prosenttia kertoo lahjoittavansa rahaa hyväntekeväisyyteen ja miehistä 29 prosenttia.

Hieman yli puolet vastanneista katsoo, että joulu on hyvää aikaa auttaa muita. Monilla auttamiseen vaikuttaa myös muun muassa kampanjoiden suurempi määrä.

Puolet toi esiin sen, että joulukuu on rankka kuukausi vähävaraisille ja kodittomille.

Kyselyyn osallistui hieman yli tuhat ihmistä. Haastattelut tehtiin marraskuussa.